2012 – Sivu 8 – Tuulestatemmattua

Kesän kylläisyys

Nyt kun minut on taas elvytetty henkisesti ja fyysisesti koneelle (sisäpiirin juttu 😉 Kiitos T.) voisin todeta, että ei ole kummoisia tapahtunut. Kadonneet kesäsäät ovat palanneet, mikä ilolla on merkille pantu ja työmatkoilla pyöräillessä kirjaimellisesti lämmöllä todettu. Hanskat ovat saaneet jäädä kotiin.

Työpäivät ovat alkaneet venähtää normaalin mittaisiksi: hyvästi kello yhdeksäksi duuniin meno, mutta silti olen ehtinyt matkalla kuvatakin. Kylläinen kesä näyttäytyy kauniina.

Jo kotipihalta lähtiessä on ensimmäisen kerran kamera otettava esiin…

Eilisen kuvasarjani saatua myös FB:ssä monta tykkäystä olen nyt taas niin valokuvaajaa, niin valokuvaaja, että tuleepa taas rimpsu otoksia tähän…

Meillä ei ole koskaan ollut keltaisia orvokkeja… joten nämä villit ovat jostain muuttaneet…

Ja näitä riittää

Linnanmaalle Kaitoväylän päähän on tullut uusi liikenneympyrä ja sen istutukset viehättävät aamuauringon valossa silmääni kovastikin.

Ja näinkin idyllistä maisemaa on pyörätien varrella. ..

Ja iltasella vielä kotipihalla muutama otos.

Jokaisen ruusun alla… Viimeistään nyt klikkaa kuvat isommiksi. Miksihän noi on noin punaisia? Ihan kuin niissä olisi verta.

Nythän voisi taas teetätellä paperikuvia tai julisteitakin kun on niin määrättömästi kukka- ja koskikuvia… Ja kun tuli Ifolorilta 10 euron hyvityslahjakorttikin. Tein reklamaation niistä pahvikoteloista ja kymmenistä laskuista (ks. postukseni asiasta täällä). Ja viime viikolla tuli tosiaan kympin hyvitys ”Mielipahan” helpottamiseksi ja perustelut moiselle pakkaus/laskutussysteemille.

Tuotantomme on pitkälti automatisoitu ja tuotteet menevät tuotantoon omille osastoilleen. Digikuvat jaetaan myös koon ja pinnan mukaan. Lasku jakaantuu myöskin. – – Tuotteilla on eri toimitusajat eivätkä jo valmistuneet tuotteet voi jäädä odottamaan vielä keskeneräistä tuotetta. Valmistunut tuote laskutetaan ja postitetaan jotta toimitusaika pysyisi mahdollisimman lyhyenä. [Yhden päivän viive tuskin suistaisi radaltaan yhdenkään kuvausharrastajan elämänmenoa.]
Toki laskujen määrä on iso tässä sinun tapauksessa ja helpointa olisi jos ilmottaisimme loppusumman kaikille tuotteille ja maksaisit sen yhdellä laskuissa olevalla viitteellä. Summa jaetaan sitten täällä laskukohtaisesti. Tässä tapauksessa olet maksanut kaikki laskut. Laskuja voi aina yhdistää kunhan niissä on sama asiakasnumero.

No hyvä että tuli vastaus, ja muodollinen hyvityskin, mutta edelleenkään minusta tuo automatisointi ei ole riittävä peruste pakkausmateriaalien määrättömälle tuhlaamiselle. Ja tuon ”laskuja voi aina yhdistää” -jutun olisi tietysti voinut kertoa etukäteen.

Mutta olkoon juttu nyt minun osaltani loppuunkäsitelty.

Merikosken kuohut: valokuvausläksyjä ja hiukan historiaa

Kosken kuohut olivat eilen niin vaikuttavia, että tänään menin töiden ja asioilla piipahtamisen jälkeen uudelleen kuvaamaan. Eilen aamupäivällä oli ikävästi pilvessä ja harmaata, mutta tänään illansuussa paistoi aurinko.

Huikeaa. Miten kuohuva vesi, järjettömät vesimassat, vesipärskeet, valtaisa kohina voivatkaan olla niin kiehtovia. Varmaan taas puolisen tuntia siinä katselin ja kuvailin. Jotenkin merkillisen lumoavaa.

Digikurssin läksyissä on tehtäviä liikkeen kuvaamisesta. Siis teinpä läksyjäkin. Kaikki kuvat kannattaa klikata isommiksi.

Näkyyhän tässä liike?

Tässä kuvapari, jossa ensimmäisessä yritin pysäyttää liikkeen ja toisessa liikkeen pitäisi näkyä.

Ja tässä toinen sarja samasta teemasta: liike pysäytetty, liike näkyy.

HDR-kuvien tekoa vartenkin otin valotusaikahaarukointikuvia… Tässä yksi – ei niin kovin kummoinen tulos koosteista.

Pärskeet olivat korkeita

Yli 800 kuutiota sekunnissa on paljon. Kohinaa kannattaa käydä kuuntelemassa…

Tiesitkös, että Merikosken voimalaitoksen rakennustöissä käytettiin venäläisiä sotavankeja. Voimalaitostyömaa saatiin vuosikymmenien jahkailujen jälkeen alulle toukokuussa 1939, – pahimmoilleen ennen sodan syttymistä. Sota vaikeutti ja välillä keskeyttikin rakennustyöt. Välirauhan aikana tilattiin turbiinit Saksasta ja voimalaitostyömaalla oli parhaimmillaan yli 300 työntekijää, mutta jatkosodan sytyttyä määrä putosi puoleensataan. Syksyllä 1941 alakanavan tekoon ja pengerrystöihin tuotiin venäläisiä sotavankeja, jotka olivat kuitenkin niin surkeassa kunnossa, että työnteko oli jotensakin tehotonta.

Sodan jälkeen oli sekä raaka-aine- että työvoimapula, eikä saksalaisia generaattoreita kuulunut, mutta lopulta toukokuussa 1948, yhdeksän vuotta jatkuneiden rakennustöiden jälkeen, ensimmäinen (Ruotsista tilattu) generaattori saatiin käyntiin.

Tänään iso osa vedestä virtaa ohi turbiinien.

Yläkanavan vuosi on täällä.

Italia Niitä näitä Oulu Ruoka ja viini

Kalaasit 2012 vol. II

Onko elämää kalaasien jälkeen? Toki, toki.

Eilen illalla kunhan keihäskisan pronssi oli varmistunut, kisastudioksi muuttunut La Festamme alkoi hiljalleen tyhjentyä. (Vaikea uskoa, että Lontoossa olisi ollut parempi tunnelma… )

Puolilta öin jo olimme pehtoorin kanssa kaksistaan, raivailimme pöytää ja täyttelimme tiskikonetta. Olimme oikein tyytyväisellä mielellä. Kuten tänään ystävien kommenteista ja kiittelyistäkin ilmeni, oli jotenkin poikkeuksellisen rento ilta, yleensäkin tällä porukalla on, mutta eilen jotain erityistä ja sitä paitsi poikkeuksellisen hyvää sapuskaa. Mitäpä muuta sitä hyvältä illalta toivoisikaan?

Ensinnäkin on mainittava muutama sananen tuomisista/synttärilahjoista… Olemme aina koettaneet muistaa sanoa, että ei tuomisia, korkeintaan tuokaa viiniä – ehkä… Mutta nyt ei ollut sanottu mitään, sillä seurauksella, että ne kolot, joita eilen nauttimamme umbrialaiset viinit viinikaappiimme tekivät, täyttyivät ystävien tuomista tuliaisista, ja sitten tuli myös lahjoja/tuliaisia.

