Mekö ei muka tyttären kanssa osata shoppailla, ainakaan yhdessä ei käydä ostoksilla? Tänäänkin (ja edellisen kerran? Huonekaluja ostamassa kun tytär muutti kotoa?) oltiin monta tuntia yhdessä kaupungilla ja pistettiin asioita järjestykseen ja rahaa paloi. Vihdoin matkapuhelinliittymäasiat kuntoon, sohvanpäälliset pesulaan ja molemmille pyöräily/rullaluistelu/skeittaus (kyllä, kyllä meidän aikuinen tyttäremme on ruvennut harrastamaan skeittausta!) kypärät ja tyttärelle keväällä pöllityn pyörän tilalle uusi ja siihen tavallisen lukon lisäksi paksua kettinkiä pitkä pätkä, jottei vorot vie. Vakuutushan varkauden liki kokonaan korvasi, mutta eiväthän pyörävarkaudet mitään mukavia juttuja ole. Ja tytär antoi minun ostaa hänelle kahdet kengätkin, ja vitamiineja 🙂 . Ja meille molemmille löytyi urheiluhousut. Ettei muka osata shoppailla? Hyvin osattiin!
Ja sellaisia juttuja tyär kertoi, että erikseen lupasin, etten blogipäivitykseen tai pienempäänkään levitykseen laittele… luottamuksesta hyvilläni olen. Ja siellä kulkiessamme minulla vieläkin – liki vuoden vuorottelun jälkeen – on vähän rikollinen olo kun olen keskellä päivää, keskellä maanantaita humputtelemassa. Tuosta vaan arkipäivänä…
Mutta eihän tätä riemua enää kauaa olekaan. Mistä poika äsken piipahtaessaan taas muistutti. Aamut vähenee…
Mitenkö meidän Kajaanin kasarmilla viikot asuva nuori mies kotosalla maantaiehtoolla? On jollain erityiskomennuksella, kun muut ”ryynäävät jossain Kainuun metsissä”, tämä meidän sotasankari on erityiskomennuksella Oulussa ja asuu hotellissa! Toukokuussa viikko Umbriassa, kesäkuussa monta päivää hotellielämää pitkin Pohjois-Suomea – kai? Näin puolustusvoimain lippujuhlapäivänä – minä vaan kysyn – miten voimme enää luottaa maanpuolustukseen kun tuollaista on armeijassa meno ja meininki?
