Hiljaisen työpäivän (siis minä olin hiljaa, kuuntelin muita ja luin) jälkeen mukava olla kotona. Söimme paremman kaavan mukaan, pitkästä aikaa poroa, ja sen kanssa nautimme vähintäänkin erinomaisen punaviinipullollisen Riojan tempranilloa. Yltiöstaili etiketti lupasi hyvää, ja viini oli erinomaista. QP-viini vuosikertaa 2009 oli juuri sellaista, mitä riojalaiselta viiniltä odotan. Voimallista, mutta pehmeää, täyteläistä, olematta raskas, marjojen makua, olematta puolukkamehun makuista.
Ei edullisimpia viinejä, mutta 15 euroa pullollisesta on kuitenkin vain sen, mitä kaksi lasillista maksaisi ravintolassa.
Ja sitten niitä lupaamiani omenajälkkäriohjeita (ja kuten jo ainakin viisi kertaa olen sanonut, näiden seuraavien omenaherkkujen ”historia” on tulossa. Ehkä ensi torstaina, tai seuraavana. Miten juttu Kalevassa julkaistaankaan).
Ensin Tarte Tatin (jonka tein Välimäen ”Ruokaa Ranskasta” -kirjan ohjeen mukaan. Taas joudun kopioimaan Välimäen reseptin, ei voi mitään, mutta tämäkin oli erinomaista!).
Ranskalainen omenatorttu (Tarte tatin)
1 pkt voitaikinaa
4 omenaa (mielellään Granny Smith)
100 g voita
2 dl sokeria
Ota voitaikina sulamaan hyvissä ajoin ennen aloittamista. Kuori omenat kylmään veteen. Poista siemenkodat ja leikkaa malto lohkoiksi. Voitele valurautapannu tai keraaminen torttuvuoka reilusti voilla ja levitä sokeri tasaisesti pannun pohjalle. Asettele omenalohkot pannuun pyöreä pinta alaspäin ja lisää loput voista nokareina. Kauli taikina halkaisijaltaan noin kaksi senttiä vuokaa suuremmaksi kiekoksi ja nosta varovasti omenoiden päälle. Käännä veitsellä tai nuolijan kärjellä taikinareunat vuoan sisäpuolelle.
Pane uuni kuumenemaan 225-asteiseksi. Siirrä pannu lieden levylle ja kuumenna hiljalleen kymmenisen minuuttia niin että sokeri karamellisoituu. Tarkista karamellisoitumisen aste raottamalla taikinakantta ja jos sokeri on jo melko tummanruskeaa, nosta pannu uuniin. Paista keskitasolla noin 15 minuuttia tai kunnes pinta on kullanvärinen.
Anna kypsän tortun vetäytyä 3–4 minuuttia pannussa ja irrota se sitten pannun reunoista veitsellä myötäillen. Aseta lautanen omenatortun päälle ja keikauta torttu ylösalaisin lautaselle. Tarjoa haaleana vaniljajäätelön kera.
_____________________________
Tässä toinen klassikko-omenaherkku. Senkin tarinan kerron kunhan juttu on ollut ensin Kalevassa. Mutta ohjeen ja kuvia voin julkaista jo nyt.
Omenastruudeli -ohjeitakin on vaikka ja kuinka paljon. Useimmissa taikina tehdään itse, mutta minä päätin eilen oikaista ja tehdä takuuvarmasti lehtevän. Siis filo-taikinapaketti kehiin. Koskapa käytin filoarkkeja oli parasta raastaa omenat. Voi omenan laittaa täytteeseen pieninä kuutioinakin.
Omenastruudeli filotaikinaan
250 g filotaikinaa
1 dl voisulaa
Ota filo-taikina huoneenlämpöön sulamaan noin kaksi tuntia ennen leipomista.
Täytteeseen
5 kpl happamia omenoita
2 rkl korppujauhoja
2 dl mantelirouhetta
1½ dl fariinisokeria
2 dl rusinoita (liotettuna calvados-tilkassa)
2 tl vaniljasokeria
2 tl kanelia
Voiteluun desi voisulaa ja lopuksi pinnalle tomusokeria. Raasta tai pilko omenat ja sekoita sen jälkeen kaikki täytteen aineet keskenään. Levitä filotaikinalevyjä 3 – 4 kerrosta leivinpöydälle ja voitele välit voisulalla. Tee taikinasta kaksi rullaa. Jaa täyte taikinalevyille ja kääri ne varovasti rullalle. Nosta pellille niin, että sauma jää rullan alle. Paista omenarullia 225-asteessa puolisen tuntia. Voitele kypsennyksen aikana sulatetulla voilla. Tarjoa struudeli jätskin, vaniljakastikkeen tai rahkakermavaahtosekoituksen kanssa.
Tämä oli itse asiassa paljon parempaa tänään kuin eilen, mutta ei se silti yltänyt lähellekään sitä struudelia, jota nautimme Alpeilla. Mustikkastruudelia voisikin joskus koettaa kehitellä. Kuva täällä. Ehkä makumuistoissa on osansa viileähköällä aamulla, tiukalla nousulla ennen struudelia, ja kaikinpuolin erinomaisen päivän muistoilla…
Jos pitäisi valita, kumman tekisin, kumman tarjoaisin, niin Tarte Tatin´in.
Joko minä sanoin, että on mukava kun on perjantai. 😉
Herkullista omenahyvää! Nyt kai sitten täytyy käydä ostamassa uusi uuni. Mennä poksahti kesällä, ja kun asiantuntija kävi katsomassa, sanoi, että ei toivoa, vanha, sanoi, ei minusta, mutta paperit osoittivat 17 vuoden ikää! Se tietää, keittotason uusimista myös. Entäs mikro ja työtaso…Taidan pitää kattilakaappina vielä ennenkuin tulee kylmät illat, katsotaan sitten uudelleen. Sillä aikaa vien tämän reseptin mennessäni!
Kyllähän se pieni uusiminen tahtoo yleensä laajentua… onneksi meillä (*koputtaa puuta*) ei ole nyt mitään remontin tarvetta, eikä toivottavasti pitkään aikaan.
Jos reseptin veit, niin tee enemmin tuo Tarte tatin. Tai noh, on ne molemmat hyviä.