Pehtoori sai oman ”juhlakirjansa”; hulppea vihkonen ”Pehtoori ja pehtorius” kyllä ilahduttaa. ..

Sitten saimme tällaisen:

Olemme vielä tänäänkin keskustelleet kumpi tätä käyttää ja mihin tarkoitukseen? Hyvä sillä oli nuoretkin kutsua ruokapöytään: tänään oli näet rääppiäiset ja synttärijatkot. Ja sitten minulle samppanjavispilä? Vai ymmärsinkö oikein, että tämä oli vihje, että jälkiruokien kokoa ainakin lahjan hankkineen harmaan herrasmiehen mielestä voisi vähän kasvattaa?

Eilisten jälkiruokien (Lemon posset, lakujätski, manteli-marenkikakku, italialainen jukurttikakku) ohjeet täällä olenkin jo posteillut. Samoin mustatryffeli-kastike pastalle on ollut täällä. Hieman kyllä arvelutti, että mitähän siitä tykätään; se on kuitenkin ”vähän erilaista, hieman erikoista”, mutta ehkäpä juuri se olikin illan paras ruoka. Monen mielestä ainakin. Umbriasta tilasin (kauppa.umbria.fi – palaan tähän vielä viikolla) mustia tryffelilastuja (Tartufo Nero) ja niistä kastikkeen cappellineille tein ja – perfetto! Se oli tosi hyvää.

Yksi mielenkiintoinen uutuusruoka oli focaccia. Siis ei mikään tavallinen focaccia, jonka tekemiseen meillä on joskus tytär erikoistunut, vaan uudesta Leivotaan-lehdestä löytyneen ohjeen mukaan tehty peruna-tomaatti-oregano-focaccia.

(kuvassa näkyy, miten otetaan huomioon tomaatiton ruokavalio. Hyvin simppeliä: jätetään osasta ruokaa tomaatti pois. :)) Klikkaa kuva isommaksi, näkyy kesäisen focaccion herkullisuus.

Tämä focaccio on melkein enemmän kakku/piiras kuin leipä, eikä ne pari palaa, joita kahdesta tuollaisesta lautasen kokoisesta focacciosta jäivät, olleet päivän vanhanakaan huonoja, mutta eilen – vähän vielä lämpiminä – focaccion kappaleet olivat erinomaista herkkua. Ja tässä sitten se ohje.

Perunafocaccio oman maan yrteillä (vähän varioin alkuperäisohjetta)

500 g keitettyjä, kuorittuja perunoita
8 dl vehnäjauhoja
4 rkl oliiviöljyä
7 g kuivahiivaa
3 munaa
1 tl suolaa
2 tl kuivattua oreganoa
1 dl oliiviöljyä
pikku tomaatteja
2 – 5 rkl tuoretta oreganoa
sormisuolaa

Soseuta keitetyt perunat. Sekoita niiden joukkoon jauhot, öljy, hiiva, oregano ja suola. Lopuksi munat.
Jaa taikina kahteen osaan ja painele kahteen voideltuun vuokaan.
Kohota leivinliinan alla kolme tuntia.
Voitele leivät oliiviöljyllä, painele taikinaan tomaatit ja ripottele pinnalle tuoretta oreganoa ja sormisuolaa.

Paista keskilämmöllä noin 30 minuuttia.

Tässä uuniin menossa peruna-yrtti-tomaattipaistos, jonka ohje on uudesta Italialaiset mestarit, Carluccio ja Contaldo -kirjasta. Näitäkin vuokia oli kaksi, joten tällekin päivälle jäi vähän. Ja tämä oli tänään parempaa kuin eilen. Niinkuin usein laatikkoruoille käy…

Toisena synttärikakkuna oli Manteli-marenkikakku hillojen ja vadelmien kera. Hillat sopivat paremmin kuin vadelmat. Värinsäkin puolesta. 🙂

Jälkkäriannokset olivat vielä aika pieniä; vispilänhän sain vasta eilen 🙂 Mutta lakujätski oli kyllä tiivistä ja pelitti hyvin sitruunaisen possetin kanssa. Steviaakin piti lautasille laitella, kun sitä kerran on tullut kasvateltua… 😉

Ja sananen viineistä. Viinilistasta tuli väistämättä kilpailu Lungarotti vastaan muu Umbria. Ja aika tasaiseksi se meni. Sikäli kyllä että sekä Lungarottin Torre di Giano, Vigna il Pino 2008 voitti valkoviinisarjan ihan kirkkaasti, mutta Lungarotti Brezza ja Antonellin Grechetto olivat tasapisteissä. Tuo Grechetto miellytti meitä ja monia Villa Francon vieraita jo toukokuussa: siinä on pehmeyttä mutta myös voimaa, persikkaa ja muita hedelmiä tuoksussa, se ei ehkä ole voisuutta eikä pähkinäisyyttä, mutta jotain hyvin miellyttävää viinin pyöreyttä viinin maussa on. Ja sopi erinomaisen hyvin tryffelipastan kanssa, ihan kuin Assisissa Ristorante Pallottassa oli jo toukokuussa todettu.

Punaviineissä San Lorenzolla (Chianti Toscanasta) oli tässä porukassa hyvin paljon tunteilla osuutta asiaan, joten sen saamat kommentit eivät ole ihan objektiivisia :)) Mutta kaksi muuta viiniä kävivät maistelussa hyvin tasaväkisen taiston: (taas Umbria-verkkokaupasta tilattu) Adantin Montefalco rosso (joka on tehty paikallisista Sagrantino-rypäleistä) pärjäsi erinomaisen hyvin Lungarottin palkintoja ja mainesanoja keränneen Sangiovese-viinin Rubesco Riservan kanssa. Kun viinikerhon kanssa maistoimme Rubescon, pohdimme hieman oliko ko. pullo korkkivikainen, mutta ainakaan eilinen pullo ei ollut. Me pehtoorin kanssa pidimme Rubescosta enemmän, mutta aika monelle valmiimpi/kypsyneempi, silti hieman karkea, hiiligrillatun entrecoten makua hyvin mukaileva Montefalcon Rosso sai kannattajia, jopa siinä määrin, että oli ihan pienestä kiiinni että viinirekkaa Umbriasta ei vielä tilattu. :=)

_______________________________

Iltapäivän ihanassa auringossa vielä nuorten kanssa herkuttelimme, mutta pilvisen aamupäivän lopulla kävin lenkillä. Tai siis ajelin autolla Tuiranrantaan ajatuksena kierrellä ja kuvailla jokivarressa, erityisesti menin katsomaan ohijuoksutusta. Ja sinne jäin. Lenkki jäi kovin olemattomaksi. Patoluukut ovat olleet poikkeuksellisen monta päivää auki, poikkeullisen kylmä ja sateinen kesä on saanut aikaan tulvakorkeudet, joten nyt oululaisilla on ollut mahdollisuus nähdä häivähdys siitä, millaista oli ennen kuin Merikosken voimalaitos 1940-luvulla sulki jokisuun… Tässä yksi kuva niistä sadasta jotka tänään otin; huomenissa lisää.

Niitä näitä

Kalaasit 2012

Ovatko nämä nyt neljännettoista? Taitavat olla.

