Ystävyyttä tarvitaan

Ystävyys on hyväksi. Olen sen tänään kolmeen kertaan eri yhteyksissä tullut todenneeksi. Kolme kertaa olen tullut vakuuttuneeksi että ystävyyttä on oltava, jotta elämä sujuu. Ja ehkäpä elämän jälkeenkin sitä on hyvä olla ollut…

Olimme päivän Siikajoella hautajaisissa. Lämminhenkiset, virrelliset hautajaiset. Pitkän kaavan mukaiset, mutta silti pienimuotoiset hautajaiset.

Hautajaiset olivat hyväsydämiset, merkillisesti hyväntuuliset, ihan kuin vainajakin oli aina ollut. Aina. Vieraanvaraiset, perinteisen runsaan pitopöytäiset, ystävälliset, myötäelävät hautajaiset. Hautausmaalla paistoi aurinko ja peipposet lauloivat. Lempeitä kyyneleitä, levolliseen uneen toivottavia viimeisiä sanoja.

* * *

Jos olen tänään jotain oppinut, niin sen, että ystävä asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin, auttaa hädässä, on hyvä arjessa, on hyvä lohdutettava, sanoo, että älä välitä, kertoo omat kuulumisensa, vie ajatukset pois tyhjänpäiväisistä mietteistä. Enkö tätä ole ennen tiennyt? Olen, olenhan minä, mutta tänään on ollut päivä, jolloin tämän muistaminen on tullut ajankohtaiseksi. Moneen kertaan.

* * *

PS. Hieman merkillinen käytännön neuvo, jonka ennen isäni hautajaisia opin (lääkärin vaimo)ystävältäni, jonka äiti oli tuolloin vastikään kuollut: jos on kaltaiseni itkijänainen, helposti kyynelehtivä, helposti runsaasti itkevä, kannattaa ennen ajateltavissa olevaa liikutusta aiheuttavaa tilannetta, ennen Suurta Itkua, käyttää nenäsumutetta. Ihan sitä samaa kuin pahimman flunssan aikana. Nasolin avaa tiehyeitä, joten itkeminen sujuu ilmavasti. Voi runsaastakin kyyneltulvasta huolimatta edelleen puhua ja nähdä jotain, ei ole silmät ihan täynnä sumua ja voi hengittää nenän kautta. Kuitenkaan, tämänkään varotoimenpiteen jälkeen, en pystynyt lukemaan muistosanoja, mutta olihan minulla pehtoori. Sentään kuvaamaan pystyin; onneksi oli ”tehtävä” kuvata.