Nyt kun sataa hiljaista lunta, ja on tämän merkillisen pitkän viikon perjantai, tilipäiväkin, eikä (paljonkaan) rästejä, mietin (taas), millaista se olisi jos en olisikaan palannut töihin. Mutta mitäpä sitä miettimään…
Sellaistakin mietin, että miten muut suhtautuvat ja toimivat, kun sattuu sellaisen työyhteisön, seminaariryhmän, opettavan kurssin, ystäväporukan jäsenen, sukulaisen, naapurin, lääkärin, seuramatkalaisen tai kenen tahansa ihmisen, jonka kanssa ei kerta kaikkiaan kemiat toimi, joka jostain syystä on epähyvä, erimaailmasta, omasta näkövinkkelistä vähän turhan originelli, mutta jonka kanssa on syystä tai toisesta, enemmän tai vähemmän ”pakko” tulla toimeen tai tehtävä joku jobi, projekti, pöytäseurana istuttava ilta, viikko samassa pienessä turistiryhmässä jossain maailman ääressä elettävä ja/tai jonka tietää kohtaavansa uudelleen, jonka kanssa on vaan jotenkin samaan tilaan mentävä, aikaa vietettävä, ehkä jopa jotain aikaansaatava?
Onhan tietysti sellaisiakin ihmisiä, jotka tulevat toimeen kaikkien kanssa kuin myös sellaisia, jotka piut paut piittaavat muista, hyvässä ja pahassa eivät tunne kanssaihmisten ihanuutta tai inhottavuutta. Meitsi kun ei kuulu kumpaakaan noista porukoista, turhankin paljon ajattelen asioitakin ihmisten kautta, joten joskus koituu ongelmia ryhmädynamiikan tai minkä kanssa lieneekään… Enimmäkseen tupisen nyt itsekseni, joskus muillekin, enimmäkseen itseksekseni, aiemmin päiväkirjoissa, nyt täällä blogissa pidän monologia…
Mutta lopultakin piti sanomani, että tänään olen ollut erinomaisen tyytyväinen yhdestä projektista, jossa on yksi ihminen, jonka kanssa kemiat toimii. Jonka kanssa ei ole tarvinnut miettiä, miten toimia kun yhteistyö ja yhdessä oleminen ei pelaa. Tämän kanssa toimii ja pelaa.
Perjantaita vaan teille muillekin! 🙂
Ja sitten tilaukseen huomiseksi tai sunnuntaille tämmöinen kuvauskeli.
