Tilipäivä. Tuli yliopistolta tili”nauha”. Ja palkkakin. Ja kesälomarahat. Siis viimevuotiset ”lomaltapaluurahat” vaikken vielä ole edes palannut ja tämän heinäkuun viimeisen viikon palkka, vaikken ole pitkään aikaan kampuksella edes käynyt, saatikka töitä tehnyt. Mutta kun valtionhallinnossa, tai ainakin Oulun yliopistossa, palkkapäivä on kuukauden 15. pv, palkka maksetaan jo loppukuun tekemättömistä hommistakin.
Tästä tuli mieleen tapaus vuosien takaa. Olin anonut väitöskirjan tekemiseksi apurahaa, siis että voisin olla virkavapaalla, tehdä väikkäriä ja silti tienata. Ja kuinka ollakkaan sain vuodeksi apurahan 108 000 markkaa (vuosi oli 2000) Koneen säätiöltä. Kuten tapana on, Kaleva julkaisi säätiöapurahan saaneiden pohjoissuomalaisten (jatko)tutkijoiden nimet ja isäni oli lehdessä nähnyt, jotta tytär on tuollaisen rahasumman kerralla saanut kuitata.
Soittaa sitten minulle, ja onnittelee, mutta samaan hengenvetoon kysäisee, ”ettei sun sitten mittään tarvinnu tehdä, että tuon sait!” – Ei, ei muuta kuin tehdä apurahahakemus. 🙂 . – Yksityisyrittäjäisälle moinen förskotin maksaminen oli vähintäänkin arveluttavaa.
Yhtä merkillistä hänestä oli se, että olin töissä yliopistolla… Silloin kun hän soitti (aika harvakseltaan soitti ja silloin asia koski yleensä ruokaa, sen tekemistä, hankkimista, hyviä ruokapaikkoja tms.) ja kysyi, missäs olet, ja minä vastasin, että olen Linnanmaalla (aiemmin Kasarmintiellä), olen töissä…
Hän jaksoi sitä aina ihmetellä ja jokaikinen kerta kysyi, että ”sunko pitää siellä joka päivä käydä? Joka päivä?” 😉 Ja silloin olin vielä amanuenssin virassa, mikä merkitsi oikeasti kellokorttielämää ja paikallaolovelvoitetta duunissa – toisin kuin nykyisessä pestissä.
Entäs sitten ne kerrat kun hän kävi kuuntelemassa esitelmiä, joita olin jossain Oulun kaupungin, Iin seurakunnan tai jonkin mobilistikerhon järjestämässä historiaseminaarissa tai itsenäisyyspäiväjuhlassa tms. pitämässä? Jokaikinen kerta iskä ihmetteli, ettei siellä mitään tarvinnut maksaa. Elokuvissa ja sparraussessioissa ja matineoissa ja sen sellaisissa piti maksaa, kirkossakin ainakin kolehti, mutta että siellä humanistin esitelmätilaisuuksissa kukaan ei rahaa kerännyt…? Sitä jaksoi ihmetellä.
Ja sitten kun toimitin, julkaisin ja/tai kirjoitin jonkin kirjan, ihan sama käsittelikö se Hailuodon keskiaikaa tai Oulun linja-autoliikenteen historiaa, suomalaisen yhteiskunnan modernisoitumista tai Iin paikallishistoriaa, hän osti kirjoja laatikollisen tai pari ja postitteli niitä kaikille – varmaan yllin kyllin moisiin opuksiin kyllästyneille – sukulaisille ja tutuille. Ihmetteli sitten, että niin halvalla historiakirjoja myydään… 😉
Mutta tänään siis humanistilla tilipäivä — taas ihan tekemättä mitään. 🙂
(Kuvassa luemme yhdessä päivän uutisia… historiaa tämäkin… ;D )
Hauska kirjoitus! Tutulta kuulostaa. Edelleenkin monille tuntuu olevan ihmeellistä se, että käy yliopistolla töissä. Mitä siellä tehdään? Vielä käsittämättömämmäksi asia käy, jos sanoo, ettei tutki eikä opeta. No, enpä tuota itsekään käsittänyt vielä kymmenen vuotta sitten – enkä aina edelleenkään 😉
Tästä tuli vielä mieleen, kun jokunen vuosi sitten kävin ekaa kertaa kampaajalla, joka halusi tietää, missä olen töissä. Sanoin sitten, että yliopistolla. Hän hämmästeli ääneen, että ”ai, voiko sielläkin olla töissä?!”. Niin no, keskenäänhän ne opiskelijat siellä varmaan ovat 😉 Kampaajasuhteemme alkutaipaleella hän pilasi kerran myös hiukseni, mistä sain sen viimeisen pisaran vaihtaa paikkaa…:)
Oikeasti on kyllä mukavaa, että omassa elämänpiirissä on ihmisiä, jotka eivät a) ymmärrä, mitä teen työkseni ja b) eivät ole siitä kovinkaan kiinnostuneita. Silloin työstä ei tarvitse heidän kanssaan puhua ja kummasti silloin se työkin asettuu oikeanlaisiin mittasuhteisiin.
Tätähän se Katri on! Minulla jo kolme vuosikymmentä… 😉 Muistan kyllä tuon ”ei opeta ei tutki”- vaiheen ja kummastelut… mutta lopultakin aika vähän kummasteluja on ollut. Suurin osa ei tiedä, eikä kiinnosta, mitä teet.
Mutta liekö sillä/muilla niin väliä, kunhan omassa pestissään tietää tekevänsä parhaansa. Yrittää olla ihminen paikallaan, yrittää olla ihmiselle ihminen. Tai mie aattelen että olisin opiskelijalle joku: että olisin kasvot tutkimukselle tai ihminen ihmiselle tai tuki fuksille tai jotain sellaista…
Minulla on niitä kirjoja! Olen vastaanottanut rakkaudella ja ylpeydellä <3 ja lukenutkin. Isäsi oli suuri mies monin puolin.
Sinä oletkin vähän poikkeuksellisen hyvä tyyppi 🙂