Primo maggio, la feste del lavore – Perugia ja Assisi huiputettu

Toukokuun ensimmäinen, työn juhla. Niinhän se on täällä Italiassakin.

Meillä aikeena lähteä patikoimaan ja vappupiknikille Monte Sabilliini -vuorille (n. 100 km taloltamme itään, mutta säätiedotus uhkaili sateella ja ukkosella – viimeistään iltapäiväksi luvattiin surkeaa keliä, joten me päätimme lähteä jatkamaan lähitienooseen tutustumista: mennään Perugiaan, ehkä Assisiin. Korkeallahan nekin ovat. Kukkulakaupunkeja.

Ja päätimme lähteä ajoissa, ennen mahdollista ukkosta. Perugian rautatieasema käytiin ensin tsekkaamassa: on luultavaa että saamme sinne vielä vastaanotettavia 🙂 ja sitten erinäisten parkkipaikanetsimisvaikeuksien jälkeen pääsimme Perugian kaupunginmuurien sisälle. Hui! Yön sateiden jälkeen vielä kosteaa sinistä ilmassa.—

Paitsi että Perugia on iso kaupunki (160 000 asukasta), se on myös vanha ja kaunis kaupunki. Pari tuntia käveltiin ristiin rastiin. Alkoi oikeasti olla lämmin: lämpö nousi ihan reilusti yli + 20 asteeseen ja me olimme varustautuneet kuin Iisakkipään huiputukseen, huoh. Mutta jos se on suurin ongelma, niin aikas vähäisiä ovat huolet.

Perugiassa oli paljon muitakin kuin me. Italialaisilla vapaapäivä.  Kaunis päivä. Juhlasta huolimatta tai sen vuoksi monet kaupat auki: tämän näyteikkunan myymälä ei ollut. Ehkä merkitsi minulle säästöä. Minä niin pidin noista.

Siis putiikki kiinni joten matka jatkui …

Perugian jälkeen mietimme, mihin sitten. Ei sada (ainakaan vielä) joten olisiko se tänään Assisi?  Moni on siellä käynyt, moni vaikuttunut. Ja minä eniten vaikuttunut kun veljeni oli siellä käynyt, työreissulla päässyt käymään. Hänhän ei mikään kaltaiseni Italia-friikki (enemmänkin Jenkeissä ja Thaimaassa aikaa viettänyt) ole koskaan ollut, ja siksikin oli merkillisen kiinnostavaa, kuinka jaksoi Assisin-vierailustaan kertoa ja olla innostunut. Parahiksi esikoistyttärensä rippijuhlien alla siellä oli päässyt vierailemaan (ja tyttärelleen rippiristin Franciskuksen kotikaupungista ostanut) ja se, kuinka rippijuhlissa sitten Assisista puhui, pisti miettimään, että siinä on oltava jotain erityistä.

On siinä. Käymme siellä vielä varmaankin uudelleen. Meillä on toinen mahdollisuus. Tänään kävelimme vanhan kaupungin (Centro Stroricon) päästä päähän, piipahdimme muutamassa galleriassa, joita oli paljon, yhdessä kirkossa, joka oli tavattoman kaunis, gelateriassa, josta pehtoori osti jäätelöä, jota ei todellakaan saanut yksin syödä, meillä oli kuuma, otin varmaan puolen sataa kuvaa.

Muistathan että kaikki kuvat suurenevat klikatessa. Kannattanee – minusta ainakin.

Kyllä se kaunis kaupunki onkin, historiallinen, pahimmoilleen turistipaikka, mutta oikeasti myös uskonnollinen keskus vielä tänään. Ja Unescon maailmanperintökohde.

Rauhan (pax) kaupunki

Partiolaisia luostarinpihalla.

Ukkonen alkoi nousta .. siestan aika, jäämmekö kaupunkiin lounaalle vai lähdemmekö? Lähdetään. Iso Spar-kauppa kaupungin ulkopuolella sai meidät vielä täydentämään Villan ruokavarastoja ja kun sade oli jo melkoinen, palasimme iltapäivän lopulla Collazzoneen.

Pehtoori opetteli käyttämään pihan hiiligrilliä; erinomaisia vartaita tuli!

Illanssuussa pyykkäystä ja imurointia, kuvien arkistointia, viesteilyä. Tämä vappu on eletty.

Toukokuu on käynnistetty!