2012 – Sivu 10 – Tuulestatemmattua

Kesää lautasellakin…

Lounas lähti näistä …

Koskapa tänään ei ole tapahtunut mitään muuta erikoista kuin että kävimme äsken pyöräillen ”terassikierroksella” (Koivurannan kahvilan pihalla kuohuviinilasillisilla) laittelen alle viime viikon Kalevassa olleen kolumnini.

Hintansa väärti?

Siinä se on! Puolen desin kaunis, konstailematon tumma pullo – melkein kuin koru. Se on aseteltu hienoon puiseen, arvopuusta tehtyyn ja sametilla vuorattuun laatikkoon, jossa on myös pieni tuotteen historiasta ja valmistustavasta kertova kirjanen sekä aitoustodistus. Laatikon vieressä on hintalappu: 1240 euroa!
Nuoruuden eliksiiri? Kosmetiikkateollisuuden uusi käänteentekevä rypynpoistaja? Asterixin taikajuoma? Titanicin hylystä löytynyt tilkka arvokonjakkia? Ei vaan puoli desiä modenalaista, yli satavuotiasta aceto balsamicoa. Ei viinietikkaa vaan ”balsamista” etikkaa. Italian sydämessä, Umbrian maakunnan pienessä Torgianon kaupungissa, joka elää oliiviöljy- ja viinintuotannolla, on pieniä salumerioita (herkkukauppoja) vieri vieressä ja yhdessä sellaisessa tällainen keittotaidon kuriositeetti oli myynnissä.
Miksi ihmeessä se on noin kallista? Mitä aceto balsamico itse asiassa on ja mikä ero on balsamiviinietikalla ja balsamietikalla? Balsamiviinietikka on tehty viinistä kuten nimikin kertoo, mutta balsamietikan valmistus aloitetaan rypäleistä. Valikoiduista trebbiano-rypäleistä puristetaan mehu, joka tiivistetään ja jonka annetaan käydä vähintään vuosi. Tämän jälkeen seuraa pitkä kypsytysprosessi eri lämpötiloisssa ja erilajisissa puutynnyreissä; parhaita etikoita kypsytetään useita vuosikymmeniä. Aito balsamietikka vaatii vähintään 12 vuoden kypsytyksen. Mitä enemmän käsityötä ja aikaa balsamicon tekoon käytetään, sitä kalliimpaa ja yleensä myös parempaa, se on.
Alkuperä ja aitousmerkinnät ovat tarkoin määritellyt: Aceto balsamico tradizionale di Modena (perinteinen Modenan balsamietikka) tai Aceto balsamico naturale di Reggio Emilia (Reggio Emilian luonnonmukainen balsamietikka) ovat ainoita aitoja balsamietikoita.
Aceto balsamico ei siis ole mikään halpa herkku, mutta aidosta kannattaa maksaa, sillä hyviä saa jo parilla kympillä, eikä suinkaan tarvitse satoja euroja maksella. Yhden salaatin, pihvin, pecorinopalasten ja tuoreiden mansikoiden maustamiseksi ei kulu paljon, mutta maku antaa paljon.

Tuon ”virallisen” tekstin täydennykseksi voisin suositella perustellisemminkin oikean balmicon ostamista. Varsinkin nyt kun kotimaisetkin mansikat ovat jo hyviä ja koko ajan halpumassa. Kokeile balsamicoa mansikoiden kanssa, – anna itsesi yllättyä 🙂 Positiivisesti, toivoisin.

Oliiviöljy ja suolakiteet ravintoloissa alkuun tuotavan leivän kanssa ovat jo aika tavallinen juttu, mutta joskus samaan settiin on tullut hyvää balsamicoa. Muutama vuosi sitten ne tarjottiin Riiassa näin kauniisti.

Ihan omillani

Pyöräilin ristiin rastiin, piipahdin Rajakylässä hakemassa lainatavaroita, ajelin Kauppahalliin ja vein eilisen kuvakoosteen, Rotuaarilla söin kesän ensimmäisen jätskitötterön (jos ei lasketa Umbrian jätskiä): salmiakki luonnollisesti. Kävin etsimässä Merimaariasta vai mikä se Rotuaarin Marimekkokaupan uusi nimi nyt onkaan, Origo-lautasliinoja mökille ja ostinkin itselleni puna-valkoraitaisen Masain pienen neuleen. Ihan loogista: raidallisiahan ne on ne Origon lautasliinatkin. 🙂 Pyöräilin Ainolan puiston ja patosillan kautta Välivainiolle ja vielä Linnanmaan sivuitse kotiin.

Kastelin kukat, join keskipäivän kahvit (joita en todellakaan yleensä harrasta) maanantaina siivoamassani Huvilassa, nautin lämmöstä, auringosta, puhtaista ikkunoista.

Tänä vuonna pelakuut ovat erinomaisen syvän punaisia. Ja pitkään ja runsaasti kukkivia. Yhtään kukkaa ei ole vielä tarvinnut leikata pois.

Iltapäivän istuin, makasin, löhösin, loikoilin auringossa ja luin Outi Pakkasen Seuralainen-dekkaria. Pehtoori tuli Jäälistä ja grillasi meille Viskaalin Limousin-makkarat ja minä tein ison kulhollisen salaattia. Jälkkäriksi kotimaisia mansikoita ja lime-mascarponekermavaahtoa. Perfetto!

Illansuussa, leppeässä ilta-auringossa, valon tullessa jo viistosta tein makrokuvaharjoituksia.

Rikkaruohokin voi olla kovin herkännäköinen. Ja joku ötökkäkin näyttää tunkeneen linssiluteeksi.

Tänä vuonna kotkansiivet ovat kasvaneet korkeammiksi ja komeammiksi kuin koskaan aiemmin.

Tänään olen ollut melkein koko päivän yksin. Minulta ei ole kukaan odottanut tänään mitään. Ei ole ollut mitään mitä pitäisi tehdä tai suorittaa. Olen tehnyt ihan vain sitä, mitä on huvittanut.

Minä osasin!

Niitä näitä

Ystävyyttä tarvitaan

Ystävyys on hyväksi. Olen sen tänään kolmeen kertaan eri yhteyksissä tullut todenneeksi. Kolme kertaa olen tullut vakuuttuneeksi että ystävyyttä on oltava, jotta elämä sujuu. Ja ehkäpä elämän jälkeenkin sitä on hyvä olla ollut…

Olimme päivän Siikajoella hautajaisissa. Lämminhenkiset, virrelliset hautajaiset. Pitkän kaavan mukaiset, mutta silti pienimuotoiset hautajaiset.

Hautajaiset olivat hyväsydämiset, merkillisesti hyväntuuliset, ihan kuin vainajakin oli aina ollut. Aina. Vieraanvaraiset, perinteisen runsaan pitopöytäiset, ystävälliset, myötäelävät hautajaiset. Hautausmaalla paistoi aurinko ja peipposet lauloivat. Lempeitä kyyneleitä, levolliseen uneen toivottavia viimeisiä sanoja.