Useimmiten ne on pidetty elokuussa, aika usein juuri tänä koulujen aloittamisviikonloppuna/synttäriviikonloppuna. Pari kertaa on jouduttu siirtämään syyskuulle, jotta saataisiin kaikki pöytään … Helsinkiläiset eivät nytkään päässeet 🙁

Menu ei ole mitenkään erityisen kunnianhimoinen, mutta onpahan ihan perinteisen kaavan mukaan italialainen, liki umbrialainen. Helpoimmin voin mokata tuossa mustatryffelikastikkeessa. Kahdelletoista ideaalisti keitetty pasta ja hienosta raaka-aineesta tehtävä kastike ja niiden ajoitus yhtäaikaisesti valmiiksi olisi mukava saada pelittämään. Tässä poppoossa on onneksi hyvin kaikkiruokaista porukkaa, ei gluteenittomia ruokavaliota noudattivia, ei diabeetikkoja, eikä pahasti allergisia, inhokkiruokia on hyvin vähän, vuohenjuusto tai tomaatti ei kaikille sovi, pari vegeä, jotka kuitenkin syövät kalaa, ja meillä on yleensä hyvin kala-kasvíspainotteista tämä sapuska, joten no problem. Sitä paitsi seurueen miehet ovat jo vuosia – kohteliaisuuttaan? – kertoneet että aloittavat pari päivää ennen kalaaseja paaston, jotta jaksavat syödä.

Ruokalajien jälkeen pienet kirjaimet (P, K, J… ) tarkoittavat pariskuntia, ja tarkoittaa sitä, että ko. pari on vuorollaan apuna pöydän raivaamisessa ja seuraavan ruokalajin esillepanossa/tarjoilussa. Viime vuonna keksin tällaisen systeemin ja se sai varauksettoman hyvän vastaanoton, toimi hyvin ja minäkin sain istuskella pöydässä pitkiä pätkiä …

Kuten listasta näkyy tänään on oikeastaan samalla myös Umbrian viinien maistelut, meillä on monia eri viinejä, tuotuja ja tilattuja.

Ison osan tarjottavista on voinut tehdä tai ainakin valmistella jo etukäteen viikolla, joten tänään on ollut kovin vähän tekemistä. Muistan joskus vuosikymmen sitten, jolloin olin vielä aika noviisi tämmöisten illallisten järkkääjänä, saatoin tehdä edellisinä iltana/yönä puolille öin ruokia ja koko kalaaseja edeltävän päivän. Menu oli suunniteltu vähän turhan monimutkaiseksi, ja leivottavaa oli yleensä aika paljon. Ja silloin oli sekin että mutikaiset olivat aika pieniä, vaativat osan huolenpidosta ja ruokkimisesta. Jossain vaiheessa äitini ryhtyi kalaaseja edeltävänä iltana ottamaan lapset Töllilleen (siirtolapuutarhamökki) joten saimme rauhassa järjestellä juhlia. Nyttemmin lapset ovat pari kertaa itse kutsuneet itsensä kalaaseihin; näkemään tuttuja ja syömään… 🙂

No joka tapauksessa nyt ei ole ollut kiire. Niinpä tässä olenkin käytellyt aikaa lenkillä ja saunassa. Lueskellut ja kuvannut. … Ja syönyt. Taas on käymässä niin, että kun istahdamme pöytään, minä olen jo maistellut kaikkea niin paljon, ettei ole enää nälkä.

Tulisivat jo …

Historiaa Italia Niitä näitä

On tähdenlentojen yö – La Notte delle Stelle Cadenti

Elokuun kymmenes, pehtoorin synttärin aatto, Laurin päivä. San Lorenzon marttyyrikuoleman muistopäivä. Lainaan seuraavassa omasta tekstistäni pätkän

Laurentius kärsi marttyyrikuolemansa Roomassa 10.8.258, joten elokuun alkupuolella on hänen muistopäivänsä (Suomessakin Laurin päivä). Lorenzon päivän iltana (puhutaan myös Tähdenlentojen yöstä, La Notte delle Stelle cadenti) Italiassa väki kokoontuu rannoille polttamaan tulia, nostamaan maljoja tähdille ja syömään yhdessä. San Lorenzo on myös monien italialaisten kaupunkien suojeluspyhimys, joten tuolloin kaupungeissa järjestetään ilotulituksia, historiallisia kulkueita, yömessuja ja – naturalmente! – syödään hyvin.

Viikonlopuksi on luvattu Suomeenkin tähdenlentoja.

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/viikonvaihteessa-tiedossa-tahdenlentoja/602241/

Niitä odotellessa ja San Lorenzon vuoksihan meilläkin huomenna kestit. Ihan vaan uskonnollisista syistä vietämme La Festan huomenna. Ihan vaan …

Gruppo San Lorenzo (ks. täältä, mistä on kysymys) tulee liki kokonaisuudessaan (12/14) huomenna viettämään kalaaseja, San Lorenzon päivää, pehtoorin ja yhden toisen gruppomme jäsenen synttäreitä. Ja koskapa Umbrian kylämme Collazzone oli (sekin) suojeluspyhimys San Lorenzon, keittiömestareiden suojelijan, suojeluksessa, niin luonnollisesti huomisen menun ja vino-listan teemana on Umbria. Ihan loogista.

Kuvat ovat Collazzonen kirkosta ja luostarista. Klikkaamalla suurenevat ja näet yläkuvassa San Lorenzon tunnistamista helpottavan (epiteetin, apposition tai mikä lieneekään, tunnisteen?) halstarin.

Yritimme reissussa löytää San Lorenzo -patsaan, -pienoisveistoksen, -matkamuistopyhimyksen, mutta turhaan. Fransiskuksia oli joka putiikissa, mutta San Lorenzoa ei näkynyt.

Näkyisipä viikonloppuna tähdenlentoja.

Niitä näitä Ruoka ja viini Vanhemmuus

Lakritsijäätelöä

Tein jäätelöä. Lakujätskiä. En ole pitkään aikaan itse tehnyt jätskiä. Jälkkärilisukejätskinä on syöty Sortolan jäätelöitä, mutta nyt kun oli Mantovan Supermercatosta ostettua Amarellin liquirizea ja lakritsijuurta, päätinkin tehdä itse ja kaivaa jäätelökoneen esille kaappien kätköistä.

Lauantaina yksi jälkkärin ”komponentti” on siis jätskiä, ihan niin kuin italialaisella illallisella kuuluukin. 🙂

Jäätelön perusresepti on 5 + 5 + 1 ja sitten makuaineiksi tuoreita lakupaloja, lakritsijuurta ja noita Amarellin karkkeja.

5 dl kermaa
5 munankeltuaista
1 dl sokeria

lakupaloja 2 dl
kaksi lakritsijuurta
20 amarellipastillia

Lämmitä kerma, lisää pilkotut lakupalat, lakritsijuuri ja pastillit. Sulata ja sekoittele. Poimi juuret pois.

Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi ja kääntele massa lakritsikermaan.

Kuumenna seos hiljalleen kiehuvaksi, mutta heti kun se pulpahtaa, siirrä kattila sivuun jäähtymään.

Kun se on jäähtynyt huoneenlämpöiseksi, aja se jäätelökoneessa valmiiksi ja pakasta.

Jo ”taikina” oli niin hyvää, että kun pehtoori ja meitsi yhteisvoimin saimme kaavittua purkit ja kattilat ja jäätelökoneen, oli hyvin kyseenalaista, jäikö mitään pakastettavaa…

Jäätelökone on meillä ollut jo kauan. Sellainen aika halpis, simppeli Philipsin vempain, joka on kyllä hintansa haukkunut. Yhteen aikaan tein jätskiä lähes kaikkiin juhliin. Ja mitä mielikuvituksellimmista yhdistelmistä.

