2012

Pikkujoulut? Me on tänään vietetty pikkujouluja. Oikeesti. Kaksistaan. Olihan minun keksittävä joku syy hillittömälle shoppailulleni.

Ostin pehtoorille lahjaksi Capsulo-kahvinkeittimen. Juniori ja nuorikkonsa saivat sellaisen joululahjaksi ja ovat kehuneet ja ajattelin, että voisi olla käyttöä kun mies joutuu useimmiten yksikseen vain itselleen kahvin keittämään; minähän en juuri iltapäivisin saatikka iltaisin kahvia juo. Cappuccino tai tazza-kaakao saattavat tosin minullekin viikonloppuisin maistua. Ja kyllä on tyytyväisenä pehtoori nyt jo kupposia keitellyt.

Itselleni ostin uudet kesäkengät (Clarksin ballerinat osuivat kohdalle, eikä sellaista tilaisuutta voi jättää käyttämättä, varsinkin kun vanhat Clarksin sandaalit tulivat tiensä päähän viime kesänä). Akateemisessa adressin ostoreissulla päätin hemmotella itseäni ostamalla italialaisen ruokalehden (mitenkö italian opintoni ovat edenneet? Surkeasti. Äärimmäisen surkeasti.) ja yhden kartan ja matkaoppaan (olivat 20 % alennuksessa, joten oli ihan väistämätöntä, että ne oli juurikin NYT hankittava).

Ja sitten Herkkuun.  Siellä oli jo Colomba-kakkuja (kolumnini aiheesta täällä, ja onhan tuo sama juttu Vuorotellen-kirjassakin). Ostin Loisonin zabaionepullan pääsiäiseksi, ettei vain jäädä paitsi, se on hyvää, paljon parempaa kuin oma tekemäni.  Ja ihan vain ulkonäön vuoksi oli ostettava mandariineja. Kevät niissä on, vaikkei ulkona pyörivästä pyrystä ja myräkästä päätellen uskoisi. Paksoitakin löytyi, sitä oli Kiinassa melkein joka aterialla. Ajattelin huomenna kokeilla.

Ja parsaa, turskan poskia, prosciuttoa, ja pyhäksi herkkuja ja erikseen on mainittava uusi voi. Ei suomalaisessa voissakaan, varsinkaan luomu- tai kirnuvoissa ole mitään vikaa, mutta olihan tämä ranskalainen maukasta. Kirjaimellisesti maukasta.

Kalan ja parsan seuraksi avasimme pikkujoulujen kunniaksi samppanjan. Eikä mitä tahansa samppanjaa.

Vaan Ruinartin Blanc de Blancs Champagnen. 100 % chardonnay (siitä se nimitys blanc de blancs – siis vain valkoisia tai siis yhtä valkoista rypälettä, eikä ollenkaan punaisia Pinot noiria ja Pinot Meunier -rypäleitä mukana). Pehtoori on saanut tämän majesteettisen kuohuvan puolivuosisataislahjaksi Gruppo San Lorenzolta viisi vuotta sitten.

Olemme jo kauan aikaa sitten päättäneet että tämä erikoisuus aukaistaan joskus ”ihan tavallisena” päivänä, hetkenä. Ja nyt oli se hetki. Oli äärimmäisen hyvä hetki ja erinomaisen hieno samppanja, jonka maussa oli niin paljon hedelmäisyyttä että kuivasta tuli melkein makea. 🙂 Tuoksussa paahtoleipää, aprikoosia, keksiä ? ja maussa ananasta, kivennäisiä (onkohan oikea sana tässä yhteydessä?) ja suuntäydeltä makua ja kuplia.

 ________________________

Väliaikatietoja Pulkkamäen MM-kisoista: tyttäremme on sijoittunut karsinnoinnassa yhdenneksitoista (aikuisten sarjassa ollut 40 osallistujaa), millä varmisti paikan huomiseen finaaliin. Siispä huominen vielä jännitystä ja hieman huoltakin. Luonnollisesti. Mutta siis MM-finaalipaikka! Wuhuu!

