Tähän on tultu: kolmekasit teryleenit ei enää mahdu päälle. Ei vaikka et hengittäisikään. Mikä neuvoksi? Aamiaiseksi vain iso kupillinen tummapaahtokahvia ja vaahdotettua rasvatonta maitoa, ihan ohut siivu apfelstruudelia ja sen kanssa nokare rahkaa. Ja sitten ulos ja lenkille. Ihan järjettömän kylmä, mutta ihan kuvauksellisen kaunis sumu. Kävelin pitkästi, hautuumaalta kanavanrantaan ja Ainolaan. Kiertelin ja kuvailin. Parin tunnin lenkin aikana tunsin, kuinka aloin lähetä kokoa 38 (hah!) ja ennen kaikkea tunsin, kuinka ilma lämpeni.
Hautuumaalta ajelin Hietasaareen puutarhalle, ja ostin auton peräkontin täyteen callunoita. Niitä laittelin kotipihalla kesäkukkien tilalle, siivoilin pihaa, enkä voinut välttyä liikkumiselta, hyvää tekevältä liikkumiselta. Sääkin jo suosi. Kaupassakäynnin ja saunan jälkeen ajatus ruoanlaitosta.
Mitähän tekisi, ketähän saisi ruokapöytään? Koko loppukesällä, alkusyksyllä olen ollut kovin laiska, – en ole viitsinyt erityisesti ketään ystäviä tai vähänkään tuttuja ruokavieraiksi kutsua, joten täksikään illaksi ei ketään tulossa. Sitä paitsi nuoriso omissa riennoissaan, äiti ei enää jaksa tulla meille, sisar riiaa viikonloput Vantaalla, … taasko kaksistaan? Ihan suorassa linjassa 38-vaatekoon kaipuun kanssa ehdotan pehtoorille, jotta josko lähdettäisiin testaamaan uusi turkkilainen ravintola Hagia Sofia. Franzénin taloon, jossa viimeksi on ollut Tapas Bar Andalucia, on vastikään avattu uusi ravintola turkkilaisella konseptilla. Eikä pehtoorilla koskaan ole mitään uusia makuelämyksiä vastaan. Siispä sinne.
Olemme vannoutuneita oululaisen ravintola Istanbulin faneja: se on meistä yksi kolmesta Oulun parhaasta ravintolasta, joten lähdimme vahvoin varauksellisin asentein tähän uuteen turkkilaiseen… Ja asenteita oli korjattava.
Ruoka oli hyvää, paljon parempaa kuin viime lauantaina Olimpoksessa, mutta — ei se oikeasti yltänyt Istanbulin tasolle. Mutta vaikka alkuun tilaamamme turkkilaiset kuohuviinilasilliset olivatkin aika karseita: lämpimiä, väljähtyneitä, mauttomia mutta silti hieman epäilyttävän makuisia, olivat sen kanssa tarjottu pita-leipä ja tsatsiki tuoretta, raikasta, makoisaa.
Pehtoorin eturuoaksi ottama feta-leipänen oli aavistuksen taikinan makuinen, mutta meidän molempien pääruoat olivat tavattoman hyviä. Pehtoori kehui karitsankyljyksiä ja minä pidin ”Turkkilaisen kalalautasen” kaikista osista, erityisesti mustakalarenkaista, joita ei ollut kuorrutettu frittitaikinalla ja jotka oli paistettu ”tuoreessa” rasvassa. Kuha oli hyvää, scampit erinomaisia. Jopa ruoalle valitsemamme lasilliset turkkilaista valkkaria (minulle) ja punaviiniä (pehtoorille) maistuivat näiden annosten kanssa.
Eikä ne 38-housut nyt sitten mahdu huomennakaan…
_______________________________
Ja edellinen kuvina.
Ei se tämän kesän lämpö riittänyt haudalla olevien ruusunnuppujen aukeamiseen…
Heinäkuun alussa jo istuttelimme…
Noh, vein tänään sentään lyhdyn sinne…
Ainolassa hääpari palelemassa kuvassa…
Uimaranta-aika todellakin on ohi.
Tässä alla olevassa kuvassa ei vielä näy, mitä myöhemmin hoksasin…
Kivillä istui pikku-ukkeleita… (liekö tämä niitä joista sain vinkin joku viikko sitten..)
Callunat eivät vielä ruusejen ja villiviinin vehreyden keskeltä oikein erotu 🙂
Ja sitten syömään.
Franzénin talon arvokkaassa miljöössä on ravintolan hyvä elää….
Fetaleipänen ei ollut kuitenkaan ihan niin hyvä kuin oli toivottu.
Mutta pääruoka oli ihan erinomaisen hyvää! Ja sitä oli kokoiselleni ihmiselle vähintäänkin riittävästi 😉
Ja sitten vanha juttu: kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.
Ja mielestäni oikeastaan kyllä kannattaakin klikkailla…
Varsinkin tuo ukkeli- ja ruusunnuppu -kuva…
Seitit näkyvät. 🙂