Kun ajelen töistä kotiin tuulee pahaenteisesti, eihän vain lumi lähde puista, eihän kaunis, kaunis tammikuun luonto käy paljaaksi ja kylmäksi? Joka aamu olen nauttinut huurteisista puista, pitsisistä tienvarsista, parkkipaikan pihlajien pehmeästä valkeudesta… Eihän se nyt vain ole ohi? Se olikin ainoa vihlova ajatus neljän jälkeen, muutoin oli sellainen ansaitun viikonlopun fiilis.
Ja sitten iskeekin sellainen lähdön tunnelma. Mutta en ajattele sitä. Pois silmistä, pois mielestä: kuinka aikuista! Ihan niinkuin en tietäisi, että on vajaa 60 tuntia eroon…
Mutta kotiin tullessa jo ryhdistäydyn ja ryhdyn laittamaan ruokaa, – meille kahdelle. Oikeastaan haluaisin lähteä ulos syömään, olen kyllästynyt omiin sapuskoihini. Itsenäisyyspäivän tienoilla olen viimeksi syönyt kokonaan jonkun muun tekemää ruokaa…mutta … eiväthän ne ahvenfileet kauan kestäneet, eivät huonoja olleet.
Ja sitten, siis nyt, ~lasissa on lempeää punaviiniä. Voin lämpimästi suositella.
Appassimento, Vivaldi (Alkon sivulle, kliks). Se on tehty osin samalla tavalla kuin amaronet ja resiotot. Siis osin kuivatuista, sokeroituneista rypäleistä. Italialainen, Veneton alueen punaviini, jota ei ole hinnalla pilattu (alle kympin), mutta jossa on hyvä, tasapainoinen, marjainen maku.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Kävin päivällä yliopiston ”vanhalla puolella” ja huomasin, että pankkiautomaatti kampukselta on lähtenyt! Hmph! Matkalla paleli. Tänäänkin Virransillalla lasikaton lumi kauniina, kuvat tosin viime – vai jo edelliseltä viikolta?
Virransilta on koko kampusrakennuksen läpi kulkevan Pääväylän, toisessa kerroksessa oleva, kaksi isoa kompleksia yhdistävä lasikäytävä…
Tuo viimeinen kuva on kuin lapsuuden sairauspainajaisen tunnelma: aina kun tulin kipeäksi, kun kuume nousi, näin yhden ja saman painajaisen. Olen nähnyt sen aikuisenakin monta kertaa…
Siinä jään sellaisen pehmeän, tukahduttavan massan pusertamana kotimme (minun elämäni toinen koti) muutttovalmiin olohuoneen nurkkaan – juuri tälläisten valko-harmaiden massojen alle. Silloin olin pieni…
Viime yönä painajaiseni oli Meksikossa, … olin järjestämässä juhlia, jotka eivät todellakaan olleet onnistuneet… Olenko pöhkö? Olen, mutta ei sen tunnustaminen mitään auta.
Kuulinkin jo entisiltä työkavereilta, että pankkiautomaatti on lähtenyt. Mikä menetys! Mikään ei piristänyt työpäivää paremmin kuin kävely pankkiautomaatille ja juoruilu matkalla 🙂 Toimi yhtä hyvin molemmista päistä taloa. Virransillalla on AINA kylmä!
Samaa mieltä Vivaldista! Sisareni sattui ostamaan sitä ihan tuurilla joskus syksyllä ja tarjosi minullekin; tykästyttiin molemmat. Ja sehän valittiin Viini, ruoka & hyvä elämä -messujen parhaaksi viiniksi yleisöäänestyksessä. Todella hyvä hinta-laatusuhde.
Katri, minä vaan kysyn, miksen minä ole koskaan tuota ”juoruilu matkalla” pankkiautomaatille älynnyt? Sen kyllä tiedän, että Virransillalla todellakin on AINA kylmä, kesälläkin. Mutta oikeastaan: eihän noista kumpikaan ole niin kauhean iso asia 😉
Satu, enhän minä ollut tuota tiennyt: siis että Vivaldi oli valittu voittajaksi viini-ruoka -messuilla… Mutta enpä ihmettele. On – oli 😉 – ihan hyvä viini. Etten sanoisi erinomainen.
Mystisiä kuvia, nuo gallerian viimeiset.
Viimeistä edellisen edellinen on kuin tinajäkälää (Stereocaulon).
Tinajäkälää? Eipä tullut pieneen mieleenkään…;)