Sää ei ollut ihan lupaustenmukainen, mutta ei huonokaan. Sanoisin että enimmäkseen hyvä, ellei erinomainen. Puuro- yms. sellaisen aamiaisen jälkeen lähdimme kylille.

Ei mitään ihmeellistä. Eniten ihmettelimme japanilaisten suurta määrää ja muiden turistien olematonta määrää. Tammikuun toisella viikollakin tuntui olevan enemmän väkeä kuin nyt. Kaunispäällä kävimme maisemat katsomassa, kahvilla ja munkilla, luonnollisesti.

Huipulla tuulee. Aina. On vain pohdittava onko tuuli myötäinen, —

Mökin pihassa löysin koivun, jolla oli näin kaunis koru …

Ja mitä muuta Lapin lauantain ohjelmaan? Rantasauna. Surprise! Ja ruokaa! Vielä yllätyksellisempää, eikö?

Ruokapöydän äärimmäisen viisaiden juttujen tuloksena oli mm. (korostan mm.), että pehtoorin sisaren muistelmateos ”Minä ja Kirill” on vain kustannussopimusta vaille valmis.

Kaarnikkakku alkaa olla jo hyvin lähellä alkuperäistä Kaunispään Huipun kakkua. Kirjoittelen joku päivä oman reseptini.

Purolla liki maalauksellista.

Aamulla länsituuli repii puista havuneulaset eilisille kimmeltäville hangille. Tuulee lämpimästi, keväisesti. Lämpötila on nollan yläpuolella. Lupaavalta näyttää. Lupaa keväistä päivää, vaikka on pilvessä. Nyt lumityöt eivät enää ole syy olla pois ladulta. En tiedä miten tuollaiset pitopohjasukset käyttäytyvät nuoskakelillä ja muutoinkin, päätän että lähden heti aamusta hiihtolenkille.

Kun kerran olin jo hyvin varhain hereillä, olin jo ennen yhdeksää Laanilassa ladun päässä.  Latu oli erinomainen. Piispanojan kautta Prospektorin kaivokselle ja sitten takaisin Savottakahvilan pihaan. Hyvä reitti. Aluksi lievää nousua, tasaista ja lopuksi yksi pitkä lasku. Jo vain, tTavattoman hyvälle tuntui hiihtää. Kulki. Vain kaksi hiihtäjää näin tuolla vajaan kympin lenkilläni. Molemmat hiihtivät ohi.  Mutta ei haittaa – – Hiihtäkööt.

Päivällä kului hyvinkin pari tuntia saunapuiden, takkapuiden, saunavesien, lumitöiden ja pihalyhtyjen parissa. Aurinko, nouskautuvat hanget.

Kauppareissulla vielä kirjaprojektiasioita (lue: laskujen maksuliikennejuttuja) ja soitin syöpähoidossa Helsingissä olevalle ystävälle. Jos positiivisuus ja periksiantamattomuus riittävät, hän paranee tästä toisestakin kierroksesta. Kuinka joku voikaan olla sellainen! Kuinka toivonkaan hänelle kaikkea hyvää.

Saunanlämmitys ja Tuulentuvan vieraille varustaminen iltapäivän ohjelmassa. Tein lapaksia (= lappialaisia tapaksia). Posteilua. Netti taas ihan mitä sattuu…  Ja muutamia kuviakin riemastuin ottamaan.

Pehtoorikin tuli illalla. Sisarensa ja tämän mies mukanaan. Ilta kului – höpötellen, ja niiden lapaksien äärellä.

Valokuvatorstain haasteena oli tänään kevät. En moisesta innostunut. Näillä raukoilla rajoilla ei tänään ole ensimmäisenä mieleen tullut kevät.

Eilen tullessani oli keväisempää, mutta mökki lumen takana. Liiteri lumen takana, sauna, saatikka puro lumen takana. Ja koko pihapiiri lumessa. Niinhän sen kuuluukin olla.

