Elämää tunnit täynnä. Innostusta niin paljon, että muistan, millaista oli opiskeluaikana kun sai päivät istua luennoilla ja oppia kaikenmoista historiasta ja ihmisistä, ihmisten historiasta. Ihan yhtä mukavaa on ollut oppia opiskelijoiden tekemistä harjoitustöistä ja oppia tekemällä luentoa. (Tulinpa tehneeksi sitä äsken digikurssillakin; huono oppilas kun puuhailee omiaan. Mutta kun jo osaan tehdä photarila panoraamakuvia. :))
Olen vuosikausia opetuksessani ja tutkimusaiheissani pysynyt 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun Suomessa, mutta nyt on ollut edessä koko maailman historia: esihistorian hämäristä, homo sapiensin pyyntikulttuurin ajan pienistä populaatioista 2000-luvun globaalin demografisen kehityksen kiihtyvään (vai sittenkin tasaantuvaan?) vauhtiin.
Ja netti on tarjonnut jos jonkinmoista asiallista apua ja kaikkea asian vierestäkin. Väestötieteilijöillä näyttää olevan hurjasti nettisaitteja, luentoja, tilastoja, pelejä, kaikkea mahdollista asiallista tutkimustietoa ja hieman vähemmän vakavaa.
Olen mm. oppinut, että kun synnyin, olin elossa olevista ihmistä 2 921 441 374:s. Ja että minua ennen oli elänyt (syntynyt) jo yli 76 miljardia ihmistä. Ja vaikuttavinta ja tämän kaavion käyttökelpoisin ”opetus”, tai hyvä keino havainnollistamiseen on se, että maailman väkiluku on yli kaksinkertaistunut puolessa vuosisadassa.
Monesko sinä olit syntyessäsi? Katso täältä.
Kylläpä elämä syntymäni aikoihin olikin mukavan väljää!
Toteaa nimim. ”Maapallon tuolloin kahdesmiljardis kolmassadaskuudeskymmeneskuudesmiljoonas neljäskymmenesviidestuhannes neljässadaskahdeskymmeneskahdeksas asukki”.
Koivu, aika vaikuttava on tuo järjestysnumerosi kun vielä kirjoitit sen auki. Pitäisiköhän koettaa tänään luennolla sanoa opiskelijoille, että jokaisen on kirjoitettava oma lukunsa auki. Kuinkahan moni osaisi?
Mielenkiintoinen laskuri! Monesti mietin, miksen silloin opiskeluaikana tajunnut, kuinka etuoikeutetun mahtavaa opiskelu onkaan. Vaikka pidin opiskelusta, varmaan osaisin nyt kuitenkin ihan eri tavalla nauttia siitä, että saa kaikki päivänsä vain lukea, kirjoittaa, mietiskellä, osallistua kontaktipetukseen – oppia! Silloin oli muka kuitenkin niin kiire työelämään. Ei se auta, jotain on päästävä vielä opiskelemaan. Enää koskaan se ei ole samanlaista kuin silloin, mutta eri tavalla antoisaa varmasti. Tulipahan taas pohdinta!
Mie yritän aina hopsaillesssa herättää opiskelijoita myös nauttimaan opiskelusta, ei vain suorittamaan. Ja onhan niitä nauttijoitakin: opiskelevat paljon yli normiajan, paljon yli tarvittavien opintopisteiden ja oppiaineiden… Humanisteissa sellaisia varsinkin on. Ja sitten olen hoksannut että erityisesti vähän vanhemmat opiskelevat enemmän nauttien kuin ihan vastikään koulusta lähteneet. Elämäniloiseen ja elämänikäiseen oppimiseenhan sitä kannustetaan, joten ei Katri muuta kuin täydennyskoulutukseen… tai jatkotutkijaksi?
Ehkäpä, ehkäpä 😉 Ykkössuunnitelmana on tehdä työn ohessa (kunhan työhön palaan) toinen omaa alaa läheltä lippaava maisterintutkinto. Nyt kuitenkin nautitaan näistä päivistä täysin siemauksin. Tällaistakaan aikaa ei enää tule.
Voisin lyödä vetoa, että osaat nauttia siitä toisen maisterintutkinnon teosta ihan erilailla kuin ensimmäisestä. Ja nyt jos koskaan kannaattaa elämänmenosta ottaa kaikki hyvät hetket irti.