Merikosken kuohut: valokuvausläksyjä ja hiukan historiaa

Kosken kuohut olivat eilen niin vaikuttavia, että tänään menin töiden ja asioilla piipahtamisen jälkeen uudelleen kuvaamaan. Eilen aamupäivällä oli ikävästi pilvessä ja harmaata, mutta tänään illansuussa paistoi aurinko.

Huikeaa. Miten kuohuva vesi, järjettömät vesimassat, vesipärskeet, valtaisa kohina voivatkaan olla niin kiehtovia. Varmaan taas puolisen tuntia siinä katselin ja kuvailin. Jotenkin merkillisen lumoavaa.

Digikurssin läksyissä on tehtäviä  liikkeen kuvaamisesta. Siis teinpä läksyjäkin. Kaikki kuvat kannattaa klikata isommiksi.

Näkyyhän tässä liike?

Tässä kuvapari, jossa ensimmäisessä yritin pysäyttää liikkeen ja toisessa liikkeen pitäisi näkyä.

Ja tässä toinen sarja samasta teemasta: liike pysäytetty, liike näkyy.

HDR-kuvien tekoa vartenkin otin valotusaikahaarukointikuvia… Tässä yksi – ei niin kovin kummoinen tulos koosteista.

Pärskeet olivat korkeita

Yli 800 kuutiota sekunnissa on paljon. Kohinaa kannattaa käydä kuuntelemassa…

Tiesitkös, että Merikosken voimalaitoksen rakennustöissä käytettiin venäläisiä sotavankeja. Voimalaitostyömaa saatiin vuosikymmenien jahkailujen jälkeen alulle toukokuussa 1939, – pahimmoilleen ennen sodan syttymistä. Sota vaikeutti ja välillä keskeyttikin rakennustyöt. Välirauhan aikana tilattiin turbiinit Saksasta ja voimalaitostyömaalla oli parhaimmillaan yli 300 työntekijää, mutta jatkosodan sytyttyä määrä putosi puoleensataan. Syksyllä 1941 alakanavan tekoon ja pengerrystöihin tuotiin venäläisiä sotavankeja, jotka olivat kuitenkin niin surkeassa kunnossa, että työnteko oli jotensakin tehotonta.

Sodan jälkeen oli sekä raaka-aine- että työvoimapula, eikä saksalaisia generaattoreita kuulunut, mutta lopulta toukokuussa 1948, yhdeksän vuotta jatkuneiden rakennustöiden jälkeen, ensimmäinen (Ruotsista tilattu) generaattori saatiin käyntiin.

Tänään iso osa vedestä virtaa ohi turbiinien.

Yläkanavan vuosi on täällä.