Parhaimmillaan ruoka on sosiaalinen tapahtuma .. . näinhän minä olen aina sanonut. Minulle hyvä ruoka on erinomaista, jos on hyvää seuraa. Ja minulle kokkaaminen ja yhdessä syöminen on osoitus osoittaa välittämistä ja ystävyyttä… Puolin ja toisin. Tämä on taas tullut todistetuksi viime aikoina, viipyilevät aamiaiset ovat elämän suola, työlounas voi olla hyvä sosiaalinen tapahtuma ja esimerkiksi kun eilen oltiin ”vanhojen” ystävien kanssa ”ulkona” (Hugossa) syömässä ja sitten heillä ”jatkoilla”: erinomaisen päivällisen jälkeen vielä juustoja ja mutkatonta yhdessäolemista, harmaatakin oli näkyvissä, mutta myös aurinkoa… Pelkkä ruoka ei tee näistä jutuista mainitsemisen arvoisia…
Ja ehkäpä tämä käsitykseni yhdessä syömisen ilosta ja hyväätekevästä vaikutuksesta, on jotenkin välittynyt seuraavallekin sukupolvelle: tänään Juniorin synttärisapuskalla meitä ei ollut kuin puoli tusinaa, mutta kun Juniori kylmäsavuporonpaistilla täytettyä lehtiäpihviä leikatessaan totesi, että ”kannatti täyttää 21 vuotta”, tiesin että homma ei ole ihan pielessä. Jossain vaiheessa muistuikin kovin elävästi mieleen lastenkestit vuosien takaa; oli hyvin tarkkaa millainen onnikka- tai rekkakakku piti leipoa, millaisia irtiksiä hommata, mitä ”lipukkia” (limpparia) tarjota. Tämänkin päivän ruokalistaan pojalla oli toiveensa, melkein kaikkea sitten teinkin, vain vähän varioin.
Menu venähti aika pitkäksi: vetäydyin jo puolen päivän jälkeen Festaan, lumisateen juuri ja juuri hellitettyä… ”Jos ei Maaria maata näytä, ei huhtikuussa kesää tule.” Eipä sitten taida tulla… Samapa tuo. Paistaisi edes.
Festassa kokkailin, kuuntelin hyvää musiikkia, ja nautin kovasti.
Kaikenmoista värkkäilin, yksi uusi kokeilu olivat Domino-tryffelit: sain joku viikko sitten pehtoorilta Sikke Sumarin uuden keittokirjan, josta on jo tehty muutakin hyvää ja josta tämän reseptin päätin kokeilla. Eivät ihan tavallisia pääsiäispöydän herkkuja ole, mutta kokeilehan: murskaa paketillinen Domino-keksejä (175 g) pamixilla murusiksi ja lisää joukkoon 100g (”laitti”) Philadelphiaa tai muuta tuorejuustoa. Sekoita tahnaksi ja pistä jääkaappiin tunniksi. Pyörittele sitten massasta palloja ja pistä taas jääkaappiin jäähtymään. Sulata 100 g suklaata, kierittele dominopallerot suklaassa ja laita pintaan kuivattuja karpalopaloja, kookosta, strösseleitä… Laita taas jääkaappiin. Hyviä olivat.
Oman äidin ruoathan ovat aina parhaita (pätee myös minun äitiini), mutta veikkaisin, että teidän lapsilla on vielä vähän keskivertoa paremmat päivälliset kotikotona 😉
Katri, luulisin, että kaikki ruoka joka on tehty ja tarjottu ilolla ja rakkaudella on keskivertoa parempaa – siis ainakin äitien ruoka lapsilleen taitaa yleensäkin olla. 🙂
”…viipyilevä aamiainen…”
Paisley-kuvioidun, shaalikauluksisen silkkiaamutakin verhoama raukea käsi ojentuu hitaasti kohti luomuspeltistä rakkaudella leivottuja, uuninlämpöisiä sämpylöitä…
Ilmauksesi ”viipyilevä” virittää mielen kiehtoville taajuuksille.
Viipyilkäämme!
Oi kuinka sinun ajatuksesi viittaavat hyvin sofistikoituneisiin aamiaisiin. Minulle ne merkitsevät (useinmiten mökillä) aamiaisia, joissa ollaan harmaat villasukat jalassa, flanellipyjama päällä, ehkä torkkuhuopa harteilla, höyryävää puuroa, vastapuristettua tuoremehua, paahtoleipää ja marmeladia, kuumaa kahvia. Höpötystä, ehkä raukeaa asiastakin keskustelua. Ehkä lehti tai ehkä edellisenä iltana liki loppuun saatu kirja, tai ehkä sittenkin kartta pöydällä, … mihin tänään?
Tai viipyilevä aamiainen voi olla loppukesän lämpimänä aamuna kodin portailla nautittu saaristolaisleipä graavilohella ja iso mukillinen kahvia…
Aamiaiset ovat hyviä. Aamut ovat hyviä. Mihin tänään?