Itkuhan siitä tuli…
On niiin epäreilua koko joulu! Ensin sitä odottaa ja valmistelee – enemmän tai vähemmän. Kuukauden aukoo kalenterin luukkuja, ja joka aamu ollaan lähempänä joulua, joka päivä jotain pientä tekee .. ”koska pian tulee joulu”.
Haluaa, että koti on siisti, että on hyvää tarjottavaa. Hankkii uusia koristeita ja putsaa kristallilasit. Miettii, mitä antaisi lahjaksi, käyttää ja raivaa aika paljon aikaa voidakseen antaa jotain itse tehtyä. Lukee kauniita lehtiä, miettii, ettei kuvien kaltaista idylliä voi todellisessa elämässä ollakaan. Järjestelee ja suunnittelee, sopii ja tilaa. Muistilappuja on kalenterin välissä ja taskussa. Silti unohtaa jotain, mutta toteaa, että eihän se nyt ole kovin iso asia. …
Ja joulu tulee. Taas se tulee. Joululaulut kuulostavat hyvälle. Aattoaamuna lapset tulee, syödään yhdessä puuro, kuunnellaan joulurauhan julistus, mietitään, mistä ensi vuodeksi Turkuun löydetään lievästi ärrävikainen apulaiskaupunginjohtaja: Brinkkalan talon parvekkeelta luettavaa joulun avausta on vaikea ajatella ilman pehmeää ärrää.
Lähdetään haudalle, käydään iltapäivämessussa ja todetaan, ettei vielä koskaan, ei koskaan! kuusi kirkossa ole koristeltu niin huolimattomasti, eikä saarna vielä koskaan ole ollut niin kertakaikkisen mitäääänsanomaton ja hymytön. Ihan yhtä tyhjän kanssa, … Kirkon jälkeen kotipihalle sytytellään paljon soihtuja, ulkotulia, sisällä lämmitellään glögiä, systeri tulee, onneksi, mutta mummu ei tänä vuonna enää jaksa.
Aattoilta soljuu, monta tuntia syödään, välillä annetaan lahjoja, kaikki ovat iloisia antamistaan, saamistaan, – yllätykset ovat ihania, taas istahdetaan pöytään, kaikki on hyvää, kynttilöiden valo on lohdullista, nauretaan vedet silmissä, jutut vähintäänkin sisäpiirin juttuja, katsellaan vanhoja valokuvia, jossain välissä on jo sanottava sisarelle näkemisiin… on pitkälti yli puolen yön ennen kuin vetäydytään nukkumaan.
Yöllä herätessä yhtäkkiä: ”Lapset on kotona!” , nukahdus hyvillä mielin, hymy huulilla, – olo typerästi onnellinen kuin jossain piirretyssä.
Jouluaamun pitkä brunssi, kaunis pakkasaamupäivä… kynttilöitä, herkkuja, kahvin tuoksu, kaakaotakin,.. tyttären leipomia (!) kookoskakkusia ja paljon muuta hyvää – ihan kuin ei olisikaan syöty koko eilistä iltaa….
Iltapäivällä reipas lenkki, tavattoman kaunis päivä. Ei tuule, pakkanen ei ole paha, on hyvä hengittää. On joulupäivä. Merenrannassa aurinko näyttää olevan merkillisen korkealla. On lunta ja kovin kaunista.
Nuoripari lähtee, menevät miniän kotiin tänään … ymmärränhän minä sen. Tyttären kanssa pelataan lautapelejä, höpötellään, jutellaan keväästä, opiskelusta, enkä kaikkia Othello-pelejä häviä…
On taas aika syödä: päädymme vain alkuruokiin ja jälkkäreihin. ~ Skipataan laatikot ja paisti, jotta voidaan nauttia kaloja ja muuta pientä hyvää, monia. Strassesta toissa keväänä ostettu hanhenmaksapurkki aukaistiin jo eilen, mietittiin, muisteltiin, mistä se hankittiin, mitä muuta samana päivänä tehtiin, – ja purkista riitti meille kolmelle vielä tälle päivälle siivut alkupaloille.
Baileys-granaattiomenakakku oli tänään eilistäkin parempaa…
Ja sitten – melkein yhtäkkiä, … – tytärkin keräsi kimpsunsa, kampsunsa, lahjansa, – ja lähti. Lähti omaan kotiinsa, pois. Itkuhan siitä tuli.
Minä en vain voi sille mitään. Mutta ikävä on. Jo nyt. Juuri nyt.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
…I wanna wish
you
a Merry Christmas
From the bottom of my heart.