Suureen Kiisselikyselyyni (täällä) vastaili (ainakin) 28 henkilöä, ja vain yhdellä oli niin epämieluisia muistoja lapsuuden jälkiruokakiisseleistä, etteivät ne maistu vieläkään.
Puolet vastaajista ilmoitti syövänsä/tekevänsä kiisseliä (ainakin/suunnilleen) kerran kuussa, ja hieman alle puolet tekee muita jälkkäreitä. Vain kolmen huushollissa ei kotitekoisia kiisseleitä tai muitakaan jälkiruokia tai ”perämakeita” kuten asia murteella ilmaistaan, juuri harrasteta.
Kolmannes vastaajista tiesi, mitä on kuutamokiisseli. Maitokiisselihän se on, suurusteena joko vehnä- tai perunajauhoja. Olennaista – ainakin minusta – on kunnollinen vaniljan maku.
Maitokiisselin sukulainen on suklaakiisseli, josta minulla on kansakoulusta niin karseita muistoja, ettei mistään muusta ruoasta siellä. No, ehkä rössypottu oli kuitenkin vielä enempi inhokkiruoka. Koulun suklaakiisseli oli sellaista ruskeanharmaata, yleensä haaleaa niljakasta vellin ja kiisselin välimuotoa, johon oli kertynyt limainen ketto kulhon tai lautasen päälle. uuuuuh. Vieläkin puistattaa. Monien mielestä se oli herkkua, pojat saattoivat kinuta keittolan tädeiltä kolmannenkin lautasellisen samaan aikaan kun meitsi yritti saada niellyksi sen ensimmäisenkään.
Postauksen kommenttilootaan tuli paljon, ennätyspaljon, kommentteja ja kiisselimuistoja: Esterin kertoma kaljavelli (kaljaa, rusinoita, leipäjuustoa) ja Annen kodissa nautittu yhdistelmä – perunamuusi ja mustikkakeitto – eivät kyllä saaneet minullekaan vettä kielelle.
Kyselyn kommentteihin oli tullut tällaiset:
| ||||
| – Karpalokiisseli on ihanaa, sekaan vadelmia ja päälle nokare kermavaahtoa! 😉 | ||||
| – viikonloppuisin näitä tulee tehtyä | ||||
| – Lapsuuteni k:t: Maito-, suklaa- ja marjakiisseli. Hyviä. Kamalaa ei ollut. | ||||
| – Maitokiisselin osasin jo koululaisena tehdä |
Kun kiisseleiden menneitä vaiheita viime viikolla hieman koetin etsiä, selvisi mm., että Helsingin Kasvatusopillisen talouskoulun kursseilla ei sotien välisenä aikana opetussuunnitelmaan kuulunut kiisseleiden tekoa, vaikka kaikkea tavallista ja tavatonta siellä näyttiin opetettavan. Sitten kun selailin ja muistelin tietoja kansainvälisistä keittiöistä niin eihän niitä kiisseleitä juuri ranskalaisesta, italialaisesta, kiinalaisesta, thaimaalaisesta tai mistään muustakaan keittiöstä löydä. Skandinaviassa niitä on tarjolla. Meidän hienot marjat ovat tietysti yksi syy siihen, että ”kiisselikulttuuri” on niin vahva.
Viime sunnuntaina meilläkin oli pitkästä aikaa kiisseliä. Tyttären läksiäissapuskalle tein lakkakiisseliä, siilasin jopa kivet pois, ja kermavaahdon sijaan tarjosin sen kanssa mascarpone-kastiketta (vaahtoa). Se on hyvä jälkiruokakastike milloin vain. Ja JOS sitä sattuu jäämään niin loput pakkaseen, seuraavana päivänä on mascarpone-jäädykettä.
Mascarpone-kastike
250 g mascarponea
2 dl kuohukermaa
3 kananmunaa
6 rkl sokeria
12 rkl Amaretto-mantelilikööriä
Amarettoa myydään minipulloissakin, ettei tarvitse isoa yhtä jälkiruokaa varten ostaa. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaaleaksi, ilmavaksi vaahdoksi. Lisää mascarpone-juusto. Lisää vaahdoksi vatkattu kerma. Mausta liköörillä. Vatkaa valkuaiset
vaahdoksi ja sekoita kevyesti käännellen juustomassaan.
