Tässä on nyt pian neljä viikkoa mennyt entistä vähemmillä hiilihydraateilla tämä ravitsemusjärjestykseni. Siis on tunnustettava että karppausta on tullut harjoitettua. Miksikö moinen? Minähän olen antanut suhteellisen selväsanaisesti ymmärtää, etten perusta karppaamisesta, enkä mistään muistakaan dieeteistä, erikoisruokavalioista, ihmekeinoista – jolleivat ne ole terveyden kannalta tarpeellisia (diabetes, keliakia, vegetarismi eettisenä juttuna tms.. ). Siis miksi pitäisi hurahtaa karppaukseen?
Terveellisesti ja monipuolisesti syöminen ja aika ajoin kunnon herkuttelu kun ovat ne jutut, joiden nimeen minä olen vannonut. Jos on ollut tavoitteena hoikkua, on sitten vähennetty kaikkea syömistä. Aika tasapuolisesti, eikä mitään erikoisruokavalioita ole harrastettu. Siis miksi nyt?
Juttuhan on niin, että joka kevättalvi pidän viikon mehupaaston (ks. esim. täältä tai täältä). Ja minun oli tarkoitus – ja olisi ollut sopiva välämä sosiaalisessa/ruokaharrastuselämässä – noin kuukausi sitten viettää tämä elimistön lepo- ja puhdistautumisviikko, mutta sitten kun oli töiseviä aikoja tiedossa, tyttären lähtö Meksikoon ja merkillinen mood muutoinkin, niin päätinkin skipata koko paaston, sillä ajattelin, etten jaksa, se kun kuitenkin vaatii sellaista henkistäkin keskittymistä. Aika helposti annoin itseni luopua paastosta. Ja ajattelin, että kokeilenpas kuitenkin viikon ilman leipää, pastaa, sokeria. Ja se on nyt noita kahden edeltävän viikonlopun erikoisillallisia lukuunottamatta pitänyt kutinsa; hiilarit ovat hiipuneet olemattomiin lautaseltani.
Ja kokemukset? No jo se, että viikko venähti neljäksi kertoo, että ei ole ollut kovinkaan vaikeaa. Aamuisin kaipaan leipää ja olen kaivannut viikottaista pastaruokaa tietysti. Perunoita ikävöin viikonloppuisin kalan seuraksi. Laskiaispullan olisin halunnut, mutta eihän ne leipomukset minulle yleensäkään ole niin ehdoton elämys ja eines. Ilman leipää on siis ollut vaikeinta. Karkkia en ole kaivannut, muutaman tummansuklaan olen viikonloppuisin punaviinin kanssa jälkkäriksi nauttinut. Ja äärimmäisen verkkainen aineenvaihduntani on heittäytynyt kertakaikkiseen talviuneen. Mutta kaikkinensa mennyt aika helposti.
Ja mitä moisesta VHH:sta (vähähiilihydraattisesta hifistelystä) on ollut iloa? Ei ole ollut nälkä, ei missään välissä, on saanut syödä juustoja! Painoa on pudonnut pari kiloa. Olen löytänyt uusia ruokaohjeita, – ihan uudenlaisia ruokia. Mutta? Mutta ei ole karppaus minun juttuni. Palaan entiseen elämänmenoon ja viikonloppuna teen jotain ihanaa pastaruokaa! Ehkä taas ensi vuonna korvaankin viikon paaston kuukauden karppauksella. Tiedä häntä. Ei ole minua niin isosti hetkauttava juttu. Onpahan nyt kokeiltu, tunnustan.