Ja tuli mieleen yksi juttu koneen alkuajoilta, … ettei ollut masiina juuri edellisenä kesänä hankittu, kun tämä pieni episodi sattui. Lapset olivat about 9 – 10-vuotiaita, tulivat yksin/keskenään kotiin koulusta. Pärjäsivät jo, yleensä aina soittivat tai minä soitin iltapäivällä …

Niin nytkin:

– Mutikaiset täällä heippa!
– No hei, ootte jo tulleet koulusta?
– Joo. Ja haluttais jätskiä. Saako ottaa sen lopun kun jäi viikonloppuna… ?
– Ottakaa vaan, mutta reilusti panette puokkiin ja laitat sitten pakastimen oven tiukasti takaisin kiinni.
– Joo, —

Menee kymmenen minuuttia ja puhelin soi uudelleen:

– Me ei saada sitä purkkia auki, kun se on niin tiukasti kiinni…
– Ota veitsi ja pukkaa se siitä kannen ja purkin välistä, niin kyllä se aukeaa. Ja kun purkki vähän lämpenee niin kyllä se aukeaa.
– Jep.

Sitten ei kuulu enää mitään, olen varma, että jätskinloppu on uponnut tyytyväisiin vatsoihin.

Kun menen töistä kotiin, seisoo tytär tuulikaapissa vastassa ja ilmoittaa koko ala-asteikäisen arvovallalla:

– Tiesithän että tänään on kansainvälinen lasten päivä?
– Joo, en. En tiennyt. Niinku miks pitäis tietää…?
– Kannattais tietää….

Keittiöön mentyäni ymmärsin, miksi kannatti muistaa lapsen oikeudet ja ymmärsin olla sanallakaan moittimatta.

Tiskipöydällä oli uutukaisen jäätelökoneemme jääpatruuna suorastaan lävistettynä puukolla, ja kaikki patruunan sisällä olevat ”jäätymisaineet” valuivat norona keittiön alakaappeja pitkin lattialle.

Mutikaiset olivat luulleet, että koneeseen laitettava pyöreä jäädytyspatruuna on jätskipurkki ja teloneet sen aika riekaleiksi. Sinänsä reipasta meininkiä niin pieniltä, mutta jätskittä olivat lapset jääneet.

Oli muuten aika vaikea saada ”varaosana” uutta patruunaa, mutta onneksi oli tuttu kodinkoneliikkeessä ja sai hommatuksi – muistaakseni suoraan tehtaalta…

Ja juuri tuona Kansainvälisenä lasten päivänä, meillä oli ISO purkki jätskiä arkiruoalla jälkkäriksi.

Yliopistoelämää

Ennemerkkejä

Paljon sellaista, mikä viittaa syksyyn.

Koko yön satoi. Satoi paljon.

Mistäkö tiedän? Tiedän koska ensimmäistä kertaa vuorottelun jälkeen heräsin aamuyöstä miettimään työasioita, mietin niitä ja kuuntelin sadetta. Argh!

Meille tuli pitkästä aikaa siivooja kotiin. Se oli asia, jota tervehdin suurella ilolla.

Töihin lähtiessä ei tullut edes harkituksi pyöräilyä/kävelyä. Rankkasateen lisäksi mittari näytti aamukahdeksalta kahdeksan astetta. Hrrrr.

Monia työkavereita (P:kin, mukavaa :)) jo paikalla. Ensimmäiset opiskelijoiden sähköpostit.

Humus-kuppila on auki! Sekin on plussamerkkinen juttu.

Väitöskirjan ohjaajaksi lupauduttu. Plusmiinusnolla.

Kesähiukset on saksittu ja siistitty virkanaiskondikseen. Blondiudesta en enää luovu. 🙂

Iltakävelyllekään ei ”ehdi” (lupasin itselleni leipomis/kokkaamisillan); siis selityksiä liikkumattomuudelle alkaa löytyä.

Viesti, muisto, kesästä tuli Umbriasta tänään. Tähän palaan vielä.

Mutta ei anneta miinusmerkkisten juttujen ahistaa; viikonlopuksi lupasi jo lämpenevää, paksu pilviverho hälvenee taas.

Valokuvaus

Valokuvahaasteita

Kun kerran livenä ei ole elokuun samettisia iltoja, niin laitoinpas bannerikuvaksi otoksen joka näyttää siltä. Vaikka kuvassa itseasiassa on toukokuun ilta Umbriassa. Kuvassa on Villa Francon takapihan pikkuportti, josta lähdettiin aina lenkille. Ja jos blogin taustakuvana edelleen näkyy lentokoneesta otettu ilmakuva, niin paina näppäimistöllä F5:sta. Taustaksi pitäisi tulla Naantalin aamussa otettu pensaskuva.

Mitäkö yritän kertoa? Sitä että sade ja kylmyys tympäsee.

Ylen Aamu TV:n kesäkuvakisaa olen seuraillut ja katsellut hienoja otoksia, joita sinne on lähetetty. Kesäkuun teemana oli ”Vihreän miljoona sävyä” (kuvat täällä). Miksen osallistunut? Oulussa ei paljon vielä vihreää ollut!

Heinäkuun aiheena oli ”Aurinko lataa akkuja”. Oliko Oulussa aurinkoa, mitä kuvata, kysynpähän vain! Muiden heinäkuun kuvia täällä.

Ja nyt elokuun teemana on ”Sametinpehmeä elokuun ilta” Niitä kuvia on täällä. Miten Oulussa otat samentinpehmeistä illoista kuvia?

Etelä-Suomen fotaajilla on kotikenttäetu…

Happamia sanoi kettu, — tai ihan turha valittaa, kun en vaan osaa. Tuohon kesäkuun kuvahaasteeseen olisin ehkä voinut vastatakin, lähettääkin jonkun makrokuvan, mutta yksinkertaisesti myöhästyin. En hoksannut koko kesäkuvakisaa ennen kuin heinäkuun puolella. Turha siinä on sitten rutkuttaa.

Valokuvatorstain kesähaasteena on ottaa viiden kuvan sarja. Siihen minulla alkaa ”setti” ollakin valmiina. Makrohaasteisiin en ole aikoihin osallistunut.

Ruokahaasteena on elokuussa sienihaaste. Osallistuisinkohan mustatryffeli-kastikkeella? 🙂 Huomenna pitäisi tulla Umbriasta mustatryffelipaketti, joten joskopa…

Tuo samettisen illan auringonlaskukuva on otettu elokuussa viime vuonna Vuojoen kartanon pihalla.

Lappi Niitä näitä

Vertailua

Aina (kesällä) Lapin jälkeen kotipiha tuntuu niin rehevältä ja vihreältä.

Sellainen hoksattiin että tuo Jorpulipää jossa lauantaina patikoimme on yhtä korkealla – tai matalalla – kuin oli meidän Umbrian talo, Villa Franco. Joten eipä ihme että molemmissa maisemat upeat. (klikkaamalla kuvat suurenevat)

Ja kuitenkin mökillä ja Lapissa on nyt kaikkein vehrein aika. Ruskaahan me emme tänä vuonna pääsekään katsomaan; pehtoorin selkäleikkaus ja meitsin duunit pitävät meidät syyskuun ja pitkälle lokakuunkin kotosalla ja Oulussa.

Kotipihalla ruusut alkavat olla kauneimmillaan.

Kesäkukat huolsin, ne eivät niin tavattomasti minua huolettaneetkaan, mutta yrttipenkin toivoin voivan hyvin: ensi viikonlopun kalaaseja varten tarvitsen paljon sen antimia. Ja hyvinhän se rehottaa! 🙂

Lappi Niitä näitä

Ihan parasta

Pitkällisen pohdinnan ja monien empiiristen tutkimusten (ehkä enemmänkin kokemusten) jälkeen olen päättänyt: elo-syyskuu on Lapissa parasta aikaa. Maaliskuun loppu-huhtikuu on eittämättä ihan toiseksi paras. Aiemmin pidin kevättalvesta eniten, mutta nyt viimeisinä vuosina (vuodesta 2005) kun olen päässyt/ymmärtänyt tulla tänne myös elokuussa, olen aina vain vakuuttuneempi, että tämä on parasta aikaa täällä. Ja niin kyllä sanovat monet paikallisetkin, sellaiset jotka täällä oikeasti asuvat.

