Hiukan hävettää tunnustaa, mutta niinhän siinä aamulla kävi, että oli jäätävä kampuksen parkkipaikalle autoon istumaan ja kuuntelemaan tämä biisi loppuun! Aamuisin ajellessa, pyöräillessä, kävellessä kohti Linnanmaata kuuntelen Nostalgiaa. Olen kuunnellut elokuun alusta lähtien. Olenpa vanhan radion töissäkin virittänyt taajuudelle 94,3. Josko on ollut jotain nettipäivityshommia tai muuta ajatuksetonta puuhaa aamusella, niin vielä tovin olen viihtynyt vanhojen, teiniajan hittibiisien parissa.
Ja vanhoja biisejä Nostalgialla riittää. Demis Roussosta en enää voi sietää, John Denveriä en ollut muistanutkaan, vaikka hänenkin LP-levyjään on edelleenkin jemmassa, vähän merkillinen Sparks, tärkeä osa varmaan kaikkien 70-luvulla nuoruutensa viettäneiden elämenossa Simon & Garfunkel, – – entä Gary Glitter (uuh, jak! Mutta olisin oikeasti lähtenyt Helsinkiin (1973?) konserttiinsa jos olisin päässyt), Seppo Närhestä sain lukiovuosina tarpeekseni, Cat Stevensiä on edelleen iPodillakin…
Yhtenä lämpimänä aamuna juuri kasvitieteellisen kohdalla (kaunein pätkä duunimatkan varrella) Moody Bluesin I’m Just A Singer (In A Rock And Roll Band) sai hullun riemun riehaantumaan. Ei, en laulanut mutta ihan huikea fiilis tuli. Kasevan Vanha mies vois kolahtaa vieläkin, eikä CCR:n voittanutta ole. Ja Sir Eltonin biisit (juuri nyt Sacrifice, Daniel sekä Your Song kuulostavat ylivertaisen hyvälle), jotka edelleenkin ovat tärkeä osa arkeani, soivat nekin Nostalgiassa. Yellow Brick Road -LP maksoi muistaakseni 35 markkaa, ja sen ostin omilla kesätieneisteillä. Jo levykansi oli niin makee!
Kuuntelen Nostalgiaa vain aamuisin. Syystä että? Syystä että aamuisin juontaa Jalle Niemelä. Novan ex-juontaja, levollisen lussakka, humaanin ja joviaalin oloinen Jalle Niemelä on ollut jo pitkään mieleeni, olen vain harmitellut, että hän oli Novalla äänessä useinmiten vain iltaisin, myöhäänkin, mikä ei ole meitsin juttu. Nyt kesällä Jallea sai kuulla Novalla satunnaisesti aamuin, illoin, päivisin, mikä sopi vallan erinomaisesti, mutta sitten tuli radiokanavan vaihto. Myös minulle. Mutta vain aamuisin.
Töistä palatessa vaihdan Novalle ja ”Jokisen eväät” rulettaa edelleen. Sitten ne Ilen ohjelman välissä olevat Samuli Aaltosen merkilliset samuloinnit merkillisesti viehättävät minua. Olenhan näistä ennenkin kirjoitellut. Tänään, illansuussa ajellessani kohti Muhosta Aaltonen loihe lausumaan jotain, mikä ehkä kiteytti taas näitä viime päivien ja viikkojen pohdintojani ja tuntojani… Aaltosen jutun aiheena oli elämän merkitys tai jotain muuta syvällistä ja samulointi meni jotenkin näin: ”Ei kai sillä niin väliä mitä tekee, kunhan tykkää siitä mitä tekee ja kans tekee”. Noin yksinkertaista. Ja siltä se Niemelän juontaminen nyt Nostalgialla kuulostaa: tykännee itekkin. On omalla pelikentällään omalla paikallaan.
Noita Radio Nostalgian biisejä ja Jallen musiikkitietämyksen käsittämättöntä tietomäärää (historia on hyväksi!) kuunnellessa välillä mietin, että minulle ei ehkä sittenkään ole hyväksi nämä nostalgiset muistot. Tulee mieleen ne angstiset teinivuodet, ekat Kuuska-reissut, katkeransuolaiset vai -suloiset kyyneleet kuunnellessa Sammy Babitzinin Pienen pojan nukkeshow´ta 18. kerran peräjälkeen, ja oikeasti ”depis” – mitä termiä käytettiin suunnilleen kaikesta vähänkään ikävämmästä olosta – kun Sammy kuoli.
Tulee mieleen ne maailmaaparantavat mietteet ja kymmenet päiväkirjan sivut, joita Moody Bluesin tai Hectorin taustalla soidessa tuli kirjoitettua. Entäs ne oranssit C-kasetit, joille nauhoitettiin kavereilta kaikki Sladen uusimmat biisit tai ne pienet siniset ruutuvihot, joihin kirjoitettiin Kirkan biisien sanat. Keskikoulussa kun meillä kaikilla oli ainakin yksi keltainen T-paita, kaikilla naruvärjätyt paidat ja lahkeista kaistaleilla levennetyt farkut ja iso kampa takataskussa tai opiskeluvuosina, jolloin killan järjestämissä bileissä soitettiin Queenia ja Agip Prop´ia sulassa sovussa … juuri noina vuosina kuunneltiin Nostalgiaa – eiku Nuorten Sävellahjaa samalla kun meikattiin (Ricil´s sininen mascara ja sitten tuli Anytimen oranssit kotelot!) ennen Tetralle lähtöä… Enimmäkseen kuitenkin kotona, vihreäksi maalatussa huoneessani, jossa oli iso keltainen lamppu.
______________________________________________
PS. Olen ollut illan maalla. Olipa jännä juttu; melkein yhtään en pelännyt lehmiä. 🙂 Kerron huomenna …
Kuinka muistinkaan noista musiikkikappaleista vihreän huoneesi ja sen vihreän peilin, joka oli nurkassa. Ja sinun minulle äänittämäsi oranssin c-kasetin, jossa suosikkikappaleitani. Ja ah, John Denver ja niin moni muu.
Ai niin se peili! Samaa sarjaa oli se jakkarakin. Vihreä sekin 🙂