Jouluruokia lehdissä ja ohjeissa

Karjalan liiton lehdessä ”Joulukanteleessa” oli jouluruoasta juttua, ja ylisanoilla maininta kokkailuistani, joista erityisesti mainittiin resepteineen yrttinen jouluruukku. Sehän on Valion aika päiviä sitten lanseeraama juusto-juuresvuoka, jota meillä tähän jouluntienooseen aina tehdään. Ohjeen olen julkaissut jo kauan aikaa takaperin, ja jollet ole koskaan tehnyt niin suosittelen kyllä tekemään nyt. Ohje TÄÄLLÄ (jutun yhteydessä näyttää olevan kyllä merkillistä avautumistakin. uups!)

Toinen täällä Temmatussa julkaisemani (joulunkin ajan) ja itse tuunaamani vuokaruoka on päässyt lehtien palstoille. Nordea-rahoituksen asiakaslehti Toriin tekivät laajan jouluruokajutun, johon haastattelivat historioitsijana, mutta sitten myös kokonaisen sivullisen blogini ja jouluruokasivujeni ohjeista kokosivat. Täällä lehden juttu ja se reseptisivu (s. 34)

Ja vielä yksi linkki, jossa taas merkillisesti on jouluruokahistorian asiantuntijaksi tituleerattu. Tämä juttu oli viime jouluaattona Hesarissa.

Mutta nyt kehiin jotain uutta. Ei ole ihan perinteistä jouluruokaa, mutta kyllä sopii joulupöytäänkin tavallisempien peruna-, porkkana- ja lanttulaatikoiden rinnalle tai vaihteluksi.

En muista mistä ohje on… Oisko Viinilehdestä? Kuvakin minulla siitä jossain on, muttä tähän hätään ei löydy.

Jouluinen, yrttinen bataattivuoka

800 g valmista bataattisosetta
(= kolme isoa bataattia)
1 rkl öljyä
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
½ tl currya
korianteria
muskottia
2 rkl korppujauhoja
2 dl kuohukermaa
2 munaa
1 tl suolaa

Kuori, keitä ja soseuta bataatit. Tai osta valmista. Kuullota ensin sipuli ja valkosipuli öljyssä, lisää curry, veitsenkärjellinen korianteria ja muskottia. Sekoita yrttiöljy bataattisoseen joukkoon. Sekoita kerma, munat, korppujauhot ja suola keskenään ja sitten soseeseen. Kaada voideltuun uunivuokaan ja paista 200-asteisessa uunissa kolmisen varttia, tunteroinen. Anna vetäytyä ennen tarjolle vientiä.

Helppoa kuin heinänteko [siitähän minulla niin paljon kokemusta onkin!] ja vaikka noita bataattimössöohjeita on pilvin pimein, tässä on sitä jotain.

Toinen makoisa, ei vain jouluruoka on se mitä tein mökillä viikonloppuna. Jostain blogista tai useammastikin olen tämän kaltaisen ohjeen nähnyt, mutta kun sellaista ei ollut käsillä, soveltelin. Ja oli kyllä tosi hyvää.

Ruusukaalia ja pekonia smetanan kanssa (kahdelle)

400 g ruusukaalia
½ pkt pekonia
tilkka öljyä
1 dl smetanaa
suolaa
mustapippuria myllystä

Poista ruusukaaleista kannat, halkaise tai jopa neljään osaan voit pilkkoa. Ryöppää vesitilkassa mikrossa pari minuuttia. Pilko pekoni ja paista pannulla, lisää ruusukaalit, anna vähän ruskistua. Sekoita smetana sekaan, anna muhia tovi (viisi minuuttia?), suolaa ja pippuroi.

Ihan järjettömän hyvää ja nopeaa arkiruokaakin. Laitanpa sitten vielä kuvan LappItalia -keittokirjani sivulta 117, jossa on yksi erinomainen juhlaruoka, jouluruoka.

Porkkana-lanttupaistos mukavasti modernisoituna. Tyylikäs tarjottava.

Enää yksi yö JOULUYLLÄTYKSEEN … Pysy linjoilla.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI 2012

Leivinuunissahan ne parhaat
joulun vuoka- ja laatikkoruoat tehdään..

Valveen rajamailla

Huolimatta siitä, että eilen yhden hengen joululahjavalvojaiseni venähtivät reilusti yli puolen yön, olin yhtäaikaa kolistelevan aura-auton kanssa aamukuudelta hereillä kuin – kuin elävä tikka! 🙂 Ei se töihin lähtö niin nyt järin innostunutta ollut, mutta tulipahan päivä duunattua. Seminaarinpito on minun juttuni, senhän te jo tiedättekin. Mutta tänäänpä taas sen muistin ja hoksasin.

Olisi ryhdyttävä ajattelemaan enemmänkin tuota joulun tuloa. Vuosi vuodelta olen laittanut vähemmän, ja tästä taitaa tulla minimi. Valoja ja ruokaa on, tai siis on tarkoitus tehdä. Siivooja on luvannut käydä ennen joulua… kaappeja en todellakaan aio siivota. Nuorisolle vähän tarpeellista ja jotain hemmottelua. Se on sitten siinä.

Merkillisen pimeältä on koko päivä tuntunut. Lapin valoonko kaipasin vielä? On laiteltava tähän vielä noita viikonlopun talvimaisemia mökin pihapiiristä, kaamoskuvia joissa on aurinko ja valo 🙂

Huomenna voisin kirjoitella muutaman reseptin, ehkä, ja keskiviikkona täällä on JOULUYLLÄTYS, varmasti!!

Voisko jo mennä unille? Ei vai? Hö!

Tämä on kyllä niin kaunis kuva, että kannattaa ainakin se klikata isommaksi.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI 2012

Lappi Niitä näitä

Siperia opettaa

Siperia opettaa. Tai siis Siberia. Saariselän keskustassa on ravintola, sateenkaariseinämän takana. Sisältä väljä, tyylikäs, lappilaista gourmettia tarjoava fine dining -paikka, jossa kävimme eilen. Olimme siellä toista kertaa, keväällä kävimme kaksin, nyt ystävien kanssa, ”markkinoinnin kohteena”. Ja nyt Siberia opetti, että samppanjaa siellä ei kannata tilata: voi elävä tikka* turhan hintavaa on. Tätä ”kauneusvirhettä” lukuunottamatta, mitä mainioin ja makoisin ilta.