Lapiointi ja kolaaminen ovat hyvää liikuntaa tietokoneen hiivuttamille hartialihaksille. Ja  kun liiterille asti sain polun aikaiseksi oli linko käytettävissä. Siitä huolimatta tänään oli haastetta päästä tästä saunan nurkalta otetusta kohdasta kuvan oikeaan ylänurkkaan, jossa puro on sulana ja jossa on vedenottopaikka. (klikkaahan isommaksi…)

Lumi on pakkaantunut aika tiukaksi.  Minusta täällä on vähemmän lunta kuin Oulussa… Edelleen yritin ottaa liikunnan kannalta. Ja pääsin purolle.

Tavoitteet eri päivinä voivat olla kovin erilaisia. Tämän päivän tavoite oli puro, sieltä saunavedet ja rantasaunan lämmitys. Tavoite saavutettu. Jossain sivulauseessa olin puhunut lähteväni ladulle iltapäivällä, mutta pyry oli siksi sakea, että sallin itselleni monen tunnin lumessa tolskaamisen jälkeen  siirtyä sisälle ja ryhtyä opettelemaan Paistinkääntäjien tiedotushommia. Minulla on ajatuksia, ja aikeita.

Aika sosiaalista häppeninkiä ja menoa ja tekemistä ovat olleet edeltävät viikot, ja sitten täällä tänään puhumattomuus, luonnossa (vaikka sitten vain pihapiirissä) oleminen, itsensä väsyttäminen – johan on tämä ollut hienoa…

______________________________________________

Eiliseltä on vielä laitettava tähän kuva. Alahangan tielle kääntyessä tuntui, että raskinko enää ajaakaan… Kuvakaan ei ole huonoimpiani. 😉

Nukuin huonosti, illalla myöhään vielä ylikierroksia, paljon tunteita, paljon muistoja ja mietteitä. Tulevastakin.

Ja samoissa merkeissä herään liian varhain, ehkä vielä vähän tautiinkin. Kovin huonosti olen viime yöt, viikot nukkunut, mutta silti tänään on levollinen olo jo herätessä. Pakkailen,  mietin miksen tehnyt sitä eilen. Pakkaan kehnosti, paljon ei tarvitsisi muistaa, mutta paljon unohdan, olen jo nyt huomannut. Kahdeksan jälkeen olen moottoritiellä, ajelen aamusumussa, on vain harmaita värejä. Kollega soittaa, kertaamme eilistä, kertaamme kulunutta vuotta … minä olen merkillisesti vähän kuin unessa vielä. Toisaalta annan itseni olla sellaisessa mukavassa euforiassa; homma on ohi, nyt on edessä loma, on minun pieni retriittini.

Mietin, panisinko puhelimen kiinni? Tiedän etten pysty, ja jo Tervolassa kun on Kuksassa pysähdyttävä, tsekkaan puhelimesta sähköpostit. Hymyilen. Vastaan  niihin muutamiin tekstareihin, joita on tullut. Jatkan ja sumu antaa mahdollisuuden olla vielä jossain epätodellisessa maailmassa. Liikennettä ei nimeksikään, keli paras mahdollinen, muistan viimevuotisen yhden tänne tulon; se oli hengenvaarallista. Mutta tänään ehdin ajatella, annan itselleni luvan olla piittaamaton monista asioista, huolista. Vasta loppumatkasta muutama pöhkö poro poukkoilee tiellä.

Rovaniemellä käyn kaupassa, ostan mökille kukan,  dvd:n (Kjell Westön ”Missä kuljimme kerran” -kirjasta pidin tavattoman paljon, nyt leffa tuossa pöydällä, ehkä huomenna on sen vuoro), viiniä (Museum Reservaa oli paikallisessa Alkossa! minun karonkkaviinini. Kuinka se nyt sopiikaan tunnelmaan! Sekin jäänee huomiseksi, viikonlopuksi), kuuntelen vähän aikaa Novaa, hermostun siihen keskipäivän pärpättitoimittajaan (Aaltonenko?,  Joskus pidän hänen jutuistaan, ja olen varma että on humanisti koulutukseltaan, kirjallisuus pääaineena? historia ja taidehistoria sivuaineina? En tiedä. Tänään en sietänyt, joskus hyviäkin juttuja).

