Villa Franco hiljenee

Villa Francossa (myös Il Rosetona tunnettu) on hiljaista ja autiota. Onneksi ei ole ollut kolmea edellistä viikkoa.

Makuuhuone toisensa perään on tyhjentynyt…

L:set lähtivät aamiaisen jälkeen ajelemaan Perugiaan ja sitten Roomaan ja lentäen kohti kotia. He olivat meidän viimeiset vieraat täällä. Heidänkin, jos joidenkin, kanssa on vaan kovin helppoa olla. … saimme vihdoin näiden kolmen päivän aikana päivitettyä kuulumisemme.

Meillä oli tänään eilisen lerppuilun jälkeen kunnon aamulenkki: sauvojen kanssa Pantallaan, alakylään, apteekkiin (laksatiivit jo tarpeen… ;)) ja samaa reittiä takaisin ylös. Lämmin tuli, ihan patikkameininki. Aamun viileys vaihtui lenkin aikana yli 20-asteen lämpöön, joten oli ilo käydä – vielä kerran – aamu(päivä)uinnilla.

Ja sitten alkoi Suuri Pakkaus Operaatio. Kolmen viikon aikana olemme (= olen) ehtinyt asettua taloksi oikein kunnolla; joka kaapissa ja tasolla on jotain omaa.

Auringon häivyttyä iltapäiväksi pilvien taakse päätimme tehdä vielä yhden pienen retken: mennään Torgianoon lounaalle. Siis Torgianoon toisen kerran. Tuntuu että olemme täällä käyneet kaikissa paikoissa (ainakin) kaksi kertaa: Todissa, Perugiassa, Orvietossa, Assisissa (kolmesti siellä) ja sitten lähikylissä, jotka ovat lenkkimatkan päässä, monta monituista kertaa…. kertoo mistä? niissä on niin paljon nähtävää, että voi käydä parikin kertaa.

Tänään Torgianon reissuun tuli uutta potkua kun päätettiin, että käydään samalla  katsomassa Brufan Scultori a Brufa – La Strada del Vino e dell’Arte, maisemareitti, jonka varrella paljon viininviljelyksiä ja taideteoksia (meidän mielestä useimmat ruostuneita rautamötiköitä – toteaa taidehistorian opinnoissaan kovin hitaasti etenevä vuorotteluvapaalainen).

Mutta jos emme taiteen päälle niin ymmärtäneetkään niin ruoan päälle ymmärsimme. Löysimme – ihan tuhannen vahingossa – ristorante Siron Torgianon sivukadulta.

Kun kahden aikaan sinne menimme, oli sokkeloinen paikka täynnä (n. 100 henkeä?) ja meteli huumaavaa. Italialaisia työmiehiä rakentajaliivit päällään, tummapukumiehiä, perheitä, yksi isohko turistijoukkio, nuoripari, jonka anorektisen laihalla naisella Vuittonin suunnattoman (mauttoman?) suuri olkalaukku ja huikeat mustat lakerikorkkarit, muutaman naisen lounasseurue. Rustiikki perheravintola täynnä paikallisia, ja me mahduimme mukaan.

Oli aika ”autenttinen olo”. Primi piatti molemmille: minulle – taas – ravioleja ja tryffelikastiketta, jossa myös pähkinää (pitää kokeilla kotona) ja pehtoorille Norcian tuoremakkarasta tehty kastike penneille. Otimme pullollisen viiniäkin, tosin joimme siitä vajaat puolikkaan, pehtoorille tippa ja minulle pari lasillista (enemmän kuin puolet jäi pöytään). Otimme myös espressot, ja olimme yllin kyllin kylläisiä kun paikasta lähdimme. Ja lasku? Huikeat 30 euroa!

Eilisen Orvieton viinitilauksen jäätyä vähän ”vajaaksi” ajelimme vielä Cantina Lungarottiin. Lungarottin aatelissuku on hallinnut näitä ”meidän” lähiseutuja vuosisatoja, sekä taloudellisesti että muutoin. Stada del Cantinan varrella on suvun isot viinitarhat ja tuotantolaitokset. Viime vuonna Vin´Italyssä Italian toiseksi parhaaksi rankattu Rubesco Riserva 2006 (70 % Sangiovese)  ja muutama muu vino tuli shipattua. Tänään tilauksen hoito tuntui olevan paljon vakaammalla pohjalla kuin eilen Orvietossa.

Paluu Villalle, viimeisiä kuvia, videoinkin, – saapa nähdä. Vessatkin halusin kuvata (pöhkö? jep, jep) ja siinä viimeistään hoksasin, että paljonpa kannatti käydä kampaajalla värjäämässä hiuksia ennen reissuamme; nyt olen PALJON blondimme kuin lähtiessä…

Illan ohjelmassa auton putsausta [pehtoori] ja pakkaamista ja kuvaamista [meitsi] – hyvin varovaista summaamistakin jo teimme: kaksi viikkoa olisi ollut liian lyhyt aika, vielä viikko olisi hyvä, mutta kyllähän täällä jo on oltukin. Ja kun Ouluunkin kuulemma on jo tullut kesä – tai ainakin alkukesän merkkejä – niin huomenissa lähdemme ajelemaan kohti Travemündea ja sitten Oulua…

Keskiviikkoiltana olisi tarkoitus olla kotona. Mutta aiomme vielä nauttia matkalla olosta, joten ehkäpä palaan huomenissa ”linjoille” Madonna di Campodigliosta… viikonloppuja kaikille teille… Umbriasta toivottelen ja kiitän mielenkiinnosta. Villa Franco hiljenee.