Koskelantien pimeys, joka ulottuu meidän kujalle asti, on erityisesti aamuisin hämmentävää, liki pelottavaa. Katuvaloremontti ei ota loppuakseen, ja se on edennyt jo melkein Rajakylän risteykseen asti, eikä valoa näy…
Kun yöllä herää on täällä yhtä pimeää kuin Lapissa, ja märkä asfaltti vain pimentää tienoota. Syksy onkin tuntunut jo nyt aika pitkälle. Ehkä se, että aloitin työt jo hyvinkin heinäkuun puolella, tekee tehtävänsä. Toisaalta ei kyllä isommasti väsytä. Ehkä se, etten ole juuri huhkinut, ja illat ja viikonloput olen tehnyt ihan muuta kuin töitä, ovat syynä tähän tavallista reippaampaan oloon. Ja nyt kun opiskelijat on taas ohjattu opintopolkujen alkuun ja palautettu sen varrelle, koeteltu kannustaa ja erinäiset ”lankettihommat” tehty, on työrauha laskeutunut työhuoneeseeni.
Ajatuksena oli mennä illansuussa haravoimaan, mutta parahiksi satoi reilummasti kun kotiuduin, vaikka jo tunnin päästä siitä ilta-auringon säteet paistoivat kauniisti puiden latvoihin, tyydyin istuskelemaan tässä sorvin ääressä. Huominen esitelmäni vei mennessään. Ja ensi lauantain ruokatietokilpailu, jota olen värkännyt ja jonka takia pehtoorikin on uniaan menettänyt. Ehkä laitan kilpailun tänne ensi viikolla – ruokakulttuuriiin liittyy. Lauantaina on paistinkääntäjien ohjelmalliset sadonkorjuuiltamat, joihin lupauduin tuon kisan tekemään. Turha sitä on sitten miettiä ja valittaa jos niskat jumittaa…
Kuvan nimi on ”Sataahan se”.
klikkaamalla näet sateen
Ja tässä alla viime viikolla ottamani kuva, josta taas muokkailin HDR:n.
Hoo, vaikuttava ja hieno HDR! 🙂
Kohdekinhan on. 😉
Kiitos, Pasi.
Tuon ratikkalinjan piuhan jokaisen itseään arvostavan kuvaajan olisi kuulunut photoshopata näkymättömiin, mutta kun en vain viitsinyt. Ja sittenkin: ehkä se siihen kuuluukin.
Kiseleffin talon toisen kerroksen kahvilan ikkunasta kun ottaa kuvan, niin ratikkajohdot näkyy…