Omaehtoista työnohjausta?

Olihan töiden jälkeen mukava olla ulkona. Nyt tuoksun ”ulolle”. Se on hyvä tuoksu. Eikä sitä tule kuin keväisin ja syksyisin. Kesäkukkapurkkeja jo tyhjentelin, vähän siistin pihapiiriä. Ja vielä oli kasteltavaakin… Pelakuut vain kukkivat ja kukkivat. Ja meidän rikkaruoho-orvokit! Niitä en kyllä kastele. Ne vain elävät.

Ja tämä yksi Huvilassa oleva krysanteemi, joka on ollut vailla huolenpitoa, jota tuskin on kasteltukaan, se aina unohtuu, mutta se kukkii ja voi hyvin.

Duunissa meillä oli paluuni jälkeen ensimmäinen oppiainekokous. Siellä minäkin vain istuskelin ja kuuntelin, osallistuin toki keskusteluun, mutta en ottanut yhtään hommaa. En sanonut mihinkään: ”no-minä-voin-hoitaa”. Aamuisin työmatkalla – paitsi että kuuntelen Nostalgiaa – hoen kuin mantraa: minä-menen-vain-käymään-siellä, en-mene-olemaan-sinne. Mantra on ehkä auttanut. En jämähdä työhön ja sen tuomiin ajatuksiin, haasteisiin, vaatimuksiin, en huolestu ja huolehdi ylettömästi. Teen hommani ja lähden pois. Ei tartu, ei kosketa. Paljonkaan. 🙂 Ei melkein yhtään, ei juurikaan. Iltaa kohti sitten alkoi kyllä tämä asenne pehmentyä, pahasti. Osaisinpa olla hiljaa.

Joskus elokuun aamuna töihin polkiessani kuulin kun radiossa haastateltiin jotain työpsykologia tai työnohjaajaa tai muuta alan asiantuntijaa, ja häneltä kysyttiin, miten välttää stressiä, uupumusta? Muistan haastattelusta kaksi asiaa. Haastateltavalla (nainen) oli tavattoman miellyttävä pehmeä, kauniisti matala, rauhallinen ääni ja muistan, että hän sanoi, että on vain lähdettävä töistä ja seuraavana aamuna jatkettava siitä, mihin eilen jäi. Koskaan ei kuitenkaan ehdi kaikkea, joten on vain tehtävä asia kerrallaan ja jatkettava siitä mihin eilen jäi.

–  Noin se on yksinkertaista! Kuulostaa ihan poskettoman simppeliltä, mutta ei kuulkaa ole. Ei ainakaan meitsille. Väistämättä aina tulee ajatelluksi että ”kun tämä projekti on ohi… ”, tai ”kirjoitan vielä tämän sivun”, ”sitteku tämä luento on pulkassa”, ”enää  20 ohjausta tässä kuussa” tai ”sitten kun kirja lähtee painoon” tai ”tämän työryhmän aherruksen jälkeen”. Ajattelen aina (vieläkin) että ”paras työ, tehty työ”.

Nyt opettelen ajattelemaan niin, että jatkan huomenna siitä, mihin tänään jäin.