Kymmenen tunnin yöunen jälkeen mökin siivoilua ja vähäiset tavarat autoon ja tien päälle. Kuiva, selkeä pakkaskeli. Neljä teertä, kettu, tusinan verran poroja tiellä ennen Sodankylää. Minulla lukemisena – vaihteeksi – Kemijoen vesivoimahistoriaa, . Napapiirillä kävimme pitkästä aikaa joulupukin pajalla. Kalenterikuvia ja postiasioita. Joulupukin pajalla ja postikonttorissa 10 bussilastillista espanjalaisia. Ja pari sataa japanilaista. Ihan kuin ulkomailla olisi ollut.

Nautimme lounaaksi lohileivät. Rollo – Oulu välihän on se meitsin hukina oleva ajopätkä, yleensä on, mutta tänään pehtoori ajoi koko matkan. Minä luin. Ajoissa kotona. Pitikin olla. Projekti saatettava loppuun …

(*päivällä kuulimme radiosta Risto Kaskilahden haastattelun, jossa tämä totesi, että isänsä rajuin voimasanonta oli ”voi elävä tikka”. Sepä sitten oli illan puheissa meillä …)

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI

Lappi Liikkuminen Niitä näitä

Kauniissa kaamoksessa

Kohtsillään herättyäni halusin ulos, sillä pakkasta juurikin sopivasti, hulppeasti vain -8 C. Ihan tyven, ei sada lunta. Ladulle lähdin ja siellä viihdyin. Hiljaisessa, hiljalleen hämärästä valkeaksi aukeavassa aamussa hiihtelin yksikseni, loistavassa kelissä, hyvillä mielin. Kännykamera oli sentään mukana.

Päivä kulunut Laanilan historia -projektin ja yhden kirjallisen joululahjan kanssa puuhatessa. Takkatulen loimussa, ikkunasta näkyvää talvimaisemaa ihaillen.

Saunalle mennessä minäkin näin sen hillerin tai kärpän tai mikä lieneekään, asunee Tuulentuvan alla, Pehtoori on jo pari kertaa sen nähnyt, en edes haaveile kuvaavani sitä; niin nopea näytti olevan. Purolla jääkannen alla kuuluu solina, isosti, enpä muista ennen talvella kuuluneen noin isosti.

Illaksi meillä on kutsu kylille syömään. Mennään Siberiaan oululaisten kavereiden kanssa, jotka hekin viettävät täällä, siis omassa lomaosakkeessaan ”tuolla keskustassa”, pidennettyä viikonloppua.

Nälkähän tässä jo onkin — – me hiihtäjät tarvitsemme ruokaa. 🙂

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERIn kuva
on aamulla Savottakahvilan nurkalla otettu.

Lappi Niitä näitä

Pohjoisen taivaan alla

Aamulla mökin mittari näytti -25 C. Ei aiettakaan lähteä ladulle, lenkille, mäkeen. Ei minnekään. Vaikutti tulevan pirttipäivä.

Joulukorttien kirjoittaminen: ehdin saada kortit iFolorilta niin, että lapset laittoivat puumerkkinsä jo kotona, tänään sitten meidän vuoro ja osoitteet kuoriin. Kotimatkalla ajetaan Napapiirillä Joulupukin pääpostikonttorin kautta, jotta saadaan oikeanlaiset postileimat kohdilleen.

Sitten vähän lukemista ja kuitenkin puolilta päivin päätin lähteä kylille: jouluostoksille. Saariselän keskustassa on Partioaitta ja paljon pieniä design- ja lahjatavaraputiikkeja, joten ajattelin, jotta josko siskolle, nuorisolle, pehtoorille ja murmelille jotain pientä kaunista arkeen ilahdutusta tai ulkoiluun passelia joululahjaksi löytäisin.

Kiersin kaikki … Tuloksena vain se, että meille muutti Valtteri. Se on Ollin ja Voltin serkku. Olli asuu Iissä ja Voltti Merijalinrannassa. Valtteri on nyt tuossa alhaalla joulukalenterikuvassa. Pehtoori vain hiukan huokailee minun ja tonttujeni (täälläkin niitä on) kanssa… huokailkoon.

Iltapäivällä lauhtui, pehtoori käveli pitkästi, minä en saanut itseäni oikein liikkeelle. Kamera kuitenkin kannusti lähtemään ulos.

Pihapiirissämme on aihki (ks. siitä enemmän täältä). Komea maskuliininen Aihki.

Ja sitten koivu, enemmän kuin vaivais. Hienohelma se näin talvella on.

Seita? Noup, vain ilmastointiputki naamioitu aika hyvin. …

Siperianpihta lappilaiseen tapaan.

Jos kotona olenkin jo oppinut kokkaamaan vain kahdelle, niin täällä Myötätuulessa se ei oikein vielä ole onnistunut. Tänäänkin olisi ollut ruokaa isommallekin sakille. Olisi varmastikin nuorisolle, VMP:lle tai vaikka ”virallisilla illallisilla” maistunut. Sen kerran kun meidän helsinkiläiset ystävät ovat Oulussa, me olemme täällä. Mutta erittäin mieluusti näkisin heidät täällä ruokapöydässä, – ja muutenkin tietysti.

Mutta siis söimmepä kaksistaan parsakeittoa, jossa oli savuporosuikaleita ja krutoneja, pääruokana kaupan (Riddesheim) valmista lammaspateeta (erinomaista) ja portviinihyytelöä ja sen kanssa ruusukaali-pekoni-smetana-lisuketta. Pidimme siitä hyvin paljon, varmaan jää tehtäväksi toistekin. Eikä jälkkärinä olleet letut kirsikkamoussetäytteelllä nekään jääneet syömättä. Voisin ensi viikolla resepteillä niistäkin…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI

Lappi Niitä näitä

Itsenäisyyspäivä Hangasojalla

Iltainen oli syöty. Ja jäänyt myös oli torpan
pöytään loppuja vain, vähän kaljaa tuoppien pohjiin,
kantoja reikävän leivän ja muikkuja, myös perunoita.
Pirttikin lämpimän herttainen oli, luota kun lieden
hiillos räiskyessän tulen hehkua henki ja peitti
pilviin tupruaviin katon: vain pärepuut, reki vaivoin
nähtiin orsien päällä -ne saivat kuivua siellä.
Korkeuteen savu leijui, kun pimeän katon alle
loimua loi päre vain, siten ehtootoimia torpan
helpottain valollaan.

(Katkelma runosta Hirwen-Hiihtäjä, J. L. Runeberg, (suom. Teivas Oksala))

Hyvää itsenäisyyspäivää täältä Hangasojan lumisesta satumaailmasta.