* * *

Jos olen tänään jotain oppinut, niin sen, että ystävä asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin, auttaa hädässä, on hyvä arjessa, on hyvä lohdutettava, sanoo, että älä välitä, kertoo omat kuulumisensa, vie ajatukset pois tyhjänpäiväisistä mietteistä. Enkö tätä ole ennen tiennyt? Olen, olenhan minä, mutta tänään on ollut päivä, jolloin tämän muistaminen on tullut ajankohtaiseksi. Moneen kertaan.

* * *

PS. Hieman merkillinen käytännön neuvo, jonka ennen isäni hautajaisia opin (lääkärin vaimo)ystävältäni, jonka äiti oli tuolloin vastikään kuollut: jos on kaltaiseni itkijänainen, helposti kyynelehtivä, helposti runsaasti itkevä, kannattaa ennen ajateltavissa olevaa liikutusta aiheuttavaa tilannetta, ennen Suurta Itkua, käyttää nenäsumutetta. Ihan sitä samaa kuin pahimman flunssan aikana. Nasolin avaa tiehyeitä, joten itkeminen sujuu ilmavasti. Voi runsaastakin kyyneltulvasta huolimatta edelleen puhua ja nähdä jotain, ei ole silmät ihan täynnä sumua ja voi hengittää nenän kautta. Kuitenkaan, tämänkään varotoimenpiteen jälkeen, en pystynyt lukemaan muistosanoja, mutta olihan minulla pehtoori. Sentään kuvaamaan pystyin; onneksi oli ”tehtävä” kuvata.

Hautausmailla Historiaa Niitä näitä

Hautuumaakierroksella vol. 2

Siivouspäivä. Koko päivä, mutta sitten päätinkin ehtiä vielä hautausmaalle, jossa oli joka kesämaanantaiseen tapaan parin tunnin hautausmaakierros. Ehdinhän ja onneksi ehdin sitä ennen käydä hakemassa huomisiin hautajaisiin tilatun kukkalaitteen, vaikka oli kyllä sattua pieni missaus. Mutta no hätä.

Hautausmaan portilla oli kuuden aikaan satakunta innokasta kuuntelijaa. Joukossa yksi opiskelukaveri, yksi yliopisto-opettajani, kaksi opiskelijaani. Mutta oli siellä paljon muitakin kuin historioitsijoita. Entisten oululaisten elämä ja hautaaminen kiinnostavat. Viime kesänä olimme kierroksella, jossa esiteltiin taiteilija-oululaisia teemalla ”Siveltimellä ja sulalla”. Tällä kertaa teemana oli ”Kaiken takana on nainen” (Ks. täältä seuraavien maanantaiden teemat). Tutustuin moneen uuteen, entiseen oululaiseen, monta tuttua tapasin. (kuvat suurenevat klikkaamalla)

Niin kuin nyt nämä Bergbomitkin. Ovat jo vuosikymmeniä olleet jutuissani mukana, tavalla tai toisella … Nämä piparkakkureunaiset hautaristit ovat merkillisen sympaattisia.

Ja tapani mukaan harhailin ”virallisen” opastuksen ohi, etsiskelin erikoisia etunimiä. Löysinkin yhden uuden: löysin piiiiiitkästä aikaa uuden nimen ”erikoisten etunimien -kokoelmaani”. Effendi. Effendi Abraham on yksi niistä noin 20, jotka Suomessa tämän nimen ovat saaneet. Sukupuolijako menee fifty-fifty. Siis se on sekä miesten että naisten nimi. Mitenhän tästä on väännetty puhuttelunimi? Efu? Effe? Jos on naisen nimi niin oiskohan Effi? Mielenkiint0ista

Ja sitten pisti silmään tällainen ”tabula rasa”.
Ei ollut varattu ainoastaan hautapaikkaa vaan jo paasikin pystytetty.

Ei silti on Oulun hautausmaalla ainakin yksi kivi, jossa on jo nimikin valmiina,
syntymäaika myös, mutta kuolinpäivä vielä puuttuu.

Sitten hautakivi, jota voin käyttää seuraavan kerran perhehistoriaa tai sosiaalihistoriaa luennoidessani. Olen muistaakseni ennenkin kirjoitellut tästä tavasta antaa kuolleen lapsen nimi seuraavaksi syntyneelle. Tässä perheessä on syntynyt kaksi Lauria ja kaksi Brunoa. Miksei ensimmäisen, muutaman viikon ikäisenä kuolleen Matildan ”tilalle” kastettu uutta lasta? Vai onko Matilda kakkonen haudattu jonnekin muualle? Anneli ja Mauno ovat toisen sukupolven lapsia, ja kuolleet pieninä – onko heillekin annettu ”seuraajat”, jotka voivat hyvinkin olla vielä elossa? Vai onko 1930-luvulla jo luovuttu saman nimen käyttämisestä seuraaville lapsille?

Kaikkinensa hyvä kierros. Tälle kesälle voisi yrittää ehtiä toisenkin kerran.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Koiranputkia ja kokkailuja

Heinäkuun ensimmäisenä havaittu outo valoilmiö taivaalla! Joku väitti auringoksi – uskoisikohan? Vasta illansuussa se kyllä näyttäytyi. Ja nyt on taas jo oltava valot päällä … 🙁

Yön sateen jälkeen olin aika varhain lenkillä, rohkenin merenrantaan, metsän kautta. Eivätkä verenimijät ihan pahoinkaan kohdelleet…

Koiranputkitutkielmani jatkuu… Näitä kuvia katsellessa – muokatessa 🙂 – tunnen kukista lähtevän tuoksun täällä työhuoneessa.

Loppupäivä menikin sitten Festassa. Pikkuisen lähti taas lapasesta ruoanlaitto. Kaikenmoista tein – vähän kuin synttärisapuskaa värkkäilin. Ei meitä ollut kuin puolenkymmentä pöydässä, mutta minulla oli virettä ja värkkejä. Ja maistuivathan ne tekeleet. Tomaatti-sipulisalaatti on meitsin herkkua, perhe ei välttämättä pidä raa´an sipulin mausta. Mutta tämäkin maistui: salaattisipulia kuin liottaa maidossa tunteroisen niin siitä lähtee tiukin sipulin maku. Ja sitten rutkasti oliiviöljyä ja pippuria. (Hiili)grillisapuskan kanssa maku sointuu erinomaisesti. Teimme – taas – entrecote-pihvejä, jotka suikaloitiin ja maustettiin vasta grillaamisen jälkeen. Oman maan yrtit jalostivat lihan ihan herkuksi.

Pitkästä aikaa tein Manteli-marenkikakun. Kannattaisi tehdä useamminkin. Ohje on LappItalia -keittokirjassani sivulla 64 ja tässä alla. Ei välttämättä vaadi mansikoita seurakseen, mutta maistuvathan ne tässä. Mutta mantelilastujen paahtamisessa ei kannata fuskata. Pieni hetki teflonpannulla on riittävä, mutta välttämätön viimeistely tälle herkulle.

