Jossain vaiheessa yöllä loppui pakkasen pauke nurkissa, unen läpikin aavisti, että ulkona lauhtuu. Uni syvää, levollista.
Hiljalleen herättyä ryhdyn puuronkeittoon. Me lumitöidentekijät tarvitsemme vahvistavan aamiaisen [ihan niinkuin viime päivinä ei olisi vahvistunut jo tarpeeksi!!)].
Sähköpostit, kommentit, ja säätiedotus. Lauhtunut on. (kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.)
Samaa näyttää mittari (- 10 C). Mitä ylle, jotta on sopivasti lumitöihin?
Ikivanha (about 28 v.) villapusero, iki-ihana villapusero on mökkivaatetuksen aatelia.
Liiterin edessä odottaa lumilinko, johon pehtoori on tuonut ja asentanut huolletut renkaat – nyt on erinomaista ryhtyä pihapiirin putsaukseen.
Lunta ei kuitenkaan ole paljoakaan, eihän siitä ole kolmea viikkoakaan kun täältä lähdettiin, joten reilussa tunnissa polut, myös vedenottopaikalle, samoin parkkipaikka, putsattu.
Samalla ihailen mökin räystään pitsireunaa
Naapurikin on tulossa tänne vuodenvaihteeksi, joten huurruttelenpa heillekin reitin tienvarresta mökkiovelle. Pääsinpä samalla kuvaamaan tämän kauniin nilan, – Rudolf Koivu maisema, eikö?
Sitten purolle (kyllä se tuolla erottuu), vedet saunalle ja sauna lämpiämään. Lingon ja lapion kanssa on tullut hiki, joten oli hyvä päästä pesulle.
Iltapäivällä rupesi tuulemaan, pyryttämään, – ei kai vain puista lähde lumi?
Kauppaan ja postiin lähdin, – Kuukkelissa hurja hyörinä. On sesonki. Enemmän väkeä kuin pääsiäisenä.
ja samalla reissulla pääsin hierojalle. Joululahjakuvakirjojen teko viimeistään jumitti niska-hartiaseudun, joten oli hyvä jotta minun pohjoisen luottohierojani palautti toiminnan ja verenkierron.
Illansuussa pitkästä aikaa oikeasti nälkä: ei syöty vain koska ”on sen aika” tai niin kuuluu tehdä, vaan koska oli oikeasti nälkä. Olin ajatellut jotain ihan muuta, mutta kauppareissulla – hylättyäni monta muuta vaihtoehtoa – keksinkin jotain hyvin retroa: Metsästäjän leipä! Niitä syötiin nuoruusvuosina Laanihovissa eräskin. Siis jauhelihaa ja tatteja. Oli muuten ihan hurjan hyvää, ja retrohenkeen nautimme ruoan kanssa retroviiniä: Torresin Cran Coronas oli jossain vaiheessa viiniharrastusta suunnilleen parasta mitä tiedettiin. Hyvää se on tänäänkin.
Viiniä on vielä, ja nyt kysymys kuuluu: vetäydynkö viinilasillisen kanssa nimikkotuoliini tuohon takan äärelle
vai lähdenkö ulos, – siellä ei nyt tuiskua ihan hirveästi, mutta olisi kyllä lumitöitä – ihan hyötyliikunnaksi asti. …
Mutta ehkä otan Esko Valtaojan ”Kaiken käsikirjan” tai ehkä voisi katsoa jonkin elokuvan, – tuolla on montakin ehdolla. Koskaan ei ole muka ollut aikaa katsoa, nyt voisi vaikka olla…
Päivä Hangasojalla ei ole ihmeellinen, mutta meille se on! Tämä on meidän maailma nyt – nyt on hvyä.
Päivänne Hangasojalla kuulostaa juuri täydelliseltä joulun jälkeiseltä lomapäivältä. Kuvien kautta pääsi itsekin tunnelmaan mukaan. Melkein tunsin nojatuolin upottavan pehmeyden…Mökkinne on muuten tosi nätti, tunnelmallisen näköinen tupa. Voin vain kuvitella, miten ihanaa tuonne on kerta toisensa jälkeen palata.
Teillä ei ollut ollenkaan hassumpi päivä ensimmäiseksi arkipäiväksi joulun jälkeen : )! Mielelläni minäkin olisin noissa maisemissa ja tunnelmissa…
Katri, kyllähän täällä on tunnelmaa, johon on nyt helposti soljahtanut itsekin. Meidän mökki, Myötätuuli, on meille kodin jälkeen – joskus sitä ennenkin – se maailman paras paikka 🙂
Anneriina, kiitos muistutuksesta: arkipäivä todellakin! Ja huomenna tämä arki jatkuu … 🙂
Noissa maisemissa kelpaa viettää päivän jos toisen. Minäkin sain joululahjaksi (idolini) Eskon uutuus kirjan. Kohta me sitten tiedämme molemmat kaikesta kaiken. Nähtäväksi jää, tietääkö Esko mitään valokuvauksesta.
Olen joskus miettinytkin kuinka monta päivää näissä maisemissa oikeasti voisi viettää. Pari viikkoa, kuukauden? Pisin jakso minulle on – muistaakseni – 12 päivää, ja luulen, että siinä alkaa olla minun rajani. Ehkä joskus palaan tähän teemaan.
Valtaoja on huikea, näin humanistille ainakin. Ja Valtaoja tuntuu tietävän historiastakin paljon, … olen kohta jo lopussa, joten en sinulle kerro juonipaljastuksia … siis en kerro, mitä Valtaoja tietää valokuvauksesta. 😉
Juuri kävinkin sinun joulukuviasi katsomassa: hienosti tunnelmaa oli niissäkin, erityisesti yhdessä.
Kyllä on kivaa katsella kuvia kun tietää paikan. Kattopitsit ovat muhkeat! Itkujuttuja ne lähdöt välillä on, Anri ja Vessu olivat joulun. Meidän vuoro, näet, joutuvat jakamaan juhlapäivät, ettei kenelläkään olisi paha mieli. Joulu on aivan lian luhyt!
..liian lyhyt…pahus…
Semmoista se elämä on: eroja ja kohtaamisia. Tunnelmia ja tuntoja. Hyvä niin.