Mutta jos ensin kerron, mitä olemme tehneet: hiihdimme. Matka oli sprintti, vauhti ei. Mutta me hiihdimme. Pehtoorikin vain kolme kuukautta selkäleikkauksen jälkeen – viime talvena ei juuri hiihtänyt, tänään hiihti. Olimme ladulla aamuvarhain, vielä hämärässä. Ja siellä oli kaunista. Sielläkin.

Loppuaamupäivä meni lumitöissä ja muutoin pihapiirissä. Sitten kauppaan: Kuukkelista [Saariselän legendaarinen kauppa] löysimme puikulaperunoita ja erinomaista mätiä. Lohta ja silliä ja vähän muuta. Siitähän se kahden hengen juhlapäivällinen lähti. Suomalainen kahden hengen juhlaruoka.

Rantasaunassa luonnollisesti kävimme. Pulahdus purossa ei ollut meidän juttu, ei tänään. Aamulla hiihtäessä oli vain -11 C, nyt on jo enemmän kuin 20-astetta pakkasta. Olkoot. Me kääriydymme viltteihin, samppanjaa jäi ruoalta vielä vähän, — ja ryhdymme katsomaan Jennin ja Saulin vastaanottoa. Ja kaksi kynttilää ikkunalle on jo laitettu. Miksikö? ks. täältä

Aurinko ei enää nouse…. tai siis nousee, mutta vasta ensi vuonna.

Lappi Niitä näitä

Vinkkeleiden hakumatkalla

Iltapäivän pastellinsinisestä taivas vaihtui nopeasti sinisiin hetkiin ja pian taivas oli jo tumman-, jo syvänsininen. Pohjantähti näkyi edellä, ei muita tähtiä. Napapiirin jälkeen tuntui, että loputkin valopisteet häipyivät. Tasainen, sula tie, verkkainen liikenne, vain toistakymmentä Eskelistä (Lapin Linjat) aiheuttivat hetkellisen ruuhkan, tulivat vastaan, eteläänpäin menossa. Sotapojat menossa onnikkalasteittain maanpuolustustehtävistä kohti koteja, kohti itsenäisyyspäivän viettoa. Tiesin, että monessa kodissa äidit jo miettivät, mitä ruuaksi, kun poika (tyttö) tulee kotiin. 🙂

Meidän matka sujui Novan Ilen reippaita ja monin paikoin riemastuttavia, samaistuttavia kommentteja kuunnellen.

Minun ajovuoroni loputtua ei enää nähnyt lukeakaan, joten tyydyin katselemaan pimeitä tienvieriä, vuosi vuodelta eneneviä kaamos/jouluvaloja lappilaisissa pihapiireissä, ikkunoissa, käymään poikkeuksellisen vilkasta tekstarivaihtoa, miettimään kolumnia, joulua, ihmissuhteita, sitä mikä sai kenenkään silloin vuosituhansia sitten hakeutumaan näille seuduin asumaan, miten minun lapinhulluuteni on seesteisessä, vastaansanomattomassa vaiheessa…

Mökin pihassa ketun jäljet. Ja lunta. Kuukaudessa tänne on ehtinyt taas tulla hanget. Enimmät puskimme edestä, sen, että mökkiin sisälle päästiin. Huomenna sitten lisää. Vinkkeleitä tarvitaan (tosin vain -12 C), ja sunnuntaina ne viedään taas Ouluun.

Täällä on hyvin kaunista. Hyvin kaunista. Täällä on hyvä.

_______________________

JOULUKALENTERI

Niitä näitä Vanhemmuus

Kansainvälistymisestä ja Plan B.

Miksei pitkäntähtäimen suunnitelmaa voisi vaikka aikaistaa? Onko kansainvälistyminen ihan kaikilla elämänalueilla ihan välttämätöntä?

Kyllähän tammikuussa Meksikoon lähtevä tytär kertoi, kuinka hänen meksikolainen ystävättärensä oli viime lukuvuonna lähtenyt jo toisen kerran vaihtariksi, tällä kertaa ei Meksikosta Eurooppaan, vaan Meksikosta Balille. Ja kuinka ollakkaan oli Balilla tavannut tavattoman mukavan ja komean nuoren miehen. Ei, ei indonesialaista tai tai ketään aasialaista vaan argentiinalaisen! Ja seurustellut tämän kanssa koko vaihtarivuoden ja sitten olivat molemmat palanneet Etelä-Amerikkaan, molemmat kotimaihinsa – kaipaamaan toisiaan. Tarina ei kerro, missä vaiheessa seurustelu on nyt.

Kyllähän minä olen nähnyt meidänkin opiskelijoiden, vaihtareiden jääneen Tromssaan, Japaniin, Saksaan, Pariisiin ja ties minne. Sellaistahan se elämä on… Kujaltammekin on avioiduttu Sveitsiin ja loputkin kujan ”lapset ” ovat lentäneet ja joko yksikseen tai kumppaniensa kanssa asettuneet jonnekin.

Paitsi meidän ”ottopoika”; meidän esikoisen kanssa samanikäinen (viiden viikon ikäerolla) naapurinpoika K. asuu vielä tässä liki, vanhempiensa talon siivessä. Tytär ja K. ovat koko elämänsä olleet kavereita, ovat edelleen, ovat käyneet kaksistaan mökilläkin, ovat kai menossa uutena vuonnakin ja pitävät välillä leffailtoja ja ovat toisilleen keskustelukavereina, kun tarve vaatii.

Ja joku aika sitten meillekin kerrottiin näiden kahden hätävarjelu(s)suunnitelma, vanhanpiikuuden poistotae, viimeine oljenkorsi, peräkamaripojan elämänmuutos, Plan B ja mitä kaikkea nimiä tällä suunnitelmalla onkaan: jolleivät ole tahoillaan 40-vuotispäiviinsä mennessä löytäneet elämänkumppania, niin avioituvat sitten keskenään. Vuosipäivästäkin on pari eri variaatiota liikkeellä: joko 30 tai 40-vuotiaana… Ihan sama, tulevaisuus avioliittomarkkinoilla tai ainakin vakinaisen parisuhteen osalta on siis pitkäntähtäimen suunnitelman mukaan varmistettu. Sitä minä vaan, etteikö tuota voisi vähän jo aikaistaa …

… pakkoko sitä on vielä kansainvälistyä tässä välissä. Tai siis pakkoko sitä on niin kauas lähteä. 😉

Tämmöisiä tulin miettineeksi, kun töiden jälkeen kävin viemässä tyttären lentokentälle. Stuttgartiin kun on menossa… Enhän minä sitä sano, etteikö siellä voi se maailman paras vävy olla, mutta kun en ole nähnyt, kuvissa vain.

Joulukalenterikuva on 23 vuoden takaa… ennen tietoakaan Stuttgartista ja Plan B:stä.