Mantelimarenki-kakku

Pohja
6 kananmunanvalkuaista
3 dl mantelijauhetta
2 dl sokeria

Kreemi
6 kananmunankeltuaista
1½ dl sokeria
4 dl kuohukermaa
100 g voita
1 pussi mantelilastuja
Kuumenna uuni 170 asteeseen. Voitele kaksi kakkuvuokaa (halkaisija noin 23 cm).
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, sekoita vaahtoon mantelisokeriseos.
Jaa taikina kahteen kakkuvuokaan.
Paista pohjia uunissa noin 35 minuuttia ja anna sitten jäähtyä.
Irrota varovaisesti reunoista ja kumoa.
Tee sitten kreemi. Sekoita keltuaiset, sokeri, kerma ja voi teflonkattilassa.
Lämmitä seosta hellalla koko ajan sekoittaen.
Kun ensimmäinen kupla nousee pintaan,
ota heti pois liedeltä ja jatka sekoittamista vielä hetki. Anna jäähtyä.
Kaada puolet kreemistä toisen pohjan päälle,
nosta toinen pohja sen päälle ja kaada loput kreemistä sille.
Koristele paahdetuilla manteleilla.

Niitä näitä Valokuvaus

Kesäkuvia

Aamupäivän liikkeellä. Lenkkireitin varrella koiranputket kukkivat, tekivät pitsireunaa reitille. Eiväthän ne auringossa kylpeviä unikkopeltoja ole, mutta kauniita nämä pohjoisen pientareetkin osaavat olla.

Iltapäivällä pihalla niin paljon itikoita ja tihuutusta, että skippasimme ahkeroinnin pihapiirissä, ja lähdimme kaupungille syömään. Kotona piipahtamassa ollut Juniorikin uhrautui lähtemään kanssamme. Semminkin kun kuuli että ollaan menossa Istanbuliin. Siellä on hyvää, makoisaa liharuokaa, jollaisen päälle nuori mies ymmärtää hyvinkin. Mutta on Istanbulissa muutakin hyvää, paljon. Ja me saimme testata uuden listan alkuruoista Kampakimpukat salsan kanssa! Uijui! Kampasimpukat saivat uuden ulottuvuuden chilillä, paprikalla, korianterin sopivalla häivähdyksellä, ruohosipulilla ja tillilläkin? maustetusta salsasta.

Eikä misssään muussakaan syömisessä ollut moittimista. Ja mukavaa sekin, että ravintoloitsijapariskuntakin ehti hetken käydä rupattelemassa; sekin hyvä puoli, että nyt pehtoorin hiiligrillin hiiliasia etenee. 🙂

Huomiseen grillijuhlaan eivät uudet hiilet taida ehtiä, mutta herkut jo kävimme samalla reissulla Stockalta hankkimassa. Kesälauantailta ei ole oikein kuitenkaan tuntunut, sisällä edelleen, huushollihommia ja kuvia laitellut. Äsken vein tyttären ja kaverinsa pilheisiin, ettei neitien tarvinnut minihameissaan sateessa taivalta taittaa… Jotta tämmöinen suvi tänä vuonna.

________________________________________

Kuvamuokkailuja Lemmenjoella otetusta joutsenen kuvasta. Ensimmäisenä alkuperäinen muokkaamaton. Sitten rajattu ja säädetty, seuraavassa vielä enemmän säädetty ja viimeisessä taas filttereitä 🙂 Mitäs mieltä olette: onko kuvien muokkaaminen ”oikeaa” valokuvausta. Pitäisikö kuvat olla ihan ”naturel” vai saako kuvankäsittelyllä jälkikäteen muokata, käsitellä?

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla. Suosittelenpa.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Nimipäivämenu

Mökillä luin jostain lehdestä (Glorian Ruoka & Viini?) helpon ja makoisan oloisen ahvenruokaohjeen – joskin hieman arvelin, että sotketaankohan nyt kaksi asiaa, jotka eivät kuulu yhteen, mutta hyvin toimi. En muista, menikö se ihan näin, mutta näinkin tuli hyviä. Näitä tehdään toistekin.

Serranoahvenet

4 ahvenfilettä/ruokailija
serranokinkkua
voita
suolaa, valkopippuria

Ripottele ahvenfileille suolaa ja pippuria. Laita jokaisen fileen päälle sopiva viipale serranokinkkua ja rullaa kala. Käytä cocktail-tikkua rullan kiinnittämiseen. Sivele fileiden päälle voita. Laita kalarullat uunivuokaan, ja vuoka uuniin, joka on noin 200-asteinen. Kymmenen minuuuttia riittää ja pääruoka on valmis.

Kaupassa oli kotimaista kukkakaalia. Meidän molempien herkkua! Siis siitä lisuke. Keitä suolavedessä napakoiksi. Asettele kukinnot uunivuokaan, ripottele pinnalle raastettua provolone-juustoa. Se on italialaista, kovan mozzarellan tyylistä juustoa, joka on ylivertaisen hyvää kuorrutuksiin ja gratiineihin. Se ei vanu eikä sitkisty. Leikkaantuu sulatettunakin. Pikkuisen laitoin sekaan myös parmesaaniraastetta. Ei tarvitse olla kauan uunissa.

Ja kun pehtoori on kohtuullisen perso kaikelle makealle, tein vielä pikajälkkärinkin.

Suklainen mansikkavaahto tai ehkä paremminkin mansikkainen suklaavaahto
(tästä tulee neljälle – kuudelle sopiva annos)

Vispaa suklaakerma (Valion uusia kermoja) vaahdoksi, ja lisää joukkoon valkoinen rahka -purkki. Ei tarvita muuta sokeria kuin vaniljasokeria. Ja sitten vaahdon sekaan paloiteltuja mansikoita ja reilusti (½ dl – 1 dl) Marianne-rouhetta. Jo vain oli hyvää.

Niitä näitä

Puutarhanhoidosta ja säästä

Hyvä on: ei ole maanjäristyksiä, ei tsunameja, ei myöskään tarvitse pelätä tulvia eikä tulivuoren purkauksia. Metsäpalot tai kaikentuhoavat hiekkamyrskyt eivät ole akuutteja uhkia. Sotatilasta tai nälänhädästä ei pelkoa. Mutta kyllä vähän jo voi valittaa näitä hyytäviä kelejä. Eiväthän ne ole suuren suuria asioita, mutta eihän tämmöinen oikein ole reilua.

Mökillä oli tänään satanut lunta!! Ihan niin kuin luvattu oli. Olisin toivonut, että lupauksia ei olisi pidetty. Totisesti olisin toivonut. Kylmä on Oulussakin. Aamupäivällä jo puhuimme että muutamme täältä jonnekin… Umbriaan, Naantaliin, Kymiin – jonnekin missä on lämpimämpää!

Mökkiviikon jälkeen tänään puutarhan ja asioiden päivitystä. Pehtoori leikkasi nurmen: kolme kertaa ristiin, oli sen verran tiheäksi etupihalla jo kasvanut.

Puuhailin mukana, ja kuvailin. Olihan se hyvä kuvailla kun ei turhasta auringonpaisteesta mitään ikäviä, tummia varjoja tullut.

Alppiruusu on kukassa kauniimmin kuin koskaan: on tykästynyt arktisiin oloihin?

Takapihalla omenapuut ja uudet yrttilaatikot viihtyvät hyvin.
Kylmästä huolimatta.

Minusta tuntuu että kanukka ei ole koskaan kukkinut näin kauniisti kuin nyt.
Kylmästä huolimatta.

