Pitkällisen pohdinnan ja monien empiiristen tutkimusten (ehkä enemmänkin kokemusten) jälkeen olen päättänyt: elo-syyskuu on Lapissa parasta aikaa. Maaliskuun loppu-huhtikuu on eittämättä ihan toiseksi paras. Aiemmin pidin kevättalvesta eniten, mutta nyt viimeisinä vuosina (vuodesta 2005) kun olen päässyt/ymmärtänyt tulla tänne myös elokuussa, olen aina vain vakuuttuneempi, että tämä on parasta aikaa täällä. Ja niin kyllä sanovat monet paikallisetkin, sellaiset jotka täällä oikeasti asuvat.
Puroon tein uuden ”kosken” että pulputus kuuluisi. ”Puro ei solise ilman kiviä. Koski ei kohise, jollei siinä ole kiviä” vai miten se menikään …
Pidän elokuun kuulaista, kirpeistä aamuista, leppeistä päivistä, pitkään kestävistä pitkistä varjoista illan tullessa, ja ihan oma viehätyksennsä on valoisisa öissä … Hyvä on, samettisia lämpimiä iltoja ja öitä ei ole, mutta on valo ja on niin paljon muuta. Luonto on ”täysi”, täyteläinen, syvän vihreä, levollinen, itikaton, hyvin usein tyven. Tuntureissa on hyvä patikoida, ja jos hyvin käy, metsissä on sieniä.
Tänään purolla, pihalla, Kutturantien varressa. Olen harrastanut tepastelua metsissä, maisemointia ja kuinka olenkaan ihmeissäni kun pehtoori ei ollenkaan anna mainesanoja minun hienoille asetelmilleni, joita olen notskipaikalle ja mökkiterrassille kaiken floristisen tietämykseni hyväksikäyttäen saanut luoduksi. Muka puutarhaihminen on mies, mutta vaimonsa harrastuneisuutta ei ollenkaan tue. Merkkikepit vedenottopaikalle ja likakaivoon saatikka aurauskepit lumilinkousta varten, eivät ole fanfaareja keränneet. Hö! Eihän ne mitään ikebana-helmiä ole, mutta on ne tänne ihan hyviä.
Tässä lämmössä, tässä leppoisuudessa ei valittamista.