__________________________________________________

JOULUKALENTERIKUVA 2012

Niitä näitä Yliopistoelämää

Töitä kotiin vai hommat rästiin?

Kumpi on pahempi: ottaa töitä viikonlopuksi kotiin ja tehdä rästihommat pois vai tehdä duunia vain virkapäivinä (ja -suunnilleen vain virka-aikana) ja siten saada määrätyt tehtävät valmiiksi pari päivää myöhässä, siis määräajan jälkeen?

Sitä tänään mietin, kun aamulla käärin hiat ja ryhdyin oikein paiskimaan hommia. Enkä mihinkään selkeään, järjelliseen lopputulokseen pohdinnoissani päivän aikana päässyt. Vanhat tavat, luonne?, tunne puoltavat tuota ensimmäistä vaihtoehtoa, mutta tällä kertaa todellisuus oli toista, ja työt odottivat Linnanmaalla. Eivät olleet mihinkään kadonneet… olinko niin odottanut? Ehkäpä olinkin. 🙂

Rästihommat tulivat sitten tänään – myöhässä – melkein valmiiksi tehdyiksi. Kaksi symposiopäivää kun kummasti oli ruuhkauttanut yhden jos toisenkin duunin. Mutta tänään oli mukava olla töissä. Ihan tavattoman mukava. Minulla on töissä ikkunalla pieni kynttelikkö, viherkasveja, tauluja, hartiahuopa (jota ilman tänään olisi kyllä jäätynyt) tuolin karmilla, harmaat pehmeät villasukat käytettävissä – siis hyvinkin kodikasta. Ennen polttelin joulukuussa tuikkujakin pöydällä, mutta niin ei saa enää tehdä.

Ensitöikseni siivoilin pinkkoja matalammiksi, vein ja palautin ylimääräiset kirjat kirjastoon. Pari gradu/kandi-ohjausmiitinkiä sovittu heti aamuksi ja yksi kokous ja sitten vain aloitin järjestyksessä purkaa sumaa. Halki, poikki ja pinoon! Melkein yhtä hyvä fiilis kuin oikeasti klapeja tehdessä. Hyväätekevää huhkimista. 😉

Joulukalenterin kuvan kello on lokakuussa kuvattu Shelfridgen tavaratalon portaikossa Lontoossa. Klikkaa kuva isommaksi, se on komea joulukello!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI 2012

Niitä näitä

Loimu vastaaan Blossa ja muuta leppoisaa sunnuntaita

Olen nukkunut paremmin kuin aikoihin ja lenkkeillyt aamuvarhaisessa lumisateessa, olen melkein koko päivän tehnyt joululahjaa, ihan vain pienesti töitä siinä ohessa, olen soitellut eksnaapureille, kuunnellut hyvää musiikkia ja laittanut ruokaa. Siispä sunnuntaina paljon hyviä asioita.

Eilen lupailin tuloksia perinteisestä glögimaaottelusta: ruotsalainen Blossa vastaan savolainen Loimu. Perinteinen? No pari edellistä ”tulosjulkistusta” täällä 2008 ja täällä 2011.

Loimu on tänä vuonna punaisessa pullossa, mausteinaan ”vain” neilikka ja kaneli. Loimu on puolitoista euroa kalliimpi (14 €) kuin Blossa (12,50 €)

Blossa on valkoisessa pullossa, tuntematon Yuzu-hedelmä ja inkivääri ovat glögin makuaineet. Loimu on punaista ja Blossa valkoista glögiä.

Meidän äänet menivät (taas) 2 – 0 Loimulle. Blossa oli yhtä valjua kuin miltä näyttikin . . . Molemmissa se hyvä puoli, etteivät olleet liian makeita, eivät siirappisia. Loimu on melkein marjaisaa, olematta mehumaista.

Ja jos mietit, mitä tarjoaisit glögin kanssa, niin parin vuoden takaisella joulusivullani on variaatioita pipari-aurajuusto-herkusta: ja on siellä paljon muitakin jouluhyvien kuvia ja ohjeita. KLIKS

Mietin vähän, että olisihan nuo glögikuvatkin voineet olla kalenterikuvia, mutta laitanpa kuitenkin mökin terassin lyhdystä kuvan. Näyttääpä nimittäin nyt aika varmalta, että päästään keskiviikkona lähtemään kohti Hangasojaa...

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI n:o 2

Niitä näitä

Joulukalenteri 2012

On joulukalenterin aika. On adventin aika. Se tarkoittaa, että on aika ja lupa odottaa. Odottaa ainakin seuraavaa päivää, seuraavaa luukkua.

Odotin itseltäni, aikaansaanniltani paljon enemmän tälle päivälle, mutta aina ei voi voittaa. Mutta joulukalenterin aloitan. Tämän blogin neljäs joulukalenteri on edessä.

Tänä vuonna kalenterini on sininen, ja ajattelin tehdä joulusta muutoinkin sinisen. Ajatus voi vielä muuttua moneen kertaan, mutta haitanneeko tuo… Nyt ajattelen niin, että joulupöydän katan siniseksi, joulupaperit olkoot sinisiä, joulukortista tuli kyllä musta-valkoinen, tai ”musta-valoinen”, toivoisin, että olisi paljon sinisiä hetkiä joulukuussa, Liekö kalenterin kuvat sinisiä, ehkä pyrin siihen…?

Olisin suonut, että tänään sääkin olisi ollut sinisempi, olisi satanut kauniisti lunta, olisi ollut mukava lenkillä tepastella ja kuvailla, – mutta ei. Oli vihmova tuuli aamulla postilaatikolla, luihin ja ytimiin koskeva vinkka puhalsi asioilla ollessa, hautuumaalla oli kalsea, harmaa tunnelma, Caritaksen pihassa kylmyys sai kädet kohmeeseen ja aukoessani auton takakonttia ja yrittäessäni järjestellä tavaroita, iskin pääni kontin reunaan niin kipeästi, että olin pudota polvilleni. Nyt sinipunainen mustelma paistaa hiusrajassa ja lenkille lähtiessä tuntui, ettei pipoakaan voi päähän pistää, koskee!