Puroon tein uuden ”kosken” että pulputus kuuluisi. ”Puro ei solise ilman kiviä. Koski ei kohise, jollei siinä ole kiviä” vai miten se menikään …

Pidän elokuun kuulaista, kirpeistä aamuista, leppeistä päivistä, pitkään kestävistä pitkistä varjoista illan tullessa, ja ihan oma viehätyksennsä on valoisisa öissä … Hyvä on, samettisia lämpimiä iltoja ja öitä ei ole, mutta on valo ja on niin paljon muuta. Luonto on ”täysi”, täyteläinen, syvän vihreä, levollinen, itikaton, hyvin usein tyven. Tuntureissa on hyvä patikoida, ja jos hyvin käy, metsissä on sieniä.

Tänään purolla, pihalla, Kutturantien varressa. Olen harrastanut tepastelua metsissä, maisemointia ja kuinka olenkaan ihmeissäni kun pehtoori ei ollenkaan anna mainesanoja minun hienoille asetelmilleni, joita olen notskipaikalle ja mökkiterrassille kaiken floristisen tietämykseni hyväksikäyttäen saanut luoduksi. Muka puutarhaihminen on mies, mutta vaimonsa harrastuneisuutta ei ollenkaan tue. Merkkikepit vedenottopaikalle ja likakaivoon saatikka aurauskepit lumilinkousta varten, eivät ole fanfaareja keränneet. Hö! Eihän ne mitään ikebana-helmiä ole, mutta on ne tänne ihan hyviä.

Tässä lämmössä, tässä leppoisuudessa ei valittamista.

Lappi Liikkuminen

Jorpulipää (467 mpy) huiputettu

Mökkiaamu on jo aamulla kesäinen, ei niin tavattoman lämmin, mutta kaunis päivä näyttää olevan tulossa.

Oishan näitä mökkipuuhia, liiterin suursiivouksen aloitinkin, mutta aamupäivällä jo lähdimme kohti Vuotsoa ja Tankavaaraa.

Siis ensin Lapin markkinoille Vuotsoon (n. 30 km meiltä etelään), joka on Suomen eteläisin saamelaiskylä. Vuotson koulun pihalla iso ”happening”. Kansanedustaja puhumassa ILOA (siis ILO-sopimus) vastaan… vai sittenkin puolesta. Markkinahumussa hetken viivahdimme. Katselimme käsitöitä, ostimme rieskan, kaksi kampanisua ja harmaat villasukat. Vuotson lapinpuvusta olisi ollut mökille mukavia versioita… mutten raskinut ostaa.

Tien varressa, heti Vuotson kylän jälkeen installaatio, joka oli pakko käydä kuvaamassa. Oisko tästä taiteesta tulkintoja?

Sitten Tankavaaraan. Pikku Tankavaara on huiputettu jo muutaman kerran (eka kerran tasan vuosi sitten), ja on mietitty, missä se ISO on. Tänään olisi haluttu sen laelle kiivetä. Mentiin ensin Koillis-Kairan luontokeskukseen katsomaan kartat ja samalla katselimme Ex libris -näyttelyn. Lappi Ex Libriksissä. Mukava pikku näyttely.

Ja siitä tulikin mieleen, että voisin joskus postailla erillisen Ex libris – jutun; minullakin kun on oma :).

Aikamme karttoja ja reittejä katseltuamme ymmärsimme, että ei ole tunturia joka olisi Iso Tankavaara, vaan se on alue, johon kuuluvat mm. Pikku Tankavaara ja Jorpulipää (467 mpy). Ja niiden väliin jäävä aapasuo, jonka olen kuvannut mm. esimiehen juhlakirjan kanteen). Siis? Siis tänään kohti Jorpulipäätä.

Luontokeskuksen pihassa ihan mielettömän komea hirvas. Eipä ennen ole moisia sarvia nähty.

Ja reitti

Nousimme Tankasuolta kohti ja huipulle Jorpulipäätä. Ihan viimeisiä satoja metrejä lukuunottamatta helpohko nousu, liki huomaamaton. Matkalla katselimme nousevia tummia pilviä, mutta hajosivat jonnekin. Oli hyvä taivaltaa, paljon pitkospuita. Sitä on niin vaikea selittää, kuinka se on hienoa mennä ja katsella, nauttia, kuunnella hiljaisuutta. Kaksin tepastella luonnossa, hämmästellä ja kummastella.

Huipulla nautimme eväät. Huom. meillä oli tällä kertaa eväät. Jotain opittu juhannuksen Lemmenjoen reissusta… 🙂

Eikä siis tarvinnut ryhtyä nälkäänsä poimimaan hilloja, joita taipaleella muutamia sentään oli.

Porot olivat kovin kummissaan vierailijoista heidän tunturillaan, ihan selkeästi tällä reitillä ei kovin paljon patikoijia ole. Jääkauden jälkiä on. Paljon on, joten historiaprojektiin kuviakin samalla reissulla otin.

Taustalla Porttipahta vai itseasiassa Lokka? luulen niin, väliin jää Sompiojärvi, joka ei Jorpulipään huipulta näy. Muutoin näkyvyys 360 astetta ja kymmeniä, ellei satoja kilometrejä joka suuntaan. … Täällä taas sellainen ”vain taivas kattona -olo”. Se kannattaisi jokaisen joskus kokea. Sen haluaisin kokea vielä usein.

Taas kerran sellainen reitti, että alaspäin oli vaikeampi mennä kuin ylös… Rakkaa oli paikoin ihan kylliksi.

Kolmen tunnin patikan ja 10 kilometrin jälkeen oli iltapäivä jo pitkällä. Ajelimme mökille. Naamaa kuumotti kuin olisi päivän ollut keväthangilla rinteessä, Lapin kesä on lyhyt mutta se on jotain ihan huippuaainutlaatuista. Sitten rantasauna, ja poroa lautasellakin. 😉

Ja jatkoinpa tuossa liiterinsiivouksen vielä loppuun.

Lauantai Lapissa. Meni jo. Hieno päivä.

Lappi

Mökkeilyperjantai

Siinäpä sitten yksissä tuumin aamukahvilla päätimme, että tunturiin ei lähdetä, tänään on mökkeilypäivä. Käytännössä tarkoitti sitä, että nautimme elokuun lämpimästä perjantaista, hiljaisuudesta, tyvenestä, itikattomasta, leppeästä säästä ja pesimme terassit, ikkunat, saunan ja siistimme pihapiiriä. Meillähän tämmöinen kimppatekeminen sujuu ja on mukavaa.

Sitä paitsi mökillä ruohonleikkaus hoituu luomusti; aika ruma on tämä meidän mökkiporomme/ruohonsyöjä, mutta hoitaa hommansa.

Iltapäivällä saimme yllärivieraan; hävettää vieläkin tarjoilut. Rotissöörivieras sai laihaa kahvia ja kaupan leetaa. Ja kaikenkukkuraksi minun oli häivyttävä kesken kahvituokion. Minulla on kun oli miitinki L:n kanssa; siis vihdoin, pitkästä aikaa pääsin hierojalle.

Illansuussa nautimme pehtoorin kanssa kahden hengen kalaillallisen, jolle valittiin viiniksi Las Mulas. Se on sataprosenttinen viognier Torresin Chilen tiluksilta, tammettamaton. Voimme erittäin mielellämme suositella. Hedelmäinen, herkullinen, sopii erinomaisen hyvin kalan kanssa, ja sopii myös lipittelyyn.