Jopa minun kitukatajani, jonka sain kollegoilta väitöslahjaksi vuosia sitten, voi äärimmäisen hyvin ja puskee uutta…
Kylmästä huolimatta.

Eikös se kiinalainen sananlasku mene jotenkin niin, että ”mikään muu ei ole tärkeää kuin puutarhanhoito, eikä sekään ole kovin tärkeää”. Jotta mitäpä tässä turhia tupisemaan kylmästä ilmanalasta.

Ja häiritsikö se muka iltapäivällä pyöräilyä kampaajalle (kuinka olikaan helpottavaa saada hiukset kuosiin!) ja kaupunkiasioille. Ei häirinnyt, ei. Ja entäs sieltä ”työpalaveriin”; häiritsikö kylmä sää? Eipä juuri, sillä onhan niitä palavereja ja ”palavereja”: paistinkääntäjien tiedottajan palaverissa Lanson Brut ja mansikat ja italialaishenkiset makupalat hyvässä seurassa uudessa miljöössä saivat unohtamaan kurjan kelin. Sitä paitsi kotiin pyöräillessä sää ei enää näyttänytkään niin pahalta. 🙂 Menomatkan vesitihuutus oli vaihtunut auringonpaisteeseen.

Emme taidakaan muuttaa mihinkään. Kun on tuo puutarhakin taas huollettu. 😉

Lappi Niitä näitä

Kotiinpaluu

Tänään oli oikeastaan aika helppo sanoa Hangasojalle näkemiin. Aamulla oli + 5C , tihuutti vettä, ja myrskysi. Huomiselle säätiedotuksessa Koillis-Kairaan luvattiin räntäsadetta, – ja hei on kuitenkin kesäkuu, kesäkuun loppu!! Jotta ei niin paha hyvästellä vielä sunnuntaina näin aurinkoiselta näyttänyt puron ranta.

Koko kotimatkan satoi. Paljon, ja välillä näkyvyys oli todella huono. Yleensä kotimatkalla alkaa jo miettiä, mitä pitää kotona ensimmäisenä tehdä, mihin soittaa, mitä päivittää, mitä lukea, mikä maksaa, missä käydä, mitä kirjoittaa, mitä vastata. No onhan tietenkin nytkin kaikenmoista, mutta ei mitään ihan välttämätöntä, ei mitään, mikä olisi siirretty kotiinpaluuta odottamaan. Merkillistä.

Kotiin tulohan on kuitenkin aina mukavaa, vaikka en kyllä ihan allekirjoita, mitä anoppi tuli lausuneeksi tässä kevättalvella kun kuuli meidän Umbrian matkastamme ja että aiomme olla kokonaisen kuukauden pois kotoa. Matkustamista kaihtava anoppi tokaisi, jotta ”ei koskaan, ei kukaan elä niin vanhaksi, että ehtisi olla tarpeeksi kotona”. Hmmm… meinasi hymyilyttää.

Jäälin mummu ei kyllä ole juuri kotoa mihinkään koskaan 81-vuotisen elämänsä varrella reissannut. Milloin lie viimeksi ollut yhdenkään yön pois kotoa? Kymmenen vuotta sitten lonkkaleikkauksen takia? Milloin lie viimeksi käynyt edes Oulun keskustassa (asuvat muutaman kymmenen kilometrin päässä)? Tietääkseni kerran elämässään hän on käynyt Norjassa ja pari kertaa Ruotsissa (muualla kuin Haaparannalla), – matkustus ja reissaaminen kun ei ole kaikilla verissä kuten meitsillä. 😉

____________________________________________

50 ways to say goodbye

Lappi Niitä näitä

Lemmenjoella vol. 2

Eilisen Lemmenjoella vietetyn patikkapäivän jälkeen tänään jotensakin turta kroppa. Onneksi on jossain määrin satanut vettä, jos kohta kuitenkin paistanut /poutaillut enemmän, mutta joka tapauksessa olemme antaneet itsellemme luvan viettää pirttipäivää, tehdä erinäisiä huoltohommia ja hyvin vaatimattomia pikku lenkkejä lähimetsään.

Olen myös purkanut eilistä kuvasaalista, ja tässäpä sitten kuvitus eiliseen tekstiin… Äsken, iltapäivän lopulla terassilla tarkeni hyvin istuskella, ja siinähän nettiyhteys pelittää, joten kuvalatauksien kanssa ei mene loputtomasti aikaa eikä ollenkaan hermoja.

* * *

Tässä ollaan aamulla Njurgulahden venesatamassa odottelemassa veneen lähtöä. Päivittäin jokiveneet ajavat reitin Njurgulahti – Ravadas-Köngäs – Kultalan Hamina kahdesti. Vartin pysähdys Ravadaksella ja sitten vielä melkein 20 minuuttia Kultalan satamaan. Kokonaisuudessa matka vie noin 1½ tuntia suuntaansa. Mennen tullen meitä oli melkein parikymmentä matkaajaa kyydissä.

Tässä koetin kuvata komean putouksen liikettä… Eihän se nyt ihan nappiin mennyt, mutta ehkä häivähdys nähtävissä.

Matkalla näimme joutsenen (kuva eilisessä postauksessa, mutta teen vielä ko. kuvasta kotikoneella hienon version – tulette näkemään…. ) mutta myös alla olevan linnun. Uivelo? En oikein osaa – vielä 🙂 – kuvata lintuja, mutta ehkäpä tästä saa selvän. Tulomatkalla näimme Lapinsirrin, mutta kamera jo repussa, joten ei edes yritystä sen kuvaamiseksi.

Kultalan satamasta sisämaahan päin, matkalla kohti viiden kilometrin päässä olevaa Kultalaa,
on ensimmäiseksi Hengenahistusmäki.

Kultalassa emme kauaa viivähtäneet, vaan palasimme samaa reittiä takaisin rantaan. Matkalla ja varsinkin rannan tuntumassa mm. rentukoita, paljon mesimarjan kukkia ja vasta nupullaan olevia kulleroita. Korvasieniä olisi myös Lemmenjoella ollut, mutta meillä on kotiinkin asti niitä vietäväksi jo aika lailla.

Muutoin meidän reitillämme kasvillisuus ei kovin monimuotoista, tai siis me emme osanneet ehkä katsoa. Mutta metsää, loputtomiin metsää, puita, naavapuita, kelopuita, korkeita kapeita mäntyjä, muutama tuomikin (lienevät ”tuontitavaraa”?), koivuja, yllättäen muutama haapa. Mutta enimmäkseen mäntykankaita, ja rikkumaton hiljaisuus. Vain järripeipon ”narskunta” kuului välillä, ja käki.

Tunturipuroista saimme vettä hieman niukahkojen eväidemme täydennykseksi.

Iltavenettä odoteltiin Ravadasjärven autiotuvan laiturilla.

Lappi Niitä näitä

Lemmenjoella

Retkipäivä. Aamuaurinko lupasi hyvää, ja hyvin lupaus piti. Lemmenjoen kansallispuistossa oltu tämä päivä. Koko päivä.

Mökiltä Ivalon ja Inarin kautta Njurgulahteen ja sieltä sitten venekyydille. Saman verran kesti ja maksoi venematka Ravadas-Köngäksen kautta Kultalan Haminaan kuin junamatka Lahdesta Helsinkiin.