Rovaniemen jälkeen taivas repeää. Onneksi sittenkin palasin aamulla muutaman kilometrin ja hain ne unohtuneet aurinkolasit. Muutama puhelu. Mietin mitä teen? Ensi syksynä, – mitä teen ensi syksynä. Sodankylässä käyn Nesteellä lohileivällä, ja huomaan etten koskaan ole yksin mennessäni mökille käyttänyt näin paljon aikaa. Yleensä ajan lujaa, ajan kesäkelillä juuri ja juuri viisi tuntia, talvirajoituksilla kuusi tuntia. Aika  reippasti ajan. Tänään fiilistelen. Voikohan sanoa että fiilistellä, joka tapauksessa olen levollinen. Kuuntelen swing-jatsia, Monty Marshall ja Eric Clapton pelittävät.

Soittelen vielä pari puhelua – ennen kuin vaivun henkilökohtaiseen yksinäiseen retriittiini…. Kuulin mitä halusinkin, kai…  Formuloissa on tallit, mutta onko muissa lajeissa?

Mökin pihassa huomaan että tämän päivän liikunta hoituu pihassa: lumitöitä jaksan pari tuntia. Purolle asti en jaksa, enkä oikeastaan uskallakaan: voin jäädä lumilingolla kiinni puronmutkassa, joten jätän huomiseen, huomenna teen sen lapiolla.

Mökissä sytytän takkatulen.  Olen levollinen. Joskus minäkin. Ja nyt siihen tärkein syy ei ole Lappi.

Nyt on tukka hyvin, kaikki hyvin! Annoin periksi, olen taas vähän blondimpi. Vuodenhan minä pysyinkin ilman värejä… Heikko on ihmisluonto, mutta jotenkin nyt tämä hiusten vaalentaminen vaan tuntui tarpeelliselta ja hyvältä.  Ja uuden huulipunankin kävin ostamassa.

Puhe printattu, lehdistön kanssa neuvoteltu, sivustatuki varmistettu, pukukoodi vahvistettu ja liituraita silitetty. Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua.

Jatkuu huomenna … 🙂

Blogiasun päivitys kertonee, että alan hiljalleen jo siirtyä Napapiirin pohjoispuolelle, hiljalleen keväthanget ja mökkielämä saavat yhä isomman osan ajatuksistani. Mietin, mitä otan mukaan, mitä en – töitä en, sen tiedän! Mietin, kuinka aion mökillä nukkua ja kuinka aion valvoa.  Syödä terveellisesti ja paistaa aura-poromakkaraa, jonka rasvaprosentti ei suinkaan ole olematon.

Mietin, kuinka varmasti ensimmäinen vuorokausi menee lumitöissä, – jos viitsisin niitä heti tehdä. Viitsin minä. Tiedän, että teen.  Ehkä hiihdän, tai sitten menen mäkeen. Tai en tee mitään (hah! – tuota en usko itsekään, mutta voinhan minä ajatella niin). Teen mitä haluan.

Tautini olivat tänään sillä mallilla, että eivät enää pitäneet sisällä. Ajatuksille ja kropalle teki hyvää tepastella hiljalleen. Helmikuusta huolimatta tänään hyvin hyvä keli. Melkein leppeä.

Pikaruokaa söimme, tämän kevätkauden ensimmäiset parsat. Tällä viime sesongin huippuohjeella tein (vaihdoin vain pecorinon appenzelleriin ja tuli ehkä vielä parempaa).

Pikaruokaa siksikin että pehtoorilla oli Suuri LumiTyöPäivä. Montakohan tuntia siirteli lunta paikasta A paikkaan B? Katolta ja piazzalta, portinpielistä ja takapihalta jonnekin äärialueille (tien päähän).

Ja minulla sitten Festan siivous. Se jää yleensä siivoamatta kun muutoin huushollia siivoamme. Ja oli kyllä sen näköinenkin. Ei ole enää. Loputkin talviromppeet (kynttilät ja kuivakukat yms.) otin veke ja laittelin tilalle ihania yrttiruukkuja. Istuttelin ruukkuihin salviaa, timjamia, rosmariinia.

