Sittenkin yöllä oli satanut. Eihän se niin luvannut.
Tuulee länneltä, tuntuu pohjoiselta. Mustarastas pihapiirissä on hiljentynyt.
Ja päivällä on keittiössä sytytettävä valot, jotta näkee edes vähän leipoa…
Illalla kotiin pyöräillessä toivoo, että olisi kehdannut ottaa hanskat mukaan.
Luulenko vain vai onko kesä oikeasti jo ohi?
Illaksi meillä oli kutsu Uleåborgiin syömään. En voi ihan sanoa, että kuin kotiinsa olisi mennyt, mutta sinne on aina mukava mennä. Siellä syö aina hyvin. Niin tänäänkin. Sinne menemiseen on kuitenkin yleensä jokin erityinen syy. Niin tänäänkin. Olimme kovin iloisia ja otettuja, että meidät kutsuttiin, että saimme tutustua… Yritimme käyttäytyä ettemme töpeksisi, ettemme koko ajan puhuisi, ettemme mitään tärvelisi. Soisimme alun jatkuvan toiseenkin lukuun asti. Nauru ja olemisen keskinäinen helppous ainakin lupasi hyvää jatkoa. 😉
Luulenpa arvaami seuran 🙂
Kyllä sinä arvaat oikein, epäilemättä!