Venematka oli jotain ennenkokematonta, ja ainutlaatuisia olivat maisemat ja näkymät. Ja kun aamupäivällä paistoi aurinko, ei ollut kylmäkään.

Ajatuksena(ni) oli ollut että huiputamme Viipustunturit (599 mpy), joista opaskirjassa kerrottiin että ”alueen korkein huippu, Morgam-Viibus on loistava näköalatunturi”.

Mutta eihän me päästy sille puolen jokeakaan…
”Olihan siinä se silta, mutta eihän se enää ole kunnossa … jo vain ne aikovat sen laittaa kuntoon,
mutta ei siitä vielä yli taida päästä… eivät sitten korjanneetkaan ”,
kertoi venemies kun kyselin, miten pääsemme Lemmenjoen vastarannalle.

Joten olipa sitten keksittävä uusi, joku toinen patikka… Lähdetään Morgamin autiotuvalle ja siinähän ne on sitten lähellä Petronellan kukkulatkin. Olisi ollut koneellisen kullankaivuunkenttäkin reilun kilometrin päässä, mutta se hommahan me on jo nähty, joten sai olla. Matkalla mukaan lyöttäytyi yksinäinen samalla laivalla tullut ilmajokinen mies, joka sitten kulki kanssamme koko päivän.

Kultalassa olisi voinut evästellä, mutta eipä me… Kultalan nähtyämme päätimme, että lähdetään takaisin rantaan, Haminaan, ja katsotaan jos käveltäisiin sieltä vielä Ravadas-Kongäkselle – – –

Haminassa patikkaa oli takana jo pikkuisen reilut kymmenen kilometriä, joten olisi voinut kaivaa eväät esiin, mutta eipäs me. Ilmajokinen tarjosi tomaatit. Aikamme laiturilla istuskeltuamme läksimme kolmisin kohti Ravadasta. Helppo homma: vajaa seitsemän kilometriä ja oltaisiin liiankin aikaisin venelaiturilla!

Ei muuten ollut helppo homma. Ei. Aikas haastava homma oli. Niin sanoi ilmajokinenkin, joka oli sentään maratoneja juossut. Mehän kun vielä poikkesimme (tarkoituksella ja vahingossa) reitiltä pariinkin otteeseen, joten kilometrejäkin tuli vähän lisää: reitin haastavuudesta kertonee, että meillä meni viiden ja puolen kilometrin pätkän patikointiin 2½ tuntia. Eikä moinen vitkuttelu ollut kiinni vain meitsin surkeasta kunnosta. Surkeasta ainakin verrattuna patikkaseuran tasoon….

Koskaan elämässä en ole ollut niin erämaassa kuin tänään. Patikkataival oli enimmäkseen sellaista aarniometsää, ikimetsää, mutta välillä hienoja näkymiä mm. sinne huiputtamattomalle Viipustunturille, jonka laella oli vielä luntakin.

Paluulle lähdimme seitsemältä, iltaveneily ei enää pilvisessä ja jo viilentyneessä kelissä ollutkaan ihan niin hienoa kuin menomatka. Kun pääsimme Njurgulahteen kävelimme suoraan Ahkuntupaan ja ostimme täytetyt Reissumiehet ja pullot BonAquaa, jotka paluumatkalla mökille kyllä maistuivat. Oli nimittäin sattunut erinäisten väärinkäsitysten vuoksi niin että meillä ei ollut minkäänlaisia eväitä mukana Lemmenjoella. Ei muuta kuin yksi pullo vettä. Koko päivänä emme syöneet mitään (paitsi ne tomaatit ;)) ja patikkakilometrejä tuli parisenkymmentä.

Jahka tuossa yhdeksän jälkeen (oltuamme yhteensä 14 tuntia reissun päällä) mökkiydyimme suihku ja keitetty pasta pororouhe-kastikkeella maistui. Eikä koskaan, ei koskaan! siideri ole maistunut niin hyvälle kuin äsken.

Nyt ei paljon kuvia liitellä, nyt lähdetään nukkumaan. Huomenna botaniikkaa ja photoja (ks. eilisen postauksen kommenttiloota) tähän postaukseen. Jo vain, met nukumma ainakin 10 tuntia!

Lappi Niitä näitä

Paluuliikenteen seassa? – Ehei!

Mökkiterassilla istun, ja kuinka hyvin netti toimiikaan! Kuinka kaunis ilta onkaan! Vieläkin yli + 20 C. Ja kuinka paljon minulla onkaan ystäviä seurana. Nyt kun on ollut pari päivää lämmintä, on tännekin tullut itikoita. Päivällä niistä ei riesaa, ei edes metsässä, mutta nyt tässä ilta-auringon tyvenessä hetkessä alkavat olla rasittavia. Therma-Cell pitää enimmät pois, ja sen avulla tässä pärjää ihan hyvin, mutta totuuden nimissä on sanottava, että pienen pieniä öttiäisiä on olemassa.

Kaikkinensa kummallinen sunnuntai. Oli herättävä ajoissa. Minkä takia? Koskapa meidän Juniori, jota on vuosikaudet koko perheen voimin koetettu repiä ylös kouluun ja töihin, ilmoitti eilen illalla, että me sitten lähdetään J:n kanssa aamulla ajoissa kohti Oulua, pois paluuliikenteen alta. Siispä istuimme aamiaispöydässä jo hyvinkin kahdeksalta. Nuoret lähtivät, mutta olisivat mielestäni kyllä voineet vieläkin olla … 🙂

Heidän lähdettyä ei voinut mitään, sunnuntai tai ei, mutta pienehkö siivousvimma iski – kyllä nuoret olivat omat ja koiruuden jäljet aikas hyvin siivoilleetkin -., mutta lakanapyykkiä ja luutuamista, tuulettamista ja tamppaamista tuntui olevan tarvetta harjoittaa, myös meidän mökin puolella.

Puolelta päivän jo herää kysymys, mitä nyt? Pehtoori lähti pitkälle pyörälenkille tuntureihin, minä vähän lyhemmälle, mutta ajallisesti paljon kauemmin kestävälle. Palatessa repussa paljon kuvia ja – aivan oikein – korvasieniä.

Illansuussa kävimme mökkinaapurissa ”tervehdyskäynnillä”; tasavuosisynttäreitä juhlistettiin kuohuvalla ja siinä ohessa historia-projekti eteni taas ison harppauksin. Ja saimme vahvistusta aikeemmelle lähteä huomenna aamuvarhain kohti Inaria ja sieltä venekyydillä Lemmenjoelle. Siellä kulunee huominen melkoisen myöhään asti. Siellä tullenee otettua eräskin kuva. … Alla eilistä ja tämänpäiväistä ”saalista”. (kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla, toivoisin niin… 😉

Kovin se on koivunlehti pieni näillä leveysasteilla..

Minä olen niin paljon leuhkinut korvasieneillä, mutta – – – aika vaatimattomaksi käy meidän saalis (melkein pari ämpärillistä) kun eilen näimme ihmisen joka oli poiminut 48 kg. Ei sitten enää meitsillä paljon aihetta rehvasteluun…

Yksi aattoillan jälkiruoista oli lemon posset, joka sopikin näihin huutokaupasta ostamiini Kaj Frankin pikku laseihin äärimmäisen hienosti.