Mistäkö noita  löytyi? Anttilan Kodin Ykkösestä hain kevätsiivoustarpeita mökille ja uusia mappeja (uudet luottamustehtävät vaativat uusia mappeja) ja tämmöisiä tuli sitten ostetuksi. Hyötyruukkupuutarha 🙂  Huomenna jo taidan hyötyä…

Olen jälleen päässyt valmiiseen, kauniisti katettuun päivällispöytään. Hyvässä seurassa, hyvää ruokaa … Sellainen on perjantai-iltana ihan parasta.

Olimme nuorten kanssa systerin luona Iissä oleilemassa ja nauttimassa päivällistä; hyvä on – eilenkin syötiin blinejä, yhdessä Oulun parhaimmaksi kehutussa blini-ravintolassa, mutta ei tänään tarjotut jääneet yhtään jälkeen. Eivät yhtään!  Ja taas jotain uutta! Blini, smetana, hunaja (jonka idean sisar oli eilisestä postauksestani fiksuna ihmisenä hoksinut 😉 ) ja sitten uutena juttuna kylmäsavuhirveä! Mmmm. Yhdessä ne olivat makunystyröitä hivelevä yhdistelmä.  Juniori tosin piti edelleen eniten perinteisestä smetana-mäti-sipulihakkelus -versiosta ja kaapikin sitten purkit ja purnukat aika tyhjiksi blineillä ja ilman. Ja tässähän oli vasta alkuruoka.

Pääruokana oli poronpaistia, jota ei ollut paistettu ylikypsäksi hakkelukseksi kuten minulla usein tapana on. Tämä oli rose ja kastike kruunasi lihan maun. Luumua, punaviiniä, suklaata, riistabuljonkia ja siinä on ylivertaisen hyvän kastikkeen perusaineet! En edes kerro, mitä saimme jälkkäriksi ja kahvin kanssa – tulette vain kateelliseksi 😉 Kotimatkalla nuoretkin totesivat moneen kertaan olipa hyvää, olipa mukava käydä. Ja niinhän siinä kävi, että ”kylässäkin” nuoret pulputtivat. Miniäkokelas ei niinkään, mutta meidän muksut.

Ja heistä puheenollen: Päivällä haimme pehtorin kanssa ne dioista skannatut dvd:t – aika kallista on, mutta sen, mitä pikaisesti olen ehtinyt vilkaista, niin taso on hyvää, ainakin parempaa jos olisin itse ryhtynyt valtaisaan urakkaan. Ja nyt muistot on kuvinakin tallessa. Tässä yksi kuva, joka sivuaa tätä iltaa; nuoret vähän nuorempina ja näistä maisemistakin tänään keskusteltiin… Bella Italia!

Ja aina vaan loistavimmalla aasinsilloilla pääsen seuraavaan aiheeseen. Matkoihin ja kuviin. Kanarian patikkareissumme kuvasivusto on nyt valmis. Satoja kuvia, jollet mitään muuta katso niin suosittelen, että piipahda ”peikkometsässä”. La Gomeran laurisilva (laakeripuumetsä)-patikka oli minulle merkillisen hieno kokemus. En tiedä, onko missään muualla mitään samanlaista, eivätkä kuvani voi kertoa kuin pienen osan siitä taianomaisesta kiehtovasta luonnosta, joka meitä ympäröi, mutta suosittelen: piipahda edes sumusademetsässä

http://www.satokangas.fi/Matka/Kanaria/Laurisilva.htm

Viesteilimme tänään reissumme oppaan kanssa ja hän (joka on asunut 7 vuotta Kanarialla) kertoi, että paikalliset asukkaat ovat sanoneet, ettei 40 vuoteen Kanarialla ole helmikuussa ollut niin kylmää ja sateetonta kuin nyt. Kieltämättä emme olisi pistäneet pahaksemme jos välillä olisi ollut vähän lämpimämpää, mutta kuusi erilaista patikkaa vähän viileämmässäkin säässä – helmikuussa! – oli juhlaa!

