Tavattoman mukava viikonloppu takana. Hieman väsyneitä ollaan, mutta oikein tyytyväisiä. Oli hyvä porukka reissussa, – oli hauskempaa kuin herkullista. Herkullistakin toki, mutta nyt koettiin eka kapituli, jossa oli oikeasti reipasta ilonpitoa, mutta silti mukavan rauhallista meininkiä.
Paistinkääntäjien kapitulin perjantai-iltana vietimme Diner Amicalia Tuomiojärven rannalla sijaitsevassa ammattioppilaitos Priimuksessa. Buffetin kantavana ideana oli lähiruoka, keskisuomalainen pitopöytä. (kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla)
Reilua suomalaista ruokaa, paljolti tuttua ruokaa, mutta munuaiset ja kokonainen hunajakenno, josta saattoi leikata juustoille kaveriksi makeaa, jäivät minun makumuistoihini parhaimpina antimina.
Illan lämpö ja tyyneys sekä kaunis järvimaisema olivat mukavia, tunnelma rento, mahdollisuus jutustella monien vanhojen tuttujen kanssa (toisin kuin viime vuonna Naantalin Amicalissa). Ja ylivertaisen hieno juttu oli se, että ”löysimme”/kohtasimme vanhan koulukaverin. Keskikoulussa samassa pesäpallojoukkueessa on viimeksi tavattu. Olen hänen miehensä kanssa ollut tekemisessä jo paljonkin, mutta koskaan ei ole tullut puheeksi, kuka hänen vaimonsa on. No nyt tiedän. Olipas mukava tutustua vuosikymmenien jälkeen.
Hotellille palattua sen ulkoterassilla oli vielä kymmeneltä lämmin ja tuttuja lappilaisia, joten ajattelimme jäädä yömyssylle, mutta tarjoilu ei oikein pelannut, joten me olimmekin jo hyvissä ajoin unten mailla.
Lauantaiaamun lenkki Lutakossa, sen rantakadulla. Lämpo, kaunis kaupunkirakentaminen, juhlaviikonlopun tunnelma saivat olon tuntumaan siltä, että oltaisiin ulkomailla.
No sitten seurasi eilen kertomani kampaamokatastrofi. Ja johan sen jälkeen olikin jo aika lounaalle. Me olimme ilmoittautuneet Figaroon.
Viehättävä, vanhassa jugend-talossa oleva ravintola, tarjosi kesäisen kevyen, vallan hienon lounaan. Pöllöwaarissa oli kuulemma ollut täydellinen lounas, mutta kyllä Figarossakin oli hyvää. Keltavahverokeiton kanssa tarjottu juustokeksi sopi makunystyröilleni erityisen hyvin.
Lounaalta pikaisesti kävellen hotelliin, tukan pesu ja ei kun installointiharkkoihin puoli neljäksi. Installoitavia oli melkein 100 ja harjoituksineen koko seremoniaan oli varattu kaksi ja puoli tuntia, mutta homma hoituikin nopsemmin. Rennoin installointi, missä olen ollut, mutta silti juhlava ja lämminhenkinen tuo oli. Ei pönötystä, mutta arvokasta kuitenkin! Mistä paljolti kuuluu kiitos seremoniamestarille; pohjoissuomalaista taitoa… 🙂
Ja minä sain nyt uudet käädyt; siniset joissa on kultaiset ketjut. Sopivat garderobiini ja koruihini paremmin; ihan sen takia kannatti ryhtyä isotöiseen Pressen (tiedottaja) hommaan. Heh! Ei nyt ihan noinkaan.. mutta joka tapauksessa nyt olen virallisesti touhuun vihitty.
Grand Diner oli Paviljongin valtavassa kongressihallissa. Lähes neljäsataa paistinkääntäjää aveceineen oli haaste, johon yli 30 kokkia ja keittiömestaria ja reilu puolensataa tarjoilijaopiskelijaa ei ihan täydellisesti onnistunut vastaamaan.
Menussa ensimmäisenä oli kylmäsavustettua haukea, joka oli ehkä parasta illan ruoista…
Tämän jälkeen seurasivat kuohkea jokirapukeitto, matalalämmössä kypsennettyä vasikkaa (minusta ruoka oli kyllä alatoopia, mutta minähän olenkin vain harrastelija… ),
paahdettua sorsaa ja punaviinikastiketta, juustoja, savariini, metsämarjoja ja melbakastiketta, kahvia ja suklaakonvehteja. Miksi minä vertaan koko ajan siihen Oloksen kapituliin kaikkea? … Sen ylittänyttä ei oikein missään suhteessa ole vielä (yhteensä on oltu viidessä kapitulissa) löytynyt. Paitsi että ehkä… Jyväskylässä oli kaikki esitteet, menukortit, osallistujaluettelot, mukava pikku lahja Viinitermit-kirjanen jne. poikkeuksellisen tyylikkäitä ja laadukkaita. Ja sitten sää. Oli niin kaunista ja lämmintä, me saimme ne elokuun samettiset illat, joita olen kaipaillut. …
Sitä paitsi eilen dinerilla oli tavattoman mukavaa. Plaseeraus oli minun osaltani mitä parhain ja muutoinkin puheliasta ja hyvää seuraa. Ja hotellin terassilla puolen yön jälkeen vielä mukavampaa. Sampaanjaa ja juttuja riitti. Kerrassaan hersyvää yhdessäoloa ja ah, niin lämmintä. Puvussani viihdyin, se tuntui todella omalta. (Täällä kuva). En muista milloin olisimme juhlineet kahteen asti, mutta eilen juhlimme.
Tulomatkalla olisi bussissa ollut vielä evästä yllin kyllin, menomatkalta mm. näitä petit fourseja (onko joukossamme Antellilla osuutensa sponssauksiin… ;)) oli jäänyt ja matkaeväänä ollut Huovisen rasvarieska saattaa olla juurikin se ruoka, joka tästä kapitulista viime kädessä jää mieleen… 🙂 siitäkin vielä juttua tänään riitti…
mutta minulla todellakaan ei ollut nälkä. Eikä ole oikein vieläkään. Paistinkääntäjä aikoo nyt vähän aikaa herkutella raejuustolla ja ananaksella.
Oh, elät niin upeaa elämää! Tiedän, ettei ole ilmaiseksi tullut. Mahtavaa seurata ja iloita. Leninkisi oli todella kaunis ja käätyihin sopiva tai päinvastoin. Onnea paljon tänäkin vuonna saavutuksillesi.
Kiitos Kaari3! Puvusta vielä sen verran, sen kaulusta tehdessä todella olikin otettu huomioon käädyt. Ompelijalla oli vanhat käätyni ja niiden mukaan mallailtiin hyvä ja istuva ratkaisu. Siksikin niin iso kaulus.
Ja nyt pikeepaita ja farkut, paksu villapusero (lämmintä on huikeat + 3C) ja tuulitakki päälle ja pyörällä kohti kampusta. Jotta semmoista upeaa tänään tiedossa. 🙂
Leppoisia elokuun lopun päiviä sinne.