Mutta tänään sentään ruoka oli hyvää. Oli sininen hetki kaksin syödessämme. Syystalven kuha on järjettömän hyvää ja helppoa. Minnalta hallista haettujen takuuvarmasti tuoreiden kuhafileiden leivitys jauhoissa, suolaa ja valkopippuria pintaan, nopeahko paisto oikeassa voissa ja pinnalle pirskotellen vähän sitruunamehua, oheen porkkanoita persiljan ja voisulan kera, voissa paistettuja sieniä (tigri vai mikä onkaan nimi), eilisen maa-artisokkapyreen paisto samalla pannulla ja siinä kaikki. Ei ole monimutkaista, mutta on gourmet-tason sapuskaa. Kuvakin olisi, mutten sittenkään laita tähän – ei sekään oikein simahtanut. 🙂

Niin ja iltapäivän lenkiltä palattuani pehtoori oli järjestänyt lämmikettä. Tämän vuoden glögikausi avattu; glögimaaottelu käyty. Kerron tulokset huomenissa tai lähipäivinä.

Ja nyt ja tämän jälkeen 23 joulukalenterikuvaa (klikkaa isommaksi ja käytä vaikka taustakuvaksi, ole hyvä) … Sinisiä hetkiä ja ihanaa odotusta toivottelen kaikille!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI 2012

Historiaa Niitä näitä Yliopistoelämää

Marraskuu on purkissa, huh!

Repaleisen yön, unettoman aamuyön jälkeen nousen ja mietin, josko saunaan menisin. En viitsi. Suihkuttelut riittäkööt!

Keitän tummapaahtokahvia ison pannullisen, oikean pannullisen, ei mitään keitinkahvia. Syön paahtoleipää [kertoo lerppuilusta, kuituisempaa sen pitäisi oikeasti olla], luen lehteä näkemättä edes otsikoita. Kun kerran ei oikein suju, ajattelen että samahan se on töihin lähteä. Kunhan ensin taas sain päätetyksi, mitä pistän päälle. 90 % aamuista se ei ole mikään ongelma; pistän ylle jotain mustaa tai sitten harmaata, mustaa ja valkoista tai harmaata ja mustaa tai kenties mustaa, harmaata ja valkoista. Paitsi sitten kun on farkkufiilis; sitten on farkut ja jotain tummansinistä.

Kaiken tuon värikirjon keskellä jotain pientä (huivi) vaaleanpunaista, vanhaa rosaa, beigeä, vaalean(farkun)sinistä tai kenties jopa jotain ruudullista, jossa on monia noista edellisistä väreistä. No mutta… tänään sitten lopulta kuitenkin aika nopeasti tyydyin melkein normisettiin [paitsi että kelpuutin mustan ja valkoisen lisäksi Kitzbühelistä ostetun vaaleansinisen villatakin, joka on reilun vuoden aikana pelastanut jo monelta vaateongelmalta] ja eikun töihin. Kuten huomaatte: kun paperi on valmis, seuraava ongelma on, mitä pistää päälle (edellisen kerran asiasta puhetta täällä).

Kampuksella sähköposti oli täynnänsä kaikenmoista, akuuttia ja vähemmän. Yritin olla reagoimatta. En ole oikein hyvä reagoimattomuudessa. Vielä. Mutta tänään olin ja siirryin puoli kymmeneksi symposiumiin. Ja siellähän se päivä viivähti. Vierähti, viihdytti. Työpäiväkö muka?

”Itämeren piirin vuorovaikutusverkoston muutokset kivikaudella – vertaisyhteisöjen reaktioita neolitisaatioon”, ”Periferia resurssina esiroomalaisessa Keski-Italiassa: Tapaus Crustumerium”, ”Kuolemattomat keskustassa ja maanäärillä: Jumalallinen näkökulma tilaan antiikin Kreikassa”, ”Valtiovallan panostus Pohjois-Suomen liikenneinfraan: tavoitteet, toteutus, tulokset”, ”Pohjois-Suomen perifeerisyys Urho Kekkosen talous- ja yhteiskuntapoliittisessa ajattelussa”, “Keskusta” ja “periferia” ryhmien välisissä suhteissa – esimerkkinä norjalais-islantilainen kulttuuripiiri 1200-luvulla”, ”Englannin ja Skotlannin väliset suhteet brittiläisten sisällissotien aikakaudella”, ”Alaskan ”sourdough”-territorio muuttuvassa maailmassa” –

Eikö muka kuulosta kiinnostavalta? Ehkä ei kuulosta, mutta oli kyllä. Päivä humahti, ja opin paljon uutta. Monella tasolla, monista asioista ja monista ihmisistä, menneistä ja olevista.

Kuva on minun osuudestani päivän antiin. Tutkimuksessakin kun haluan tutustua ihmisiin ja heidän elämäänsä.

Nyt väsyttää, – olisi niin paljon tehtävää, mutta taidanpa relata: lähden sytyttelemään takkatulen.

Ai niin, pysy linjoilla: huomenna on joulukalenterin ensimmäisen luukun vuoro…

Historiaa Yliopistoelämää

Symposiopäivä

Tänään on ollut symposiopäivä.

Kun historioitsijalla on symposio-päivä on tietysti mietittävä, mitä sana tarkoittaa…

Onko kyse vaihtoehdosta

a) symposion kuten se käsitettiin antiikin Kreikassa ja Roomassa, jolloin on kyse juhla-aterian jälkeisistä juomingeista (joissa oli usein myös ohjelmaa trubaduureja, tanssijoita tai muita esiintyjiä)

vai

c) symposion kuten se anglo-saksisissa maissa käsitetään = akateeminen konferenssi tietystä teemasta?

Arvatkaapa nyt vain, kumpi? – mutta joka tapauksessa, olipa mukava työpäivä: ei tarvinnut tehdä mitään. Sai istua koko päivän symposiossa ja kuunnella toisten esityksiä. Kommentoida jos huvitti, tehdä muistiinpanoja jos huvitti. Molempia huvitti. Ja ainahan tuollaisesta päivän symposiosta, tusinasta esitelmiä, jää jotain omaankin tutkimukseen hyödynnettävää tai sitten vain ihan iloa ja huvittuneisuuttakin. Meitä oli niin vähän osallistujia, että liki fämiliääri tunnelma. Ei hassumpaa sekään.

Porukalla me esitelmöitsijät olimme äsken ”Get-Together” = syömässä Fransmannissa. Eipä tarvi vähään aikaan mennä Fransmanniin syömään. Oulussa saa samalla rahalla MONESSA paikassa paljon parempaa ruokaa – yhden kokonaisen maksa-annoksen tilattuani ja syötyäni (osan) voin näin todeta. Ei, ei se tavattoman huonoa ollut, mutta parempaa saa muualla …

Pöytäseura sattui mukavasti. Odotuksenmukaista, mutta eihän se ole huono asia. Ja tutkimusmatkoista ja politiikasta, tutkimuksesta erityisesti ja yleensä keskusteltiin. Vanhoista autoista ja Syyrian tullista. Japanilaisista taistelulajeista ja – – ruoasta.
Ja huomenna on meitsin vuoro astua areenalle. Siispä nyt power pointit vielä kertaukseen…

Tästä se lähtee.