Lappi Niitä näitä

Juhannuksen luppoilua ja Lapin lumoa

Juhannusaamuna aurinko paistaa siniseltä taivaalta! Ja me heräämme vasta myöhään – ihanaa!

Mietin vieläkin kuinka mielettömän valoisaa täällä on. Kuinka yöllä oli valoisaa.

Juhannusaatto Myötätuulessa? Söimme, joimmekin, katsoimme juhannusjunan kulkua läpi Suomen hyvin ristiriitaisin kommentein, puhuimme, nauroimme, söimme taas vähän … vieraat lähtivät reilusti puolen yön jälkeen, T & J vielä notskille… Kahden aikaan yöllä lämpömittari näytti huikeat +2 C. Saamenmaan suvessa ei lämmöllä hellitä.

Paitsi tänään. Tänään on ollut lämmin, aurinkoinen, upea päivä!

Aamulla (aamupäivästä enemmänkin kyse), kunhan nuoretkin saivat itsensä hereille ja lenkkikamppeisiin, lähdimme kohti Tankavaaraa.

Patikka Pikku Tankavaaran huipulle sujui mukavasti. Marssilauluja kuului pätkittäin, ja patikka eteni, poika kulki kuin ei mitään – en voinut olla vertaamatta viime juhannukseen, jolloin nuorella miehellä oli vaikeuksia pysyä vanhempiensa tahdissa mukana. Nyt 15 kilon menetyksen jälkeen ja 350 armeija-aamun jälkeen Juniori kulki ja selvästikin nautti reippaasta menemisestä. Myös Maisa, koiruus, nautti ja pelmusi, kulki ja paimensi. Paimenkoirahan se. Nautimme auringosta, hiljaisuudesta. Reitin varren poterot, Lapin sodan aikaiset juoksuhaudat kiinnostivat korpraalia kummasti. Ja kuin huomaamatta pussillinen korvasieniäkin tuli keräiltyä.

Mustikoita (raakoja luonnollisesti) reitillä, paljon, ja hillankukkia.

Kultamuseon virvokkeiden jälkeen nuoret kokeilivat vaskaamistakin. Pienen korundin poika taisi onnistua löytämäänkin. Pitää vielä käydä näyttämässä jossain… Ei liene kuitenkaan kyse kovin merkittävästä varallisuuden lisääntymisestä moisen löydön jälkeen. Mutta onpahan homma kokeiltu.

Iltapäivällä sain mökin pihapiirin haravoinnin valmiiksi. Kiireettä ulkoilimme illansuuhun asti. Sauna (pojan kanssa uskallettiin pulahtaakin purossa, jossa on huikeat kahdeksan asteista vettä) ja ruoka. Kuvien katselua. Lussakkaa, levollista. Hyvä mieli, jotenkin on vaan niin hiton mukava, kun meidän muksut (ja miniäkokelaskin saatikka koiruus) ovat tämän kairankiertämisen ilon, Lapissa luppoilun ja pohjoisen parhaat hetket oppineet ymmärtämään. Että tänne haluavat tulla ja täällä olla.

(minulla olisi niin paljon kauniita kuvia tähän liitettäväksi, eikä voi väittää, ettenkö olisi yrittänyt, mutta tänään on taas sellainen ilta, että nettiyhteyskin luppoilee, ja nyt jo nukuttaa kokopäiväinen ulkoilu. … joten ehkä kuvat tähän postaukseen huomenissa… )

Niitä näitä

Valoisaa Juhannusta!

Hangasojalla kaikki hyvin.

Neljästään poimittiin tänään enemmän korvasieniä kuin eilen. Sadekin on loppunut, lämmintä yli + 10 C, auringonnousu 23.5.2012 1:35 ja auringonlasku 20.7.2012 0:52. Jotta eipä tässä niin vuorokauden ajoilla väliä.. Syödä kuitenkin täytyy. Kohta tulee Saariselältä ystävät syömään, istunemme pöydässä kauan, ehkä emme aurinlaskuun kuitenkaan…

Valoisaa Juhannusta kaikille Tuulestatemmatun vieraille, kylän miehille ja naisille, sukulaisille ja ystäville!
On se kesä, nautitaan siitä!

Lappi Niitä näitä

Mökkihöperöt

Lähde reissuun ilman tarpeellisen isoa matka-apteekkia, sairastut.
Lähde kaupungille ilman sateenvarjoa, sataa varmasti.
Lähde lenkille merenrantaan ilman kameraa, näet elämäsi kauneimman auringonnousun.
Lähde metsään ilman sienikoria tarkistamaan, ”ettei-siellä-kuitenkaan-mitään-ole” ja palaa mökille sadeviitan mutka täynnä ihania, tuoreita, puhtaita korvasieniä!

Eilen matka Oulusta tänne Hangasojan huomaan sujui merkillisen helposti. Ei mikään juhannuskeli, mutta iloksemme totesimme, ettei ole myöskään liukas, eikä isommasti pyrytä. 🙂 Kaikkinensa matka sujui liki huomaamatta, ihan tosi.

Mökillä sitten myöhäinen lounas: sytyttelimme nuotion, pieni tihkusade tällaisia metsäläisiä mitään häiritse… Kun notskilla alkoi olla hyvä hiillos, alkoi vettä tulla runsaamminkin. Siellä me sitten istuimme kelopenkillä sadeviitat päällä, rillit vesipisaroista sumeana ja paistoimme makkaraa ja nautimme Strongbowit. Juhannushan se on tulossa Hangasojallekin. Ihan hirmu viisas olo oli siinä. Mutta väliäkö sillä.

Makkara oli hyvää, luonto sateessakin kaunis, purossa mukavasti vettä ja mieli levollinen.

Ei mitään, ei pienintäkään aiettakaan lähteä pesemään juhannussaunaa tai mökin ikkunoita. Käperryin mökin sohvannurkkaan ja otin esiin Donna Leonin ja olin jouten. Joutilaskin.

Tänään aamulla kylmä, kuin syksy. Plussan puolella kuitenkin ollut koko päivän. 🙂

Siis ei mihinkään tunturiin, mutta ulos on päästävä. Ei muuta kuin tarpeeksi vaatetta päälle, sadeviitta taskuun, josta se oli hyvin pian päälle vedettävä ja lähdetiin tarkistamaan vakkarikorvasienipaikkaa, jossa viime vuonna ei ollut mitään, toissa vuonna yhden sopan verran sieniä ja tänään!? Paljon. Sadekin tokeni, tai ainakin heikkeni. Ja meillä on nyt korvasieniä pakastimessa seitsemään soppaan ja huomiseen juhlapöytään iso kattilallinen jo tekeillä.

Pikkumökkiä laiteltu nuorisoa varten, kauppareissu tehty, saunottu, luettu, iltapäivän on satanut – paljon. Pehtoori ”spondeili” mökin pihalla (kuulemma naaras sinirinta tai leppälintu), minä tyydyin katselemaan ikkunasta purolle päin.

