Ennen seitsemää Hyvinkäällä on vaikea nähdä junan ikkunasta ulos – sumu tulee ikkunaan kiinni. Mutta ei auta: on noustava, ja lähdettävä suihkuun. Junassa suihkuun? Sellainenkin sujuu ja tuntui kyllä hyvälle. Kautta aikojen näissä reissuissa on ollut liki ankeinta kun on miten-kuten nukutun junayön jälkeen lähdettävä päiväksi kiertelemään arkistoja ilman että olisi saanut aamusuihkussa käydä. No tänään ei ollut sitä(kään) ongelmaa.
Helsingin rautatieasemalla klo 9 aamulla tuntui mukavan lämpimälle. 19 opiskelijan ja kollegan (naapurioppiaineesta) kanssa teimme normaalit rutiinit: tavarat matkatavarasäilytykseen ja R:ltä kahden vuorokauden matkailijaliput ja sitten kävellen kohti Yliopiston kirjastoa (ei käytykään Porthaniassa aamukahvilla vaan kirjastolla – radikaaleja muutoksia ohjelmassa :)). Ylliopiston kirjastoahan nykyään tituleerataan Kansalliskirjastoksi. Viime ekskulla (2009, siis ”minun” viime ekskursiolla,) siellä oppaana Rahikainen, jonka voittanutta ei ole. Humaanit humanistit ovat selvästikin katoava luonnonvara. Vahinko.
Mutta vaikka olen tässä aulassa ja Rotundassa käynyt varmasti puolensataa kertaa (graduakin kävin siellä tekemässä) niin aina se vaan on niin hieno. Historian havinaa!
Ennenkin olen sanonut että näillä turneilla on kiinnostus ja innostuneisuus mahdottoman paljon kiinni ko. paikan oppaasta. Niin kuin toinen tämän päivän iltapäiväkohteista oli sellainen, että pistetään harkintaan, kannattaako siellä enää käydä, mutta Kansallinen audiovisuaalinen arkisto (KAVA, ent. Elokuva-arkisto) olikin sitten nuoren viehättävän, pätevän naisoppaan jälkeen mielessä pitkän aikaa. Ainakin pari kandityön aihetta lienen kehitellyt vierailun aikana. Ja opiskelijat olivat myös vallan tyytyväisiä. Enkä epäile etteikö tuon tutustumiskohteen seurauksia näy täällä Temmatussakin jossain välissä.
Kansalliskirjaston käsikirjakokoelmaan tutustuttiin ensimmäistä kertaa vähän paremmin: hyvä. Ja siellä oli seinällä tällainen minua kovasti miellyttävä installaatio ”Lähde” (Ilmari Grytan työ vuodelta 2007). Se ei ole taulu vaan savikirjoista tehty ”upotus” seinään. Pidin kovin.
Jo mennessä Sörnäisiin satoi ja sieltä tullessa satoi lisää. Merkillisesti pääkaupungin viehätys kaikkine houkutuksineen alkoi hiipua. Hotelliin (Seurahuone Hansel-hintoineen) kirjautumisen jälkeen hoitelin työsähköposteja, mutta en sateesta huolimatta jättänyt kartsalle lähtemättä.
Déjà vu: akateemiseen, sehän on jo maan tapa. Perinteistä on hyvä pitää kiinni. Sen sijaan, että olisin tapojeni mukaisesti notkunut historia-, keittokirja- ja matkakirjaosastoilla löysin itseni digikuvausoppaiden ja taidekirjojen ääreltä…
Oli jo nälkäkin. Päivällä tyydyin pieneen iltapalaan (lounastauolla olin käynyt – perinteet velvoittavat – Kluuvikadun Fasulla Lattella ja pienellä suolaisella piiraan palasella). Iltasella kiertelin ja käveleskelin, oli mukava olla yksiksekseen, joskin sade hieman verotti fiilistä. Ja kuvausintoa. Vein kameran hotelliin…
Löysin itselleni uuden tummansinisen neuleen – ihan yllätyksellistä minulle! Hah! Totta puhuen varmaan elämäni kahdeskymmennes tummansininen neule. Mutta so what. Ostin ensi vuoden kalenterin, olin tyytyväinen kun ei ollut liki pakonomaista tarvetta löytää lapsille tuliaisia niin kuin joskus menneinä vuosina. Muistanpa ajan, jolloin Oulussa ei ollut Stockan Herkkua: täältä raahasin Ouluun ihan hurjan paljon sellaisia ekssoottisia herkkuja kuin aurinkokuivattuja tomaatteja tai espressokahvia. Eipä ole enää tarvetta moiseen roudaamiseen.
Huomenna taas paljon uutta ja vanhaa. Enimmäkseen vanhaa.