Niitä näitä

Joululahjavihjeitä – herkkutoimitukset kotiovelle

Minulla on ollut kauan aikaa tekeillä postaus niistä verkkokaupoista, joita käytän ja joita voin lämpimästi suositella. Aie julkaista melkein valmis postaus on venähtänyt tänne asti ja tästähän voinkin nyt soveltaa joululahjavinkkijutun.

Tertin kartanon verkkokauppa

htt p://www.tertinkartano.fi/verkkokauppa

Mikkelin lähellä olevassa Tertin kartanossa on käyty pari kertaa, ja molemmilla kerroilla ostettu kassillinen herkkuja. Ja kahdesti olen noiden reissujen jälkeen verkkokaupasta tilannutkin.

Mitäkö sieltä kannattaa ostaa? Iivarin savumuikkuja. Ihan ylivertaisen hyviä, ja meillä on kyllä vertailupohjaa ympäri Suomenniemeä. Ja sitten ratuleipää elikkäs näkkäriä. Ja kukkaissokeria olen myös kokeillut. Kaupan sivuilla lukee näin: ”Yrttisokerista syntyy esimerkiksi Tertin herkullinen kukkais-sokerikakku, jonka ohjeen voi tulostaa reseptivinkeistä!” Se on hyvää ja erilaista kuivaa kakkua. Ja sitten omena-calvados-hyytelöä: sopii yhtä lailla riistalle kuin juustoillekin, maksapateelle ja kinkullekin arvelisin sen sopivan. Mutta ennen kaikkea Iivarin muikut ja näkkäri!

Sitten Viskaalin

viskaalin.fi

Tätä olen jo monta kertaa mainostanut. Enkä syyttä. Käytän sitä jatkuvasti. Limousin-lihasta jauhettu paistijauhelihalasagne tai luomulantuista tehdyt lantturieskat ovat semmoisia herkkuja, joita teen sen jälkeen kun Viskaalista tulee paketti. Kananmunia ei kannattaisi muualta ostaakaan, eikä muualta saa erinomaista kalamaustetta. Pateeseen tai uunikalan päälle, savukalatahnaan ja miksei keittoonkin. Suosittelen. Niin ja vuohenmaidosta tehtyä leipäjuustoa silloin kun sitä on saatavissa. Aina ei ole. Silloin kun on kannattaa tilata. Ja nyt kaupassa näyttää olevan valmiita lahjapakkauksiakin. (Juttuni tilalla vierailusta täällä).

Umbria-kauppa

Tätä nettikauppaa pitää suomalainen Umbriassa asuva pariskunta, joka hoitaa tilaukset tulleineen ja kaikkine papereineen nopeasti ja ilman mitään ongelmia.

Viinit kotiovelle! Samalla tilauksella oliiviöljyä ja tryffeleitä ihanaista pastakastiketta varten. (ks. ohje ja juttu täällä) Kastikkeeseen käytin näitä: Carpaccio di Tartufo Nero Pregiato, mustatryffelilastut.

Viineissä on monia erinomaisia erikoisuuksia, joita ei Suomesta saa. Meidän ehdoton lemppari on Antonellin Crechetto.

http://kauppa.umbria.fi/tuotteet.html?id=27/54

Ihanainen jälkiruokaviini joka sopisi joulun suklaakakulle on Vero Amore Chiorri. Se on makea muttei hapoton, eikä imelä. On kauniissa pullossa ja paketissa, joten vallan oivallinen joululahjaksi.

Klikkaudu Umbria-kauppaan! http://kauppa.umbria.fi/

Jos haluat viinivinkkejä, niin voit kyllä posteilla ja kysellä minultakin, mutta ehdottomasti kannattaa käyttää umbrilaistuneiden P:n & S:n asiantuntemusta. Varmasti auttavat kun pistät sähköpostia.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Sitten vielä yksi ihan joku muu verkkokauppa kuin ruokaan tai juomaan liittyvä.

Karttakauppa.fi

Siellä on kaikkea valmista mukavaa kartta-aineistoa, mutta sieltä voi tilata oman tarpeensa/lahjansaajan tarpeen mukaan jotain hieman erilaista. Me on tilattu sieltä muovitettu (kestää patikkareppuun ruttaamisenkin, eikä piittää vesisateesta) maastokartta mökin lähitienoosta (ks. täältä). Meidän kartan keskipisteessä on mökin rantasauna! Voit tilata omasi vaikka ja millaisin merkinnöin ja mittakaavoin. Tauluksi tai julisteeksi? Tai käy itse kurkkaamassa mitä kaikkea siellä onkaan. (Sivun vasemmassa reunassa valikko karttatulostepalvelu; sieltä pääset räätäläimään omia karttojasi.)

Kaikki nuo kaupat ovat toimittaneet tavarat nopeasti ja perille. Hyvin pakattuina ovat tulleet ja ruoka/viinikaupoista on tullut ohjeita, kaupantekijäisiä, maistiaisia … Siis suosittelen: ruokalahjat ovat siitäkin ihania etteivät jää (yleensä ainakaan) käyttämättä.

Niitä näitä

Sosiaalista mediaa ja digitaalisen oppimista

Uudelle? yhteistyö/asiantuntijaverkosto SkillPage -sivustolle on tullut monilta kutsuja, mutta en ole katsonut tarpeelliseksi liittyä, kiitos vain viesteistä. Mutta kyllähän minä ihan hurjasti säikähdin kun sitten iltapäivällä saman sivuston kautta FB:ssä oli näin kamala uhkaus!

Hint: if you don’t connect with Facebook you will miss out on new job opportunities.

Että voisin missata uudet työmahdollisuudet!! Tässä kun on parhaillaan tavoitteena vältellä kaikki mahdolliset jobit, joita kohdalle sattuisi. Ihan on näissä nykyisissä riittämiin ja kyllä se nyt marraskuulla on siihen lipsahtanut, että niitä kotiinkin asti on tullut kanniskeltua. Ei, ei paljoa mutta kuitenkin. Ja taitaapa tässä tovi niiden parissa tänäänkin vielä vierähtää. Mutta eipäs tuo nukutakkaan: digikuvakurssilla tuli juotua oikein torttukahvit ja taivaalla möllöttää täysikuu, joten joutaapa tässä perjantain esitelmää vielä hiomaan ja kiteyttämään: unta tuskin on kuitenkaan toivottavissa.