Erinomaisen hyvin meille sopii tämä lämpö täällä. Huomenna jo kairaan …

Lappi Vuorotteluvapaa Yliopistoelämää

Miksi palasit?

480 km ja 5½ tuntia erottaa minut Linnanmaan kampuksesta. Tämä ero ei tunnu ikävänä. 😉

Koko tulomatkan paistoi aurinko ja minulla oli merkillisen kevyt olo, enkä puhu fyysisestä habituksesta. Fyysisesti päällimmäisenä tuntui juiliva olkapää, – ja kamala nälkä. Mutta ihan sama.

Tässä on nyt juuri se, mitä tarkoitin, kun vastasin meidän työpaikan vaksin (virastomestari virallisesti) kysymykseen viime viikolla. Meidän mukava vaksi kysyi, että miksi oikein päätin tulla takaisin töihin, enkä jäänytkään kotoilemaan tai freeksi. Aikamme kun siinä jutustelimme sain kiteytettyä: tulin töihin, että pääsen sieltä pois.

Niinku mitä? Siis palasin siksi, että on oltava arjen ja juhlan ero. On oltava maanantain ja perjantain ero. On oltava mahdollisuus lähteä ja on oltava velvollisuus pysyä. Viikonloppu on ansaittava, lomapäivät pitää tienata.

Olen etuoikeutettu kun minulla oli mahdollisuus valita, palaanko vai en. Olen onnekas, kun minulla on työ, josta kuitenkin pidän niin paljon, että oli hyvä palata. Olen hyvin iloinen, että työssäni on ihmisiä jotka saavat minut unohtamaan tekeväni töitä.

Nyt on pidennetty viikonloppu ja viikon työt tehty. Olen levollinen ja olemme mökillä!

Me olemme Lapinmaan kauniissa ja lämpimässä (vieläkin + 19 C) kesässä, Hangasojan hyvässä huomassa. Myötätuuli tuntuu taas erityisen hyvälle, tuntuu juuri siksi, että täältä on taas pian Linnanmaalle palattava. Jos tätä armollista olotilaa voisi jatkaa loputtomiin, ei tämä niin hyvä olisikaan.

Ja näitä riitti! Ihan hurjasti poroja oli matkalla.

Vuotson eteläpuolella Roivaisessa ne näkyvät, ensimmäisen ja viimeisen kerran. Nattaset.

Aina eivät näy, tänään näkyivät.

Pian perille päästessä taivas ja pilvet erilaisia kuin koskaan ennen.

Elämä on.

Yliopistoelämää

Yliopistossa kaikkea uutta

Drupal, Oodi-HOPS, UniOGS, Unitime ja kaikkea uutta kivaa lyhennettä on tullut yliopistomaailmaan poissaollessani. Tänään olen käyttänyt päivän Drupalin parissa; se on uusi julkaisujärjestelmä, jolla päivitellään oppiaineen www-sivuja. Vaikuttaa vallan käyttökelpoiselta systeemiltä, ja yhtään en jää kaipaamaan HTML-koodaamista, Dreamvieweria ja FTP-systeemejä, joilla aikanaan aloittelin www-sivujen teon. Vahinko, ettei ole jäljellä mitään niistä ensimmäisistä www-sivuista, joita laitokselle ja sen kaikille oppiaineille joskus 1990-luvun puolivälissä tein. Ne olisivat jo ihan retrokamaa.

Ja mikä parasta tässä Drupalissa? Se otettiin käyttöön viime vuonna – tai siis monet yksiköt ottivat – ja sijaiseni oli se, joka teki sen meidän oppiaineessa ja poissaollessani :). Ja hyvin tekikin. Pääsen siis valmiille vain opettelemaan ja päivittelemään. Tänään oli tietohallinnosta ihminen pari tuntia antamassa minulle vielä tukiopetusta ja enköhän minä nyt tämän asian kanssa opi pärjäämään. Onhan näitä erilaisia www-maailmoja ennenkin opittu. Luulisin että tämä uudistus on hyväksi.

Sitten OodiHops on tuttu kun olen ollut sitä osaltani aikoinaan ideoimassakin ja UniOGS (yliopiston uusi uljas tutkijakoulu ei tule minun maailmaani niin tavattoman paljon järkyttämään – joskin koskettaa monin tavoin). Mutta tämä koko (lähes) yliopiston läpikulkeva UniTime-lukujärjestys ei oikein mahdu meitsin käsityskyvyn puitteisiin!

Tästä Lukkari-ohjelmasta ja -järjestelmästä puhuttiin jo edeltävänä keväänä. Silloin minä ja monet muut humanistit yritimme selittää asiaa innokkaasti ajaville yliopiston johtohenkilöille, ettei sellaista meillä tarvita, eikä se meillä toimisi, se ei sovi humanisteille, ei pienille ryhmille, ei hyvin erilaisia aineyhdistelmiä opiskeleville opiskelijoille. Yritimme selittää, että me olemme jo luoneet toimivan ja opinnoille esteettömän lukujärjestyksen ihan itse, se toimii eikä sen laatimiseen kulu yhtä henkilötyövuotta per tiedekunta, mutta nyt on kuitenkin koko organisaatioon väkisin tuotu systeemi, joka uhkaa tehdä opiskelijoiden ja opettajien työnteosta jotensakin farssia ja joka on vienyt ihan kohtuuttomasti aikaa.

Lukujärjestyksessä on tällä hetkellä muutamia ”kukkasia” tai sammakoita tai mokia tai ihan miksi niitä haluaakaan nimittää… Olen kuullut vain muutamia esimerkkejä: meidän perusopinto-opiskelijoiden pakollisia kursseja on päällekkäin, samana ajankohtana – fuksiparkojen olisi revettävä kahteen paikkaan. Naapurioppiaineessa on merkitty seminaarit alkaviksi ennen kuin on annettu metodiopetusta. Minun tammi-helmikuun luentosarjani on merkitty pidettäväksi perjantaisin klo 16 – 18! Opiskelijat menevät tentin jälkeen kaljalle, kotipaikkakunnalle äidin hoiviin, pelaamaan sählyä tai omaan opiskelijaboksiin tyttö/poikaystävän kainaloon. Ei opiskelijat tule tenttipäivän iltana, perjantai-illansuussa luennolle! No onpahan minulla helppoa kun ei ole kymmeniä tai satoja harjoitustöitä tarkastettavana. Itsekseni voin höpistä sosiaalihistorian tutkimuksen perusteita perjantaiehtoilla.

Ja Lukkarin paras fiba kaikista: arkeologian opetuskaivaukset on merkitty pidettäväksi luentosalissa!

Voi taivahan talikynttilät!

Valokuvaus

Kuvista asiaa

Viikon kuvat vaihdoin sivupalkkiin. Olen sinisellä tuulella. (klikkaamalla pikkukuvia kahdesti pääset näkemään ne isompina) Edellisistä kukkakuvista tein kollaasin. Ja samalla mietin, että tavoitteeni kuvata muutakin kuin kukkia, ruokaa, maisemia ja rakennuksia tai niiden osia (ovet ja ikkunat ehdottomia suosikkeja kuvauskohteissani) en ole juuri tavoitteeseeni päässyt. Enkä edelleenkään juuri kuvaa sisällä. Hö, pitäisi tehdä asialle jotain…

Ja on sitten valitettava, joskin ensin kehun: kerroinhan että tein isot määrät kortteja ja julisteita etc. ja että tilasin ne Iforilta. Tein kolme vai neljä eri tilausta. Sen vuoksi noin monta, että Ifolorin sivuilla ei voi yhteen tilaukseen liittää kuin yhdeksän eri toimeksiantoa. Siis yksi juliste, yhdestä kuvasta kortit, yksi canvas taulu, irtokuvia, toinen juliste jne. siis yhdeksän erilaista tilattavaa tuotetta yhteen tilaukseen ja sitten on aloitettava uusi tilauslista. No hyvä on; tämä sujui, vaikka sitten jouduinkin tekemään monta eri tilausta. Muistaakseni tein tilauksen kahtena eri päivänä. No hyvä.

