Väitöstilaisuudessa

Siellä oli sellaista merkillistä Ancien Régime -tunnelmaa, historian laitoksen havinaa 1970-luvun lopulta ja 1980-luvulta. Meitä silloin laitoksen henkilökuntaan ja lähipiiriin kuuluneita oli tänään paikalla samassa luentosalissa enemmän kuin aikoihin. Meitä oli monta!  Muutama kymmen? Eikä Leopold von Ranken esiintuominen yhtään vähentänyt ajatuksen kulkua menneeseen…

Olin tänään iltapäivän kuuntelemassa väitöstä; metodioppi kakkonen -kurssin opettajani, myöhempi kollega, jonka assistenttuuria joskus pääsin sijaisena hoitamaan ja joka on aika päiviä sitten yliopistolta koulumaailmaan siirtynyt, väitteli tänään. Väitteli AKS:n historiasta, mikä ei nyt ehkä ole sitä minun ominta alaani, eikä ykköskiinnostuksen kohteitani, mutta niinpä sitten teinkin väitöksen aikana aikamatkaa omaan väitöstilaisuuteni, josta on jo – hyvänen aika! – melkoinen tovi (2004).

Tänään väitös oli samassa salissa kuin omani. Nyt istuin luentosali L10:ssä yleisön puolella, luvanneena myös kuvaamaan. Niiden kuvien nettijulkaisuoikeudet on vähän kyseenalaisia, joten siksipä rohkenen laittaa tähän kuvia omasta väitöksestäni.

Mutta niihin muistoihin. Tänään väittelijä tunnusti olevansa ennen väitöstä hieman hermostunut, mutta väitän, että hermostuksensa aste ei ollut lähelläkään sitä, mitä meitsillä omassaan oli. Sattuipa nimittäin niin, että sen ainoan kerran elämässäni kun olen menettänyt ruokahaluni, oli juuri väitöstä edeltävänä iltana. Tulin illansuussa kotiin töistä ja järjestelemästä karonkkaa ja mies oli ystävällisesti, hienosti huomioiden, tehnyt ruoan valmiiksi ja savustanut rautua (nieriää) ja sille vielä jotain lisukettakin. Siis parasta mitä tiedän! Ja minä en juurikaan voinut syödä! Merkillinen hermostuneisuus teki palan kurkkuun: mikään ei mene alas.

Seuraavana aamuna meillä oli tyttären (pahimmassa akne-iässä) kanssa aika meikkiin. Minullekin oikein meikkivoidetta laiteltiin [suunnilleen ainoan karran elämässäni] — menen sitten yhdentoista jälkeen laitokselle, jossa esimies = kustos ja vastaväittäjä jo ovatkin. Siinä tervehdimme, ja esimies sitten kyselemään, että jännittääkö, olet vähän hermona, vai? – ja minä tokaisen (jotenkin kerta kaikkisesti vastoin odotuksia: ”Jännittää ihan hirmusesti. Voisitkos rutistaa, halata oikein kunnolla?!” – Esimies ei nyt ehkä ollut ihan odottanut moista, mutta teki työtä käskettyä ja levitti käsivartensa hyvin suojelevasti ja halasi kunnolla.

Helpottihan se, vähän ainakin. Ja mitä muuta siitä seurasi? Esimiehen – elikkäs kustoksen – frakin olkapää oli minun poskistani lähteneen meikkivoiteen tuhrima, aika pahoin tuhrima!  Niinpä varttitunnin jännitys hupeni kun porukalla putsattiin frakkitakkia kelvolliseen kuntoon. Enin jännitys unohtui aika tehokkaasti!!

Moni oli huomannut, että lektion aikana vielä kuitenkin jännitin, mutta kuten äitini jo samana iltana totesi: ”Huomasin, että jännitys oli ohi, kun rupesit puhumaan käsilläsi!”

Juurikin noin. Ja ihan vihoviimeisten jännitysväreilyjen muistin hälvenneen kun jotensakin puolivälissä väitöstä Juniori (tuolloin 13 v.), joka istui etupenkisssä, ihan minua vastapäätä , nosti yhtkkiä lapun, johon oli pojan kömpelöllä käsialalla kirjoitettu isosti keskelle aanelosta ”Hyvä Äiti!”

(kuvassako jo sitä kirjoittaa?)

Ja eiväthän sitä lappua takana olevilla riveillä olleet nähneet: vain minä, kustos ja vastaväittäjä! Ei, en revennyt, mutta oli pokassa pitelemistä. 😉  Mitäpä sitä turhaa jännittämään, jos kerran poikakin on sitä mieltä, että ´hyvä äiti!´ 😉 Sen minä muistan lopun ikäni. Tai ainakin niin kauan kuin ylipäätään muistan mitään.

Omasta väitöspäivästäni muistan myös, että takapenkissä istui monta lemppariopiskelijaani  – voi kun pojat tietäisivät, kuinka mukavaa oli, kun siellä olivat ja hymyilivät rohkaisevasti, joka kerta kun vastaväittäjä esitti kiperän kysymyksen ja muistan,  että satoi peukalonpäänkokoisia rakeita kun oltiin lähdössä karonkkaan, muistan että harvoin olen yhden päivän aikana itkenyt (ilosta)  ja nauranut yhtä paljon. Hämärästi muistan kaikkea hyvää…

… ja hyvä päivä on ollut tänäänkin. 😉

Ne loputkin netissä olevat väitös- ja karonkkakuvani ovat täällä (KLIKS) jos jotakuta jostain syystä kiinnostaa.