Mutta ei itikan itikkaa, joita Rantapellossa riittää! Jotta eihän tässä mitään hätää. Juhannusta ja nuorta paria odotellessa…

Niitä näitä Vuorotteluvapaa

Vuorottelusta kesälomalle

Vuorotteluvapaalta kesälomalle? Just.

Kun on vuoden vuorotteluvapaalla on sekin hyvä puoli, että ehtii tehdä työt alta pois ennen kuin jää lomalle. 😉 Viime vuonna juhannusviikolla tänne tullessa, kesäloman ensimmäisenä päivänä ja vuorotteluvuoden alkaessa, mukanani oli työsalkku, jossa kahdenkin juhlakirjan artikkeleita odottamassa lukemista, kommentointia ja toimitustyötä ja mielessä tieto ja huoli kahden oman artikkelin kirjoittamisesta – kumpaakaan en ollut edes aloittanut.

Ei niin, että minä noita olisin juhannuksena juurikaan työstänyt, ehkä vähän lueskelin, mutta oli niistä huoli tai ”ressi” ja alitajunnassa tieto tekemisen välttämättömyydestä. Nyt ei ole töitä mukana. Ei ole tekemättömiä töitä, kun ”kesäloma” = viimeinen vuorottelukuukausi alkaa. Ei ole. Ei stressiä töistä.

Nyt lomalle jäädessä ei myöskään ole lomareissuja suunniteltuna ja varattuna – vain Paistinkääntäjien suurkapituli Jyväskylässä elokuun puolivälissä (silloin jo työt alkaneetkin). Ei ole tiedossa ulkomaanmatkoja, ei kartanokierroksia, ei heinäkuuksi mitään rippijuhlia, ei häitä, ei tasavuotissynttäreitä, ei kalaaseja, ei rapukestejä. Ei mitään obligatorista, ei mitään vapaaehtoista…

Tuli mieleen, … viime vuonna juhannusaatonaattona huiputimme Otsamotunturin, jonka huipulla olevan taukotuvan vieraskirjassa oli mieleenpainuva teksti: kuuden hengen porukka oli edeltävänä viikonloppuna kavunnut tunturin huipulle pitämään hallituksen kokousta; olivat nauttineet sen yhteydessä runsaan gourmet-illallisen ”digestiiveineen”, olivat todenneet, että edelliset kvartaalit olivat menneet hyvin, tavoitteisiin oli päästy. Missään vaiheessa ei kerrottu ”hallituksen” toimialaa tai porukan harrastaman kansalaisaktiivisuuden muotoa. Oli vain kirjattu kokouksen ”lopputulemana” tai julkilausumana seuraava: ”Päätettiin yksissätuumin jatkaa hyvää elämää.”

Kiivettäisiinköhän mekin huomenna pehtoorin kanssa Otsamon huipulle pitämään kaksistaan hallituksen kokous ja tekemään hyviä päätöksiä?

Tänään tänne tullessa – Kitisen yli ajellessa – auton mittarissa lämpötila laski alle kymmeneen. Nyt on + 8 C astetta. Kannattiko tänne tulla juhannukseksi palelemaan. Kannatti. Ehdottomasti. Huomenna kerron miksi. 🙂

Niitä näitä Ruoka ja viini

Little John? – pikkujuhannus tietysti

Koskapa huomenissa lähdemme kohti pohjoista, ja koska sinne eivät kaikki muut lähde, kutsuimme ne muut (tytär, sisar ja äiti) meille pikkujuhannuksen viettoon. Iltapäivällä söimme normitiistaita paremmin, uuden hiiligrillin uumeniin maissia, täytettyjä jumbosieniä ja entrecotevartaita, pehtoorin kanssa avasimme viinipullonkin. Tytär toi tullessaan laatikollisen mansikoita. Niinpä äsken olikin mukava istuksia nettiluennolla hyvin syöneenä ja viinitilkka lasissa; käyhän se opiskelu näinkin. Käyhän se tiistai-iltapäivänä pikkujuhannuksen vietto kun on vuorottelulla…

Olemme tässä jo muutaman viikonlopun ajan miettineet juhannusviinejä ja kokeilleet muutamia uutuuksia. Meidän six-packiin tulevat ehkä kuulumaan nämä…

Ensiksi kuohuva, joka saattaapi maistua nuorelle parillekin …

Pasqua Colori d’Italia Rosato Frizzante 2011
Pasqua, IGT delle Venezie
Merlot 84 %, Corvina 16 %

Puolikuiva, hapokas, pirskahteleva, kypsän marjainen, hennon vadelmainen, kevyen karamellinen

Frizzante on kelpoa, ei mitään Fresitan veroista suosikkia, eikä tästä tämän kesän hittijuomaksii varmaankaan tule, mutta lappialaisittain voisi todeta, että ”ei valittamista”. Kun ei ihan jääkylmäksi jäähdytä, on viinissä mukavasti hedelmäistä makua. Alla olevasssa kuvassa (pitihän vähän leikkiä taas kuvankäsittelyohjelmalla… 🙂 Klikkaa isommaksi, se on aika jännä kuva) sen vieressä oikealla on (ital.) Mezzacoronan Gewurztraminer. Se on ollut Alkon listoilla kauan ja se on edelleen vaan niin hyvä viini ettei voi kuin suositella.

Sitten on vielä mainittava parista tämän kevään uutuudesta, joista olemme pitäneet kovastikin. Ensinnäkin rose-kuohuva Argentiinasta. Las Moras maksaa muutaman euron enemmän kuin italialainen Frizzante mutta on jo varsin laadukas. Viinillinen. Ei hiivaa, ei kitkeryyttä, mutta makua, vadelmaakin.

Sitten grilliherkkujen seuraksi mutkaton, monen hyvän rypäleen sekoitus, viini nimeltä Artero. (Tempranillo, Garnacha, Cabernet Sauvignon, Syrah, Merlot.) Kympin maksaa tämäkin. Ja on kyllä pehmeää ja lämmintä, mutta on siinä happoja ja voimaa pihviruoallekin seuraksi.

Aattoiltana saamme vieraita, ja olemme varautuneet kalapöytään… joten ehkä se voisi olla samppanjaa…

Niitä näitä

Menomaanantai ja kukkakuvia

Tiedättekös ei siellä niin tavattoman kehno ilma ollutkaan. Äsken siis. Päinvastoin. Lähtökohtaisesti tänä kesänä (liekö tuota sanaa näillä leveysasteilla voi oikein vakavissaan käyttääkään) ajattelee jo koko ajan, että sää ei ole oikein hyvä. Sitten yllättyykin positiivisesti, kun lenkillä huomaakin viihtyvänsä.

Pihlajat ovat jo kauniisti kukassa, unkarin syreenit, lumipalloheisit, omenapuut, koiranputket, juhannusruusut, metsätähdet, – paljon valkoista kukkivaa pihoilla, pelloilla ja pientareilla. Keltaisten kukkien aika alkaa väistyä (hyvä), sitten tulevat siniset ja lilat. Tänään vielä yrttitaimien täydennyshakureissulla näin ensimmäistä kertaa Aleniuksella laventelin taimia. Pakkohan kaksi sellaista pientä oli ostaa. Voi kunpa saisin ne kukkimaan oikein hyvin. Kaiketi ne täälläkin voivat menestyä kun kerran taimia oli myynnissä. Vaikka harvoin kyllä Oulussa olen kellään niitä nähnyt… Miksihän niitä ei juuri kellään ole?