Ei mennyt kauaa kun tuli ensimmäinen ilmoitus, että postiin on tullut julisteputki, ja seuraavana päivänä tuli kaksi muuta. Ja sitten alkoi tulla muita pahvikotelopaketteja. Ja niitä tuli monta ja monena päivänä. Muutama kortti silloin, muutama iso kuva tällöin. Ja parhaana päivänä tuli neljä tuollaista pikkulaatikkoa! ja jokaisesta (siis yli 20 erilaisesta kuvatilauksesta!!) tuli erillinen lasku. Kuvien tulostuslaatu on hyvä, erinomainen. Kortit ja julisteet ja taulut juuri sellaisia kuin toivoin. Hinta ei ole kohtuuton ja toimitus on nopeaa. Mutta tämä pakkausten määrä ja laskujen määrä! Ihan mieletöntä tuhlaamista. Kuvassa eivät edes ole ihan kaikki laatikot, mutta kaikkinensa tilaukseni oli mahtunut pariin laatikkoon. Laskuja oli liki 20! Muutamassa summa oli alle euron.

Ehkä palaan vielä tähän asiaan. Ja ajattelin kirjoitella muistakin nettikauppakokemuksistani joku päivä. Onko jotain hyviä verkossa toimivia kauppoja jota käytät? Kerro! Olisi mukava kuulla, mistä muut tilaa ja mitä.

Niitä näitä

Nukku-Matti ei oo mun kaveri

Julma valo biisin kuulet tästä.

Yksi niistä syistä, jotka ovat aiheuttaneet kovasti ristiriitaisia tunteita töihin menossa, on uni. Tai siis sen puute. ”mut laulan menköön niin… ” kun en oikein muutenkaan osaa.

Nukkumisen puute, väsymys, unettomuus, aamuöiden suden hetket, ylikierrokset, jonkin mukavan odotus, jäseniä painava väsymys, joskus pakkokin valvoa ja tehdä jotain duunia – tosin tosi harvoin, ja silloinkin lähinnä oma vika, kun ei ole tehnyt päiväsaikaan – nuo kaikki ovat taas edessä jossain vaiheessa. Ei sellaisena ylivoimasena väsynä, mutta perusunivaje on usein olemassa.

Vuorotteluvuoden aikana sai nukutuksi. Tarpeeksi, enemmän kuin tarpeeksi.

Nukahdan kyllä helposti, eivätkä aamuherätykset ole ongelma. Periaatteessa en edes tarvitse herätyskelloa, minun ei ole vaikea nousta ylös. Päinvastoin. Vaikka en olisi nukkunut likikään sitä kahdeksaa tuntia, jonka periaatteessa tarvitsisin, herään työaamuina automaattisesti kuudelta tai puoli seitsemältä. Herään vaikkei aina olisikaan noustava niin aikaisin. Tänäänkin menin vasta yhdeksäksi töihin :). Lomilla ja viikonloppuisin nousen aikaisin. Vuorottelun aikanakaan hyvin harvoin nukuin yli kahdeksaan, vaikka olisin valvonut pitkälle yli puolen yön.

Siis oikeastaan Nukku-Matti on mun kaveri; nukahdan ja herään helposti, mutta siinä välissä on joko liian vähän aikaa tai uni pätkittyy…

Vuorottelun aikana jossain vaiheessa vaan hoksasin, kuinka on hyvä kun on nukkunut ja levännyt tarpeeksi. Oli oikeastaan koko kevätpuolen sellainen levännyt olo niin kuin aina on, kun tulee mökiltä. Mökki onkin sellainen nukkumisen tyyssija. Työvuoden aikana kun pääsee sinne, tulee ensimmäisenä kolmena yönä ihan keposesti nautittua kahdentoista tunnin yöunista, mitä ei koskaan kotona eikä reissussa tapahdu.

Reissuista minulla tahtookin jäädä aina univelkaa. En malta nukkua. Niinkuin Umbrian kolmen viikon aikanakin: valvoin lähes joka ilta puolille öin ja yli (syötiin kymmeneen asti, siivottiin keittiö, kirjoittelin blogia ja laittelin kuvia tunnin, toista ja sitten vielä nautin pihalla kävelystä tai terassilla istumisesta) ja sitten kuitenkin aamuisin olin malttamaton nukkumaan, en osaa kauniita aamuja nukkua. Heräsin lenkille, aamiaisen tekoon tai vaan heräsin, koska olin niin täpinöissäni. Ja näin se tahtoo mennä muillakin lomilla. Paitsi mökillä. Siellä osaan/maltan nukkua päikkärit.

Kaikkinensa olen aika surkea nukkuja.

Niitä näitä

Ukkosta ilmassa

Olen tavoitellut joutilaisuutta. Tavoitteluksi on jäänyt. Mutta liikkunut olen. Nauttinut tästä harvinaisesta lämmöstä. Olkootkin sitten vaikka ukkoslämmintä. Taitaa olla ensimmäinen kerta kun tänä kesänä Oulussa lämpö nousi hellerajan yläpuolelle.

Aamupäivällä sauvakävellen merenrannoilla, illalla pehtoorin kanssa pyöräillen ”sisämaassa”. Kaijonrantaan viinille ”eksyimme”. Ukkosen saderintaman aikana sopivasti sisällä olimme.

Nyt olisi mukava kun ei tarvisi huomennna mennä töihin, mutta kun täytyy, niin jo piakkoin on levolle ryhdyttävä hakeutumaan.

Italia Niitä näitä Ruoka ja viini

Cucina Italiana ja piknikkuvia

Auringon helliessä, pitkän aamulenkin jälkeen vietin aikaa kotipiazzalla ja siirsin bloggauspisteeni tähän. Juuri tänään oli oikea tunnelma kirjoitella italialaisen keittiön antimista.

Ensinnäkin mustatryffelikastike pastalle – ainakin tämä ruoka jäi Umbrian toukokuusta meidän kesäruokalistalle. Kastike kuuluisi tarjota nimenomaan spaghetin tai spaghettinin (ohuenohuen spaghettin) kanssa, mutta meillä oli toissapäivänä tätä tehdessäni kaapissa vain pappardellea, ja kyllä se senkin kanssa sopi erinomaisen hyvin. (kuva täällä)

Mustatryffelikastike pastalle

8 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä murskattuna
3 sardellifilettä hienonnettuna (aitoa sardellia eikä mitään Abban-janssonin-kiusaus-anjoviksia)
pieni purkki mustatryffeliä. (Alkupeäisohjeessa on 150 g!! mutta eihän semmoisia määriä raski käyttää. Edelliseen kokeiluuni käytin isohkon Umbriasta ostamani purkin), mutta nyt oli tyytyminen Stockalta ostettuun pikkupurkkiin, joka sekin maksoi jo vitosen. Mutta siitäkin maku lähti (käytin myös liemen johon mustatryffeli oli säilötty)).

Kuumenna oliiviöljy pannulla, ja paista siinä valkosipuleita kunnes ne ovat ruskeita, eivät palaneita kuitenkaan :). Ota valkospipulit pois öljystä ja alenna lämpötilaa. Lisää hieman jäähtyneeseen öljyyn sardellit. Sekoittele niin, että ne muhentuvat öljyyn. Nosta pannu levyltä ja lisää joukkoon pienksi silputtua tryffelisientä ja tarvittaessa mausta kevyesti suolalla. Valuta keitetty spaghetti ja sekoita kastike joukkoon. Parmesaania ja mustapippuria voi tarvita. …Minä en tarvinnut.

