Tallessa

Sikäli merkillinen päivä, että minulla ei ole mitään hukassa. Niin auton, kodin, työpaikan ulko-oven ja oman huoneen oven, lämpöpaikan, mökin kuin äidin asunnon avaimet ovat tallessa. Kameran objektiivien suojaläpät ja vara-akku ja kaikkien digitaalisten/sähköisten vempaimieni piuhat ovat paikoillaan tai muutoin tallessa. Myös molemmat rannekelloni, sekä vihkisormus että muut sormukset, samoin rannekoru, kaulukoru, -ketju sekä kelta- että valkokultainen ovat tallessa.

Kalenteri ei ole hukassa, tiedän myös missä minun lukuisat sormikkaani ja tumppuni ovat. Ne kaikki ovat eteisen vaatehuoneessa juuri siinä korissa, jossa niiden kuuluukin. Samoin huulipuna, allergiasumute ja rillien pesusuihkepullo ovat repussa pienessä pussukassa kuten kuuluukin. Lompakkoahan minä en – juuri koskaan – kadotakkaan ja sekin on visusti tallessa. Myös digikurssin ja luennon muistitikujen olinpaikat tiedän takitilleen.

Mitäkö näitä luettelemaan? On kuulkaa sen verran harvinainen juttu minun elämässäni tällainen kaikkinaisen pienen, jos kohta myös rahallisesti aika arvokkaan, irtohärpäkkeen tallessaolo – kaikkien yhtä aikaa! – että kun sellaista tapahtuu niin siitä kannattaa erikseen kirjoittaa. Kerrassaan hämmentävää.

Olen usein miettinyt, että kuinka monta viikkoa, tai jopa kuukautta, niistä kaikista hetkistä, jolloin etsin jotain minulta hukassa olevaa – ehdottomasti liki aina löydän ne, kertyisi jos ne etsintähetket pantaisiin peräkkäin. Ja minua kuulkaa pidetään aika järjestyksen ihmisenä. Aika monet ainakin pitävät. Minä en niinkään.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Oltiin taas pojan kans photarikurssilla, ja nyt on kyllä sanottava, etteipä minulle juuri mitään uutta, mutta mukavahan se oli treenailla vanhojakin juttuja.

Tällaiseen kesäkuvaan tiedostoissani törmäsin … siihen jäin kiinni.

Pyry, joka ehkä jatkunee aamuyöhön asti, hieman huolettaa, mutta poika lupasi ajaa varovaisesti.