Kävinpä tänään Linnanmaalla, duunipaikalla, hoitelemassa vielä juhlakirjan postitusasioita ja palauttamassa Humanistin malja -pokaalin, joka on nyt siis vuoden ollut minun hallussani, ja ojennetaan kohta seuraavalle… .
Kävin myös etsimässä perusteita töihin paluulle tai irtisanoutumiselle. Viime viikolla kertomani ongelma (ks. alla postaus otsikolla ”Palata vai ei?”) kun ei pääsiäisviikolla Lapissa ratkennut suuntaan eikä toiseen. Kävin haastattelemassa sijaistani ja vanhoja kollegoita, tunnustelemassa maaperää, urkkimassa strategialinjauksia ja töidenjakoja. Katsomassa työhuonettani, etsimässä vastauksia kysymyksiini. – Enkä hullua hurskaammaksi tullut!
Yksi sanoo, että tule, tulisit, toinen, että minä ainakaan en tulisi, jollei olisi pakko, kolmas, jotta ethän kuitenkaan osaa olla tekemättä mitään, neljäs, että homma yliopistomaailmassa menee aina vain hullummaksi. Opiskelijat pysähtyvät juttelemaan, kyselevät kuulumisia, ylpeänä kertovat suorituksistaan. Aikani asioita hoidellen, neuvottomana harhaillen katselen ja mietin. Lähden pois, eikä mitään ratkaisevaa ”merkkiä” minulle ollut tullut.
Ja sitten kun olen digikuvauksen verkkokurssilla valittanut, että punaisen kuvaaminen on niin vaikeaa, värit eivät toistu oikein, ja lupaan hakea esimerkeiksi kuva-arkistoistani epäonnisia ”punaisia kuvia”, joita olen ottanut kymmenittäin mutta huomaankin että olen ilmeisesti aika järjestelmällisesti tuhonnut ne saman tien. Löysin muutamia punaisesta otettuja otoksia, jotka ovat kauniin ja oikean punaisia.
Ja niin kesäisiä. Mikä taas minut ajattelemaan, että kahden viikon päästä eletään jo yhtä isoa unelmaa… johdattelen teitä aiheeseen huomenissa lisää…
