Ei aamulenkkiä, mutta iltakävely. Kävin äsken merenrannassa – nyt ne kumpparit jalassa – jotta olisin päässyt Möljälle ja Ilokiville kahlaamaamalla. Viikonlopun jälkeen maatuuli on kääntynyt, merivesi noussut – sain unohtaa haaveeni ja palella.
Päivällä oli hieman lämpöisempää kun olin systerin luona Iissä. Eikä se johtunut vain säästä. Hyvä fiilis, hyvä ruoka (sushi alkaa olla perinne … ;)). Istuskelimme ja suunnittelimme, kertailimme kaikenmoista, digikurssijuttuja (systeri on kanssani samalla verkkokurssilla) selvittelimme.
Kampuksellakin ehdin viettää tänään aikaa, ja tuntuu että sieltä tuli enemmän allergiaoireita kuin ulkoa… Eiköhän koivunkin siitepölytys ala olla täällä jo enimmäkseen ohi. Lasaretissa käydessäni rotissööripresse-asioissa hoksasin, että – vihdoinkin – tuomet alkavat Ainolan puistossa kukkia. Ainakin viikon, jolleivät kaksi myöhässä.
Jotain muitakin kesän merkkejä. Donna Leonin uusin dekkari on jo yöpöydällä, aloittanenkin jo tänään, sillä sain vihdoin päätökseen Riitta Lindegrenin omaelämäkerran ”Minä, – Toimittaja”. Gloria-lehden luojan muistelmat sain vaihtoskina Vuorotellen-kirjaani. Olimme talvella samoissa gourmetkesteissä ja meidät esiteltiin ja kävi niin onnekkaasti, että tulimme sopineeksi kirjavaihdosta.
Minä kyllä pärjäsin vaihdossa. 😉 Lindegrnin kirja on hyvä, kertakaikkisen hyvä, vaikka totta puhuen odotukseni olivat aika skeptiset. Skeptiset siitäkin huolimatta että olen ollut Glorian (sittemmin Glorian Ruoka & Viini -lehden) tilaaja vuosikausia. Lindegrenin kirja kertoo suomalaisesta populaarikulttuurista ja Helsingin ja koko maan julkkiskulttuurista ja kansainvälistymisestä sisäpiirin kautta, ja esimerkiksi 1960-luvun nuorisokulttuurin esiinmurtautumisesta piirtyvä ajankuva on kiehtovasti ja oivaltaen kirjoitettu; tavattoman värikkään elämän tämä suomalainen lehtinainen on elänyt.