Heräämme aamuyöstä kun koko hotelli tärisee!!? Maanjäristys?! Niin me arvelimme. Kesti muutaman sekunnin ja sitten hiljeni ja rauhoittui. Nukahdimme.
Aamu-uutisista näimme että Bolognan lähellä, Ferrarassa, oli ollut kuuden magnitudin tuhoja tehnyt maanjäristys, jossa oli kuollut muutamia keramiikkatehtaan työntekijöitä. Me ajelimme eilen noiden tehtaiden (kolme isoa peräjälkeen) ohitse. Mutta viime yön majapaikkamme oli 200 km pohjoisen järistyksen keskuksesta, mutta tuntuihan tärinä silti. Uusi kokemus. Ei ole mitään tarvetta kokea uudelleen. (Viisi vuotta sitten olin tyttären kanssa Kiinassa, jolloin Sichuanin maakunnan ISO maanjäristys vei tuhansia ihmisiä kuolemaan, mutta me emme tunteneet järistystä muuta kuin myrskynä (tsunamiko?) rannikolla.
Tänään aamuseitsemältä hotellimme vieressä olleessa kirkossa soitettiin kiitoskelloja! Pitkään ja hartaasti, mutta onnistuimme vielä nukahtamaan. Oli hyvä nukkua: varsinkin minulla kun on viime viikoilta aika lailla univajetta – puolille öin tuli kuvia perattua ja järkkäiltyä, bloggailtua ja surffailtua ja sitten aamuisin en malttanut nukkua – ihan sama, olinko aamiasvuorossa vai en.
Tänään lähdimme siis ”vähän myöhässä” (= puoli kymmeneltä) tien päälle, ja sekä se sitten oli se ratkaiseva tekijä, että jouduimme pariin suurehkoon moottoritieruuhkaan: ensin Italian puolella ennen Itävallaan rajaa ja sitten toisen yli tunnin kestäneeseen maleksintaan München – Nürnberg välillä. Ei, ei siellä näkynyt mitään tietöitä tai onnettomuuksia, vaan sitä liikennettä vaan on NIIIIN paljon. Tarkoitus oli olla neljältä Nürnbergissa jotta ehtisimme tutustua vanhaan kaupunkiin, eihän se mennyt ihan niin kuin suunniteltu oli.
Tällä kertaa minä ajelin Brennerin solan ja Alppien yli, jotta pehtoori sai vuorostaan ihailla maisemia. Ehdimme kuitenkin pois tienpäältä ennen kuin rekat pääsivät mukaan liikenteeseen. Ne eivät saa olla moottoriteillä sunnuntaisin ennen kuutta: kymmeniä ja satoja rekkoja on levähdyspaikoilla ja ratzeplatsella odottamassa starttia…