Lähdimme ennen puolta päivää Hangasojalta, emme niin järin mielellämme mekään…
Liki Sodankylään oli ajettava pienissä ”kinoksissa”. Lunta nelostiellä niin paljon, että auton pohjaan otti välillä kiinni. Liukasta. Varmaan eka kertaa ikinä toivoin, että meillä olisi ollut maasturi, onneksi on sentään neliveto. Ja hyvä kuski, – en todellakaan olisi itse halunnut ajaa. Laanilan historiaa sitten oikoluin, korjailin.
Sodankylän jälkeen tie oli aurattu, mutta oli liukas ja alkoi runsas räntäsade, joka Rovaniemellä muuttui sakeaksi tihkuksi. Tiet kuitenkin olivat jo sulat joten minun ajohukini saattoi alkaa. Raskaat pilvet makasivat vaarojen ja mäkien laeilla [pitäisiköhän tuo kirjoittaa ´la´eilla´- vai miten?], harmaata, märkää, mustaa. Neljän jälkeen pimeni, ja musta märkä asfaltti vei lopunkin valon. Näkyvyys ihan tavattoman kehno. Marraskuu.
Yksi kurjimmista kotimatkoista. Tuntui tavattoman pitkälle ja rasittavalle.
Mutta kotona on hyvä.
