– päivä on vain kulunut enkä juuri ole ehtinyt mitään miettiä.
Ihanan lämmintä. Lämmintä varhain aamulla töihin mennessä, – ja juuri kamerakurssilta palatessa (+15,5 näytti auton mittari). Juon paljon tavallista enemmän kahvia, ihan vahingossa. Yleensä kaksi, kolme kuppia riittää, tänään viisi. Ihan turhaan.
Linnanmaalla kafkamaista tunnelmaa – yhtäkkiä kampuksella kaikki ovet menivät lukkoon ja samaan aikaan kaikki päivittämieni www-sivujen pdf-tiedostot kieltäytyivät aukeamasta. Naapuritiedekunnasta opiskelija (joka ei ollut oma tytär :)) tuli hakemaan opinto-ohjausta. Ohjasin takaisin lähtöruutuunsa… Kun pidän kandi-infoa mietin, mikseivät opiskelijat tee muistiinpanoja, kuitenkin kuuntelevat. Soitin Helsinkiin monta puhelua, enkä itse tehnyt muistiinpanoja – ehkä kuitenkin huomenna muistan, mitä sovin. Onko siitä oikeasti kolme vuotta kun olen ollut arkistoekskulla? Miksi siis nytkin koska se kuuluu tehdä vain joka toinen vuosi? Noh, Ateneumiin katsomaan uudelleen Schjerfbeck´n näyttely – nyt se uusi löytökin!
Opiskelijat kertovat vauvauutisia, haaveistaan ryhtyä tutkijaksi, masennuksestaan, vaihtarivuoden highlighteista ja angsteistaan tehdä gradu, sanovat sivulauseessa hiljaa, mukava kun tulit, tai ovat tohkeissaan siitä, kuinka ovat nyt vihdoin (todellakin vihdoin! 20-vuotiaat!) päässeet elämässään tekemään, mitä haluavat. Ihan kuin olisivat eläneet pitkäänkin. Minä ajattelen, mutta en sano: elämän korkea keskipäivä. Sitä se on.
Puhun 1800-luvun arkielämän historiasta pohjoissuomalaisella maaseudulla, ja liki samanaikaisesti kuuntelen professorin huolta monistuskoneen toimimattomuudesta, ja pian jo mietimme yhden opiskelijan kanssa, olisiko Kim Jong il´n kuolema vai Fukusiman ydinvoimalaonnettomuus parempi tutkimuskohde. Kollega kysyy, lähdenkö lukupiiriin: luetaan James Joyce Ulysses. Suomentanut Leevi Lehto. Pahasti syrjään jääneet taidehistorian opintoni vaatisivat, ja mieli tekisi, mutta en taida… viime syksynä ehkä olisinkin.
Pehtoorilta viesti Hangasojalta ja yhden maisteriopiskelijan kertomukset Rovos Traililta Etelä-Afrikasta ja Lontoon kirjakaupasta saivat minut nanosekunnin murto-osan miettimään, että minäkin voisin olla jossain muualla kuin HU366:ssa (työhuoneeni numero).
Kamerakurssilla hävetti viemäni läksykuva (ei ole tuo allaoleva). Surkein kaikista. Ei sitä ääneen sanottu, mutta minusta se oli. Tänään olisi ollut Oulun Viininystävien hieno maisteluiltakin, ja minä valitsin kamerakurssille menon ja vein sinne surkean kuvan. Kannattiko? Viimeistään huomenaamulla olen sitä mieltä, että kannatti.
Tajunnanvirtaa, virtaa on, nyt ei enää niin vuolaasti.