Se tervakukka, josta täällä aiemmin puhuin ja jonka Koivu kommentissaan asiantuntevasti korjasi puna-ailikiksi, on tällainen.

Sitten meillä on särkynyt sydän, tai siis pihalla on…
Kuva kertoo kyllä hyvin, mistä kukka on nimensä saanut.
(klikkaile isommiksi…)

Jos nyt lähtisin kertomaan, mitä tänään olen tehnyt, siitä tulisi – taas – suorittajaihmisen malliesimerkillinen, pilvisen päivän maanantailista, -luettelo. En siis kerro. Mutta ehkä sen verran voin vinkata, että nyt on hyvä aika laittaa jääkellarin lohi tekeytymään, mikäli mielii sitä juhannuksena syödä ja toinen ylihelppo juhannusherkku saaristolaisleipä ainakin meillä on parhaillaan uunissa. (Ohjeet linkkien takana: jääkellarin lohi ja saaristolaisleipä).

Niitä näitä

Enemmän tekemätöntä kuin tehtyä

Olisihan se minun pitänyt jo tähän elämänmenon vaiheeseen oppia, jotta aamulla se on – kyselemättä säätä tai virettä – lenkille lähdettävä. Jos päättää tehdä ensin jotain muuta, jää lenkki tekemättä. Niin kävi tänään.

Mutta tänään on sitten kuitenkin tullut käytyä elämämme eka kertaa katsomassa miekkailukisoja; ystävämme VMP nimittäin harrastaa lajia, ja siellähän me sitten aamupäivällä kävimme kisoja katsomassa. Olipas ihan mukava nähdä .. lajia ja ystäviä. 🙂 (kuvassa ei kumpikaan heistä)

Puutarhan kautta kotiin jossa jatkoin kaikenmoisten kirjallisten ”duunien” (slow food, rotissööri, matkalasku, digikurssin läksyt, laskut, ensivuoden työsuunnitelma) tekemistä. Siinäpä se päivä humahti: takavarasto jäi siivoamatta, lenkillä käymättä… Noh, huomenna sitten.

Eilisen kesäsään jälkeen tämänpäiväinen syyssää on ollut merkillisen surkeaa, eikä tilannetta helpota että Saariselälle on luvattu juhannukseksi + 5 C. Siellä on joskus pääsiäisenä saman verran. Mutta väliäkös sillä. Tässä alkaa olla lomafiilis… toteaa vuoden vuorotteluvapaalla ollut 🙂

Niitä näitä

Shoppailua kerrakseen

Tänään ilmoittivat Oulun Stockalta, että Helsingistä sinne tilaamani auringonottolaverit/lepo- ja lukutuolit olivat tulleet. Sellaisia etsittiin jo viime kesänä, tänä kesänäkin on ehditty jo puolenkymmentä oululaista liikettä käydä katsomassa oikeanlaisia, keveitä, silti jämyjä, eikä tolkuttoman kalliita (Vespäläisellä olisi ollut hienot eivätkä maksaneet kuin 1300 euroa kappale!! No ruostumaton teräs maksaa ja myös painaa. Eivät siis meille passelit.), mutta Helsingissä ihan vahingossa näin tämmöiset. Ne on hyvät ja ne maksoivat 1/13 osan vastaavista teräksisistä. Tänään näillä oli käyttöä. On oltu ihan pihalla koko päivän.

Tai aamulla ei oltu pihalla, kun lähdettiin heti aamiaisen jälkeen kävellen torille. Siellä oli Maakuntafestarit. Kaikkea mukavaa ohjelmaa ja paljon luomu- ja lähiruoantuottajia ja lähikuntien matkailu- ja kesätapahtumaesittelyjä ja käsityöntaitajia. Eihän me sieltä sentään traktoria ostettu, mutta ostettiin vähän kalasäilykkeitä ja ostettiin karjalanpiirakoita. Ja tavattiin eksnaapurit, joiden kanssa mentiin kesän ensimmäisille torikahveille. Tulivat sitten vielä meiltä hakemaan viinejä, joita olivat hekin meidän Umbrian viinitilaukseen liittäneet mukaan. Mansikoita meillä söimme ja reissua kertailtiin.

Iltapäivällä pehtoori pesi autoja, minä sain – vihdoin – seuraavan kolumnin kasattua ja kirjoitettua. Ja nautittua kesäpäivästä. Sain uusiin yrttilaatikoihini laitettua taimia ja kylvettyä tilliä … Pihalla kuvailin, meidän vanha omenapuu kukkii nyt todella kauniisti. Uusista ja koko uudesta takapihasta laittelen joku päivä kuvia. Tässä vanhan omppupuun purppuraista kukintaa.

Mutta eksyinpäs taas aiheesta. Piti niistä Helsingin reissun shoppailuista kertoa. Ensinnäkin Helsinkiin tai Turkuun on mentävä sen takia, että saa ostettua Saint Jamesin neuleita ja t-paitoja, niitä ei ole Oulussa ole myynnissä ja minä niistä kovasti pidän. Viime kesänä ostin Turusta merellisen tummansinisen neuleen ja sinivalkoraitaisen ohuen ihanan hupparin ja nyt keskiviikkona tällaiset.

Ei Kapteenskasta eikä Henry Lloydsilta, eikä mistään muualtakaan, löytynyt minulle passeleita Sebagon purkkareita, jotka olisin kelpuuttanut kesäkengikseni, eikä siis mitään muitakaan kesäkenkiä, mutta tennarit sentään 🙂

Ja sitten vielä se pehtoorin tuliainen (ja samanlaisen ostin itsellenikin), josta kerroin ja joka löytyi Design-museokaupasta. ThinKing. Suomalainen uusi ”keksintö”. Luottokorttikotelo, johon voi laittaa yhdestä neljään korttia ja jossa ne pysyvät jämysti paikallaan, ihan kuin siellä olisi pieni magneetti sisällä. Magneettia ei tietenkään ole, mutta kortit pysyvät suojassa. Pehtoori varsinkin on kaivannut kesällä/reissuissa jotain lompakkoa pienempää paidantaskuun, patikkareppuun tai povitaskuttoman (farkku)takin taskuun sopivaa koteloa. Nyt on.

Ja tämmöisiä saa muutamalla eurolla Oulustakin. Minulla on ollut ennenkin mutta hukannut, ehkä olen pistänyt roskiin mansikanperkausperkkeiden kanssa. Hyvin harvoin käytän tätä tomaatinkantojen poistoon, sen teen veitsellä, mutta mansikanperkauksessa tämä pikku vehje on ihan verraton. Nyt sattui silmiin Helsingissä yhdessä putiikissa, ostin heti kaksi.

Ostinkos muuta? Ai, niin. Kirjan – Laroussen Gastronomique. Järkäle. Tämä vaatii joskus oman postauksensa. Tämä olisi kolumnin väärti. Ehkä seuraavan teenkin tästä.

Nyt taidan ryhtyä tuota lukemaan. Tai pitäisiköhän tehdä vielä digikurssin läksyjä. Tiistaina on kurssiluento ja läksyt vielä pahasti kesken…