Retkipäivä. Aamuaurinko lupasi hyvää, ja hyvin lupaus piti. Lemmenjoen kansallispuistossa oltu tämä päivä. Koko päivä.
Mökiltä Ivalon ja Inarin kautta Njurgulahteen ja sieltä sitten venekyydille. Saman verran kesti ja maksoi venematka Ravadas-Köngäksen kautta Kultalan Haminaan kuin junamatka Lahdesta Helsinkiin.
Venematka oli jotain ennenkokematonta, ja ainutlaatuisia olivat maisemat ja näkymät. Ja kun aamupäivällä paistoi aurinko, ei ollut kylmäkään.
Ajatuksena(ni) oli ollut että huiputamme Viipustunturit (599 mpy), joista opaskirjassa kerrottiin että ”alueen korkein huippu, Morgam-Viibus on loistava näköalatunturi”.
Mutta eihän me päästy sille puolen jokeakaan…
”Olihan siinä se silta, mutta eihän se enää ole kunnossa … jo vain ne aikovat sen laittaa kuntoon,
mutta ei siitä vielä yli taida päästä… eivät sitten korjanneetkaan ”,
kertoi venemies kun kyselin, miten pääsemme Lemmenjoen vastarannalle.
Joten olipa sitten keksittävä uusi, joku toinen patikka… Lähdetään Morgamin autiotuvalle ja siinähän ne on sitten lähellä Petronellan kukkulatkin. Olisi ollut koneellisen kullankaivuunkenttäkin reilun kilometrin päässä, mutta se hommahan me on jo nähty, joten sai olla. Matkalla mukaan lyöttäytyi yksinäinen samalla laivalla tullut ilmajokinen mies, joka sitten kulki kanssamme koko päivän.
Kultalassa olisi voinut evästellä, mutta eipä me… Kultalan nähtyämme päätimme, että lähdetään takaisin rantaan, Haminaan, ja katsotaan jos käveltäisiin sieltä vielä Ravadas-Kongäkselle – – –
Haminassa patikkaa oli takana jo pikkuisen reilut kymmenen kilometriä, joten olisi voinut kaivaa eväät esiin, mutta eipäs me. Ilmajokinen tarjosi tomaatit. Aikamme laiturilla istuskeltuamme läksimme kolmisin kohti Ravadasta. Helppo homma: vajaa seitsemän kilometriä ja oltaisiin liiankin aikaisin venelaiturilla!
Ei muuten ollut helppo homma. Ei. Aikas haastava homma oli. Niin sanoi ilmajokinenkin, joka oli sentään maratoneja juossut. Mehän kun vielä poikkesimme (tarkoituksella ja vahingossa) reitiltä pariinkin otteeseen, joten kilometrejäkin tuli vähän lisää: reitin haastavuudesta kertonee, että meillä meni viiden ja puolen kilometrin pätkän patikointiin 2½ tuntia. Eikä moinen vitkuttelu ollut kiinni vain meitsin surkeasta kunnosta. Surkeasta ainakin verrattuna patikkaseuran tasoon….
Koskaan elämässä en ole ollut niin erämaassa kuin tänään. Patikkataival oli enimmäkseen sellaista aarniometsää, ikimetsää, mutta välillä hienoja näkymiä mm. sinne huiputtamattomalle Viipustunturille, jonka laella oli vielä luntakin.
Paluulle lähdimme seitsemältä, iltaveneily ei enää pilvisessä ja jo viilentyneessä kelissä ollutkaan ihan niin hienoa kuin menomatka. Kun pääsimme Njurgulahteen kävelimme suoraan Ahkuntupaan ja ostimme täytetyt Reissumiehet ja pullot BonAquaa, jotka paluumatkalla mökille kyllä maistuivat. Oli nimittäin sattunut erinäisten väärinkäsitysten vuoksi niin että meillä ei ollut minkäänlaisia eväitä mukana Lemmenjoella. Ei muuta kuin yksi pullo vettä. Koko päivänä emme syöneet mitään (paitsi ne tomaatit ;)) ja patikkakilometrejä tuli parisenkymmentä.
Jahka tuossa yhdeksän jälkeen (oltuamme yhteensä 14 tuntia reissun päällä) mökkiydyimme suihku ja keitetty pasta pororouhe-kastikkeella maistui. Eikä koskaan, ei koskaan! siideri ole maistunut niin hyvälle kuin äsken.
Nyt ei paljon kuvia liitellä, nyt lähdetään nukkumaan. Huomenna botaniikkaa ja photoja (ks. eilisen postauksen kommenttiloota) tähän postaukseen. Jo vain, met nukumma ainakin 10 tuntia!
Että 14 h reissun päällä, loistavaa! Eipä siinä kivi vieriessään ehdi juuri sammaloitumaan.
”Jotakin ehkä tietäisin, olinhan siellä minäkin” – n. 40 v sitten.
Oma patikointini alkoi jo Njurgalahdesta, joen itäpuolta. Härkäkoskella oli muuten silloin ”köytetty” vene, jota voi tarpeen mukaan kiskoa joen rannalta toiselle, ja siten siirtyä vastarannalle.
Patikointini jatkui – viikon verran – merkittyjen polkujen ulkopuolella suunnilleen reittiä: Kultasatama – Naukussuo – Postijoenlatva – Vaskolompolo – Kalmankaltio.
Palataan!
Koivu! Sinäkin näissä maisemissa, hienoa!
Nytkin joessa on ainakin kahdessa kohtaan sellainen köysivene, mutta ne olivat niin kaukana Haminasta takaisinpäin, siis poispäin Viipuksen juurelta, että meillä olisi mennyt kaikki energia ja aika niille veneillä kävelyyn. Ehkä joskus toiste erilaisella reittisuunnitelmalla pääsemme Viipuksen huiputukseen.