Mutta enpä ole duunissa ainoa joka esitelmää on viime päivät kasannut. Meitä kun on liki koko henkilökunta osallistumassa kaksipäiväiseen symposioon, niin onkin pitkän käytävän varrella olleet ovet melkoisen napakasti kiinni: kaikki tekevät omia papereitaan.

Valokuvauskurssille vein sen siilo-kuvan – ihan kuten äänestystuloskin kannusti. 🙂 Kuvasta tykättiin, mutta taashan se minulla oli vähän aiheen vierestä – ihan kuten itsekin aattelin. Tänään – ihan liian myöhään – tuli mieleen, että olisi pitänyt ottaa kamera mukaan hammaslääkärireissuille, joita äidin kanssa tässä viime viikkoina olen tehnyt. Olisin voinut kuvailla kaikkia poria, ruuveja, leikkausvälineitä, pihtejä ja muita vempaimia. Minulle kun ne ovat viime vuosina merkinneet pelkoa ainakin jollei nyt ihan helvettiä sentään… Mutta enpä tietty hoksannut, ja olisinko sitten kuitenkaan kehdannut kysyäkään, saako niitä kuvata.

Niitä näitä Valokuvaus

Taiteellinen olo?

No ei todellakaan!

Huomenna on kansalaisopiston digikurssin syyslukukauden viimeinen kerta. Ja maailman vaikein valokuvaustehtävä

Joko
”Helvetti, synti ja pelko”
(kaikki samassa kuvassa)

tai

”Sä raotit hiukan sun sielusi saloja. Triviaa turhaa, jaoit vain makupaloja”

Ei saisi olla kuin yksi kuva. Eilen koetin tuota jälkimmäistä avata ja ilmaista. Vain vanhan myllyn siiloton, rikottu fasadi ”avasi sielun saloja”. Kovin kitsaasti kylläkin.

Ja sitten lainasin tänään Danten Jumalaisen näytelmän, Helvettihän on sen ensimmäinen osa. Aika karseeta luettavaahan se on (Ei, en ole koskaan kokonaan lukenut, eikä kyllä ole mitään aiettakaan lukea). Muutamia säkeitä kuvasin ja liittelin (kökösti) liekkeihin.

Niitä näitä Oulu Ruoka ja viini

Vapaapäivän iloja

Ehdin aamulla Rotuaarille suunnilleen ennen ketään muita. Sain uusista hienoista jouluvaloista paljon kuvia.

Tyhjillä keskustan kaduilla käveleskelin pitkän tovin, eikä minulla enää millään muotoa olisi ollut aikaa jatkaa matkaa Möljälle, oli levoton olo ja mielessä rotissööripostitukset, kaikki kotityöt, työt, sapuskan teko, yhden postitusasian kiireellinen hoitaminen, konnulin kylvetys, mutta tuntui että juuri noiden syiden vuoksi oli sittenkin hyvä mennä vielä merenrantaan. Lupasin itselleni lähteä vielä Ilokiville, Möljälle. Uusi Möljänsiltakin oli näkemättä ja kävelemättä.

Tähän tullessa oli jo hyvä olo. Aamulla ennen kymmentä aallonmurtajalla ei vielä muita. Tyyntä, mielessäkin.

Tänään marraskuuksi merkillisen korkea lämpötila ei haitannut, ja harvoin tuolla Toppilan salmen suulla on tuuletonta. Tänä aamuna oli. Satamaan oli tullut kaksi asuntoveneeltä näyttävää potskiakin. Tatjanassa ja Crescendossa oltiin aamukahvin keitossa kun ohi kävelin. Uusi silta toimii, kesällä siitä on varmasti enemmänkin iloa ja kunhan saavat lähitienoot rakennetuksi.

Pari tuntiahan kuvausreissulla viivähti, parisataa kuvaa tuosta vaan… Säästän muutamia otoksia ensi viikon postauksiin,…

mutta pisteenä tähän postaukseen: tämän päivän jälkkkärimme. Vanha herkku. Helppoa kuin heinänteko, eikä kaloreista ole puutetta. 😉 Mietihän jos pikkujouluissa tai joulupöydässä tarjoaisit tätä? Laita kristallilasiin tai pieniin valkoisiin mokkakuppeihin, niin onhan salonkikelpoinen jälkimakea. Kirsikka tai tuore vadelma koristeeksi, ei huono.

Suklaakupit (kuudelle tai kuvan kokoisia espressokupillisia kahdeksan)

3 dl kermaa
200g tummaa suklaata
2 munankeltuaista
3 rkl konjakkia
20 g voita

Kuumenna kerma paksupohjaisessa kasarissa melkein kiehuvaksi.
Ota kasari lämmöltä ja annan jäähtyä tovi.
Lisää paloiteltu suklaa kerman joukkoon sulamaan. Sekoittele.
Vatkaa sekaan keltuaiset ja konjakki.
Anna jäähtyä vähän (ettei juoksetu) ja lisää voi. Sekoita kunnolla.
Kaada suklaa pieniin espressokuppeihin.
Pistä jääkaappiin jähmettymään.

Niitä näitä Valokuvaus

Pientä kaunista pimeään

Lämmin, turhan lämmin. +5,6 C näytti mittari kun aamuhämärissä lähdin lenkille merenrantaan. Tänään ei mitään sovittua, ei mitään luvattua. Ei kiire lenkiltä pois, ei kiirettä asioille lähtemisen kanssa. Mikä ilolla merkille pantakoon!

Keskustaan ajelin aikeenani hankkia kihlaparille lahja, – ja matkalla keksinkin… en osta mitään täkkejä tai muuta tähellistä. Annamme matkalahjakortin! Menkööt kihlapari kaksistaan Helsinkiin ja risteilylle Tukholmaan tai Tallinnaan; semmoisesta ovat puhuneet, semmoisen muistavat kauemmin kuin minkään tuiki tarpeellisen ja kun eivät kerran oikeasti mitään arkista tarvi. Astiat ja aterimet on jo ostettu, pyyhkeitä ja patoja on riittävästi, joten menkööt kaksistaan matkalle.

Samalla reissulla kukkia kotiin hankin.

Ja sitten ostin sellaisen härpäkkeen kameran salaman eteen: pehmentämään salaman sairaalamaista valoa. Yllä ilman pehmentävää ”huppua” ja alla sen kanssa. Muutaman kympin investointi näyttäisi olevan hintansa väärti. Paljon pehmeämpi, luonnollisempi valo on alemmassa.