Sitten toinen italialaisen keittiön herkku:

Torta di Verdure makea pinaattipiiras

Toscanalaisen keittiön erikoisuuksia on makea pinaattipiiras, jonka ohjeen olen vuosia sitten löytänyt Leslie Forbesin iki-ihanasta ”Toscanan herkut” -kirjasta. Se oli varmaan ensimmäinen suomeksi ilmestynyt toscanalaisen keittiön keittokirja. Torta di Verdurea meillä syötiin usein rapukesteillä tai kalaaseissa, mutta nyt se on ollut unohduksissa muutamia vuosia. Eiliseksi niitä kuitenkin tein parikin. Ja kyllä tämä hieman erikoinen piiras herätti ihmetystä ja, ainakin vähän, ihastustakin.

Pohja:
300 g vehnäjauhoja
80 g sokeria
100 g notkistettua voita
2 munankeltuaista
hyppysellinen suolaa
Täyte:
200 g kesäkurpitsoja
300 g pinaattia
75 g sokeria
50 g pinjansiemeniä
30 g rusinoita
1 kevyesti vispattu muna
2 rkl raastettua appelsiininkuorta
2 rkl parmesaaniraastetta
½ tl kanelia
½ tl muskottia
30 g voita
hyppysellinen suolaa
Tee taikinapohja-aineista taikina ja jätä se huoneenlämpöön pariksi tun-
niksi (en tosiaankaan tiedä miksi, mutta näin olen tehnyt). Pilko täytettä
varten kesäkurpitsa ja pinaatti (tai sulata se). Hauduta pehmeäksi vois-
sa. Anna seoksen jäähtyä. Lisää siihen sitten muut aineet.
Taikinapohja piirakkavuokaan (ohjeessa kehotetaan KAULIMAAN
ristikko piirakan päälle. En ole ikinä saanut taikinasta kaulittavaa, joten
olen murustellut noin ¼ osan taikinasta täytteen päälle).

Paista 200-asteisessa uunissa 30 – 45 min.
Tarjoa pehmenneen vaniljaKERMAjäätelön tai vispatun vispikerman kanssa.

Tässä yhteydessä olisi varmaan hyvä sauma esitellä vähän ”välineurheilua”, joka minulla liittyy nimenomaan italialaisen keittiön yhteyteen. Parmesaanin raastamisesta muutama sananen. Yleensähän sillä tarkoitetaan sellaista liki jauhoksi raastettua juustoa, mutta meillä on jo vuosia parmesanraastetta tehty myös vähän ”isompana” versiona. Eli lastujen ja raasteen välimuoto on tämmöiset hiutaleet. Juuri tällaisia niiden pitää olla meillä paljon vierasruokana (esim. viime vuoden Rtissööri-piknikille tein tätäkin) tarjottuun Parman salaattiin ja tällaisena laittelen useimmiten myös pastan päälle.

Kuvassa näkyy myös vempain, jolla tätä juustohiutaletta saa aikaiseksi. Niitä on ainakin Stockalla ja Oulun Lysti-putiikissa myynnissä. On pysynyt vuosia terävänä. Sillä saa myös suklaasta hyvin lastuja – esim. italialaisen suklaakakun päälle. Ja toinen ”innovaatio” on säilytellä pinjansiemeniä tällaisessa pullossa. Sen voi nostaa pöytään joten jokainen voi salaattiin siitä kaadella, ja sitten se on helppo nostaa jääkaappiin (jossa niitä haluan säilyttää).

Ja sittenhän ei tarvinne sanoa, että aceto balsamico ja pippurimylly oliiviöljyn ohella ovat niitä joita ilman ei italialaista ruokaa voi oikein tehdä…

Sitten lupasin tähän muutamia otoksia eiliseltä …

Henkilökuvia en tänne blogiini periaatteesta paljon yleensäkään laittele, en nytkään.
Tulevat aikanaan Rotissööri-sivuille.

Eikä täällä blogissa ole viiden vuoden aikana paljon meitsistäkään kuvia näkynyt,
niitä kun minulla tulee harvoin otettua 🙂
mutta eilen H. pyysi kamerani lainaan ja otti kuvia,
sellaisia, joissa minäkin olen.
Siispä tehdään nyt tuplapoikkeus.

On vaan niin hienoa,
että on lämmintä ja että on syönyt erinomaisesti
hyvässä seurassa.

Niitä näitä

Tutkimusvapaa(ilta)päivä heinäkuussa

Perjantai on tutkimusvapaapäivä. Niinhän minä uudessa uljaassa työelämässäni olin päättänyt: perjantaisin on tutkimusvapaapäivä.

Tänään olen tutkinut aihetta Oulun Paistinkääntäjien piknikperinne (toinen kerta voi olla jo perinne!!) erilaisissa puutarhakonteksteissa (Rantapellon omakotitalon piha versus Värtön rivitalon piha). Suomalaisen ruokakulttuurin representaatio Välimeren keittiön makumaailmassa. Ja metodina oli osallistuva havainnointi sekä itsereflektio.

– ja tutkimusaiheessa yhdistyivät KAIKKI tutkimusalueeni: maaseutu-kaupunki -dimensio (kävimme illan päätteeksi Oulunsalossa), ruokakulttuurin ilmenemismuodot, periferia-keskus -akseli, uuden adaptaatio ja assimilaatio. Vain sosiaalihistorian väestöllinen demografia jäi tutkimuspäivän ulkopuolelle. Muutoin olen ollut oikein ahkera!

____________

Ja sama suomeksi: olen lintsannut töistä ja olimme iltapäivällä Rotissööri-piknikillä, jota suosi runsas osanotto, aurinkoinen sää, erinomaiset puitteet, leppoisa juttelu [puhuttiin ruoasta, ja ruoasta ja sitten ruoasta…], ylivertaisen hieno tarjoilu, kolminkertainen kattaus, toinen toistaan parempi tarjottava (hei meillä oli paljon ammattilaisia!! ja innokkaita harrastajia porukassa) ja isäntäväen osallisuus. Tapasimme tuttuja ja jo ystäviksi tulleita. Huomenna laittelen kuvia ja ruokaohjeita.

Oli hyvä iltapäivä ja ilta. Perinne jatkukoon!

Niitä näitä

Kesän lämpöä ja italialaisia herkkuja

Oi, mikä ihana kesä me onkaan saatu. Kuinka olikaan ylellistä töistä tullessa (hyvin varhain iltapäivällä) kun saattoi lukea dekkaria ja itse asiassa ottaa pienet torkut!! aurinkoisella pihalla. Illansuussa kokeilin – taas – tehdä mustatryffelipastaa, ja nyt se onnistui! Nyt se oli sellaista kuin Umbriassa, Orvieton Vinosus-ristorantessa. Perfetto! Edellinen yritykseni oli surkea, menin kermaa lorauttelemaan kastikkeeseen. Noup! Ei sovi.

Laitan joku päivä tämän aidonoloisen reseptin. Sen puute netissä on, tiedän, koska etsin kovastikin.

Ja voisin samalla laitella tuon parhaillaan uunissa olevan piirakan ohjeen. Tein niitä itse asiassa kaksikin. Huomenna kun on rotissööri-piknik, jonne on tulossa ihan yhtä paljon, enemmänkin?, porukkaa kuin viime vuonna oli meillä, joten parikin piirakkaa kulunee. Nyt jo täällä tuoksuu ihan italialaiselle. (Piknikin teemana on Välimeren keittiö.)