Viinikerhomme sai tässä joku aika sitten kutsun äyriäisiltaan, jossa olimmekin viikonloppuna. Koskapa helmikuun maisteluiltamme teemaa ja paikkaa ei ollut päätetty, me suostuimme ilomielin. Tiedossa oli monenlaista, erikoista hyvää ostereista partaveitsisimpukoihin, kuningasravusta kampasimpukoihin. Ja samppanjaa! Ja kaikki tämä viehättävässä Ynninkulman Kappelissa ja paljolti tutussa seurassa, vaikka olihan siellä muitakin kuin meidän viinikerhon porukkaa.
Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.
Hummerikeiton jälkeen oli vuorossa äyriäisbuffet, ja tiedättekös, minä söin elämäni kolmannen raa´an osterin, ja on sanottava, että minä en inhonnutkaan sitä. Tarpeeksi sitruunaa, ja humps! No problem.
Kuningasrapu oli erinomaisen hyvää, erityisesti pidin siitä, ettei ravunmakua ollut peitelty millään.
Partaveitsisimpukat olivat vähän kumimaisia, nuo filtterin näköiset palaset pitkulaisten simpukankuorien sisällä. Niitä minun ei tarvitse saada toiste, eivät ne huonoja olleet, mutta eivät jättäneet lähtemätöntä kaipuuta, toisin kuin mantelisimpukat, jotka olivat ylivertaisen makoisia.
Koko illan ajan kaikki oli kovin tyylikkäästi esille pantu, turhia krumeluureja vältelty, ja ruoka sai ansaitsemansa pääosan.
Pääruokana oli merianturaa ja äärimmäisen hyviä kampasimpukoita. Lähiruokaa suoraan Japanista 🙂 Vihreä hernepyree ja keltainen sahramiliemi tekivät annoksesta kauniin keväisen. Ja makoisan.
Pieni juustoruoka ennen jälkiruokaa kuului asiaan. Pähkinä-hunaja on kovin trendikästä mutta mitäpä se haittaa. Hyvä trendi.
Jälkiruoaksi oli vielä mesimarjapannacotta, mutta minä keskityin syömiseen ja unohdin kameran. ;(
Mutta kaikkinensa olen aika tyytyväinen omiin kuviini; minulla kun nämä annoskuvat ravintoloissa (ja herranen aika! kynttilän valossa, hämyisessä kellariholvissa) eivät tahdo yleensä onnistua. Ovat tavallisesti epätarkkoja, pikselimössöä, salamalla puhkipoltettuja, pimeitä tai pahimmoillaan vähän näitä kaikkia, mutta nyt osasin säätää salaman tarpeeksi ”himmeälle” ja sain synkroitua salaman kameran kanssa ja tuomaan kuviin oikeanlaisen pehmeän valon.
Kaunis kattaus oli ilo kaltaiselleni ”kattauksia harrastavalle”. Pienet yksityiskohdat ilahduttivat.
Bannerikuvan tulppaanitkin ovat sieltä.
Taas (kolmas kerta puolen vuoden sisällä) tuli hoksattua kuinka Holiday Inn tai siis sen ravintolat (Bothnia Brasseri) ja juhlahuoneisto ja kabinetit ovat puitteiltaan ja tarjoomuksiltaan ei-mitenkään-normeja, mikä siis on ehdottomasti positiivinen kannanotto. Sitä ei tahdo oman kotikaupungin hotelliravintoloita ymmärtää hyödyntää. No olen tuolla Ynninkulmassa ollut (ainakin?) viidessä karonkassa, mutta silti. Ja paikassahan iso lisäplussa on historian havinalla joka paikkaan liittyy, semminkin kun sen päälle ymmärretään ja sitä osataan siellä myös hyödyntää. Historia on hyväksi, minähän olen sanonut. Ja tälläiset hienot illalliset. K:lle kiitos kutsusta!