Ja ostin myös uuden näppiksen, vanhassa kun alkoivat kirjaimet jumittaa, jäädä paikalleen ja monesta oli jo teksti kulunut… vaikka periaatteessa minä en kirjaimia näppikseen tarvikaan. Opiskeluaikana kävin ”konekirjoituskurssin” ja opin 10-sormijärjestelmän ja pystyn aika hyvin kirjoittamaan katselematta näppikseen. Mutta jumitukselle tuolla taidollakaan ei voi mitään. Nyt on siis taas hyvä naputella.

Kävin myös Bauhausissa, hankkimasa rekvisiitttaa joulukoristeluun. Joulukorttikuva olisi tarkoitus huomenissa saada aikaiseksi, ja huomaan jo ajattelevani että ”sitten joulukalenteriin kun otan kuvia…. ” Nyt kun jouluaattoon on tasan kuukausi, olen näköjään päättänyt tehdä tänäkin vuonna tänne blogiin joulukalenterin. Joka päivä postaukseen joku jouluinen kuva (ks. edellisiä vuosia täältä. Toissavuoden kalenterikuvista tein aikanaan kollaasinkin…

Niitä näitä

Marraskuun todellisuudesta maaliskuun haaveisiin

Vanhan kalenterin mukaan tänään on Klemetin päivä ja vanhan kansan säätietojen ja ennusmerkkien mukaan asia on niin, että ”Lementin ilmat vallitsevat matinpäivään (24.2.) saakka”. Luoja meitä moiselta varjelkoot! (kuva aamusella Linnanmaan liikennevaloissa odotellessa…)

Sattuipa töissä semmoinen juttu että hain Googlen kuvahaulla karttaa esitelmääni varten. Pistin hakusanaksi Hermelinin kartasto, ja tuloksia oli yhteensä 566. Pikkukuvista koetin etsiä tarpeisiini passelia, ja mitä siellä kaikkien keskellä näenkään? Meidän mutikaiset! (klikkaa kuva suuremmaksi, niin näet heidät)

Julkaisin tuon kuvan toissakeväänä kun oltiin menossa tytärtä lentokentälle vastaan, silloin kun tämä palasi vaihtarijaksoltaan Strassbourgista, ja nyt hakurobotti näyttää sen Hermelinin karttojen keskellä?! Internet on ihmeellinen. Tyttären vaihtariudesta tulikin mieleen, että ostettiin sitten tänään lentolippu Oulu – Helsinki – Lontoo Heathrow – Dallas – Monterray. Vuorokauden saa tyär reissata, jotta harjoitteluun pääsee. ..

Ja hiljaa mielessäni tupisen, että olisihan tuota ollut harjoitttelupaikkoja lähempänäkin… Mutta jupinanihan on vain ikävöivän äidin turhanaikaista jurnutusta… Kahden kuukauden päästä esikoinen lähtee halusin tai en. Ja menköön, nauttikoon nuoruuden rohkeudesta, mahdollisuudesta.

Ja nyt kun näen tuon ketjutetun lentolipun, alan miettiä, voidaanko sittenkään mennä katsomaan tuonne maailman ääreen? Minun viikon lomastani kaksi vuorokautta menisi pelkästään matkan tekoon, lentämiseen, eikä viiden päivän (jetlagissa mennen tullen oleva) piipahdus perillä Monterrayssa ehkä olisi se Meksiko, mitä haluttaisiin nähdä (millä ihmeellä ehtisimme tutustua Inka-kulttuurin jäänteisiin, Jukatanin kaikkiin kohteisiin? Hyvä on, nähtäisiin lapsi, mutta kun hänkin haluaisi vähän reissata Meksikossa, onnistuisiko se edes, antaako työnantaja tyttärelle lomaa vain sen takia, että jostain Hyberborealiksesta ovat vanhemmat tulleet käymään?), ja aikas paljon tulisi tuommoinen piipahdus kyllä maksamaankin,…. mutta mehän suunnittelemme, mietimme.

Tämä ei ole ainoa kohta, jossa tänään, tällä viikolla, olen miettinyt, että ei sittenkään olisi hassumpaa olla vielä vuorotteluvapaalla.

Tänään iltapäivällä oli tämmöinen olo. Ihan noin viehättävästi en vaan hommaa hanskannut. 🙂

Yliopistoelämää

Marraskuisia mietteitä

Vesisadetihkua, mustaa, pimeää, varjoisia uutisia, surullisia kuulumisia, pienesti alakuloa, mutta suhteellisen paljon infoamista (muiden ja omaa), seminaaria, palaveria ja hopsailuja, jotta ei ehtinyt juuri miettiä kovin syntyjä syviä. Ja onhan se jotenkin hienoa nähdä että tulosneuvotteluissakin hopsailu ja opintojenohjaus on nyt aukikirjoitettu tärkeä tehtävä yliopistossa. Onkin parikymmentä vuotta saanut melkoisesti puolustella tekemäänsä ”holhousta, paapomista, ilmanaikuista infoilua, omaeopeilua ja opiskelijoiden terapointia”, joilla kaikilla nimillä opinto-ohjausta ja opiskelijoiden jeesausta on nimitelty ja samaan hengenvetoon on todettu, että ”osattiinhan mekin opiskella ilman mitään ohjausta”. Siihen aina vastaan, että iso osa ”meistä” keskeytti jo alempaan tutkintoon tai suoritti opintojaan 10 vuotta. Eikä silloin opintojen rakenne ja säädökset koko ajan muuttuneet niin kuin nyt tekevät! Eikä järjestelmät.

Ja nyt opintojenohjausta jo edellytetään yksiköiltä. Se työ nähdään nyt [vasta nyt] ”tuottavana”, joten yhtäkkiä siitä onkin tullut ”salonkikelpoista” ja kannustettavaa. Ei sen tekemiseksi vieläkään juuri resursseja irroteta, mutta ei sitä enää huononakaan pidetä. Eikä opiskelijat ole koskaan sitä huonona pitäneetkään, mistä sain tänään taas pitkästä aikaa ihanan muistutuksen: publiikkipäivänä yksi ”pitkän linjan” opiskelija, iloinen nuori nainen, kaksivuotiaan tytön äiti, kävi tyttärensä kanssa luonani ”näyttäytymässä” ja maisterissuklaarasian tuomassa. Publiikkipäivän piipahdukset [ilman suklaalahjuksiakin :)] lämmittävät kovasti ja muistuttavat jatkamaan omaopeilua ja opiskelijakontakteja, muistuttavat ja lämmittävät paljon enemmän kuin mitkään tiedekunnan tulosneuvotteluissa ylöspannut liturgiat.

Sitä paitsi oli tänään hyviäkin puheluja, sposteja,tapaamisia ja kuulumisia.
Paistaa se marraskuussakin aurinko.