Aurinko lämmittää jo. Heti aamupäivällä kevätaurinko. Ja paljon muutakin hyvää tänään.

Saimme yhdestä syksyn ”vieraanvaraisuus”-jutusta lahjaksi lahjakortin hemmotteluhoitoon. Kävin tänään oman osani nauttimassa; ihana rentouttava kuumakivihieronta. Tuntui ylelliseltä ja nyt koko kroppa on hieman kuin ”irti”. Kevensi oloa. Sellainen kiitos oli hienoa saada lahjaksi.

Ja sitten toinen vähän samanmoinen juttu oli kun saimme kirjeen.  Kirje on pieni lahja. Ainakin sellainen kuin tämä oli.

Tänään oli Neliö-Galleriassa viimeistä päivää Olli Joen näyttely. Viimeisenä päivänä, viimeisellä tunnilla kävimme pehtoorin kanssa katsomassa. Meidän pari vuotta sitten ostamamme Joen taulu ”Andalusian valo” olisi sieltä saanut parin yhdestä jos toisestakin taulusta. Erityisesti taulu nimeltä ”Ystävät kohtaavat” oli meidän molempien mieleen. Ja oli siellä monta muutakin…

Ja minulla on kuin onkin nuha. Taas. Tämä ei  – ainakaan vielä – vaikuta yhtä pahalta taudilta kuin tammikuinen Hirmuinen Flunssa, mutta nuha kuitenkin. Taas. Juuri olin päässyt kuntoilun makuun ja hyvään tahtiin … Argh!

Mutta jos summataan yhteen tämä päivä, niin viivan alla ihan selvästi plusmerkkinen tulos.

 Tänään piti olla kampaaja. Ei ollut. Se ei ole katastrofi, mutta ennen ensi tiistaita on kampaajalle päästävä. Tänään piti tehdä lumitöitä ja lenkkeillä. En tehnyt, enkä lenkkeillyt. Tänään piti kirjoittaa yksi puhe valmiiksi, enkä kirjoittanut.

Tänään olisin oikeastaan voinut mennä vaateostoksille. Viimeisen vuoden aikana olen ostanut lähinnä vain urheilu- ja vaellusvaatteita. En ole tarvinnut muita. Tai siis olen pärjännyt vanhalla varastolla, joka nippa nappa mahtuu päällekin. Mutta tässä on tiedossa yhtä sun toista juhlaa, tapahtumaa, vierailua, ”edustusta”, joihin tarvisin sellaisen paremman työkamppeen kaltaisen uuden kokonaisuuden, siis housut ja jakku, poolo tai paitapusero ja huivi, tietysti huivi, minulla kun on ennestään vain noin sata huivia. Ei, ei ole sataa, mutta olen riippuvainen huiveista. Mutta kun en millään viitsisi lähteä ostoksille… Enkä siis lähtenyt.

Aamupäivän auttelin murmelia kalenteriasioissa ja piipahdin Caritaksessa.  Iltapäivän aikatauluttelin omaa kevään ohjelmaani ja reissujamme, tein matkasivua ja lueskelin – vihdoin – Yrjö Kokon Neljän tuulen tietä. Luulen että se onkin sellainen kirja, että sitä on luettava kevättalvella. Parasta sitä olisi lukea Hangasojalla. Otankin sen varmaan mukaan jos/kun ensi viikon keskiviikkoaamuna pääsen sinne lähtemään. Enkä ihmettelisi jos sieltä postaillessani Neljän tuulen tietä lainaisilin täällä Temmatussakin.

Poikkeuksellisen vilkkaaseen kommentoitiin olen vastaillut ja sähköpostiliikenne on vielä tänäänkin ollut, vaikka se ”mennessä” oli minun mielestäni jo aiemmin, melkoisen vilkasta. Siispä koneella taas kovin paljon.

Nyt lähdemme iltakahville ystävien luona piipahtamaan.