Nukuin huonosti, illalla myöhään vielä ylikierroksia, paljon tunteita, paljon muistoja ja mietteitä. Tulevastakin.
Ja samoissa merkeissä herään liian varhain, ehkä vielä vähän tautiinkin. Kovin huonosti olen viime yöt, viikot nukkunut, mutta silti tänään on levollinen olo jo herätessä. Pakkailen, mietin miksen tehnyt sitä eilen. Pakkaan kehnosti, paljon ei tarvitsisi muistaa, mutta paljon unohdan, olen jo nyt huomannut. Kahdeksan jälkeen olen moottoritiellä, ajelen aamusumussa, on vain harmaita värejä. Kollega soittaa, kertaamme eilistä, kertaamme kulunutta vuotta … minä olen merkillisesti vähän kuin unessa vielä. Toisaalta annan itseni olla sellaisessa mukavassa euforiassa; homma on ohi, nyt on edessä loma, on minun pieni retriittini.
Mietin, panisinko puhelimen kiinni? Tiedän etten pysty, ja jo Tervolassa kun on Kuksassa pysähdyttävä, tsekkaan puhelimesta sähköpostit. Hymyilen. Vastaan niihin muutamiin tekstareihin, joita on tullut. Jatkan ja sumu antaa mahdollisuuden olla vielä jossain epätodellisessa maailmassa. Liikennettä ei nimeksikään, keli paras mahdollinen, muistan viimevuotisen yhden tänne tulon; se oli hengenvaarallista. Mutta tänään ehdin ajatella, annan itselleni luvan olla piittaamaton monista asioista, huolista. Vasta loppumatkasta muutama pöhkö poro poukkoilee tiellä.
Rovaniemellä käyn kaupassa, ostan mökille kukan, dvd:n (Kjell Westön ”Missä kuljimme kerran” -kirjasta pidin tavattoman paljon, nyt leffa tuossa pöydällä, ehkä huomenna on sen vuoro), viiniä (Museum Reservaa oli paikallisessa Alkossa! minun karonkkaviinini. Kuinka se nyt sopiikaan tunnelmaan! Sekin jäänee huomiseksi, viikonlopuksi), kuuntelen vähän aikaa Novaa, hermostun siihen keskipäivän pärpättitoimittajaan (Aaltonenko?, Joskus pidän hänen jutuistaan, ja olen varma että on humanisti koulutukseltaan, kirjallisuus pääaineena? historia ja taidehistoria sivuaineina? En tiedä. Tänään en sietänyt, joskus hyviäkin juttuja).
Rovaniemen jälkeen taivas repeää. Onneksi sittenkin palasin aamulla muutaman kilometrin ja hain ne unohtuneet aurinkolasit. Muutama puhelu. Mietin mitä teen? Ensi syksynä, – mitä teen ensi syksynä. Sodankylässä käyn Nesteellä lohileivällä, ja huomaan etten koskaan ole yksin mennessäni mökille käyttänyt näin paljon aikaa. Yleensä ajan lujaa, ajan kesäkelillä juuri ja juuri viisi tuntia, talvirajoituksilla kuusi tuntia. Aika reippasti ajan. Tänään fiilistelen. Voikohan sanoa että fiilistellä, joka tapauksessa olen levollinen. Kuuntelen swing-jatsia, Monty Marshall ja Eric Clapton pelittävät.
Soittelen vielä pari puhelua – ennen kuin vaivun henkilökohtaiseen yksinäiseen retriittiini…. Kuulin mitä halusinkin, kai… Formuloissa on tallit, mutta onko muissa lajeissa?
Mökin pihassa huomaan että tämän päivän liikunta hoituu pihassa: lumitöitä jaksan pari tuntia. Purolle asti en jaksa, enkä oikeastaan uskallakaan: voin jäädä lumilingolla kiinni puronmutkassa, joten jätän huomiseen, huomenna teen sen lapiolla.
Mökissä sytytän takkatulen. Olen levollinen. Joskus minäkin. Ja nyt siihen tärkein syy ei ole Lappi.
Kjell Westö; sainko sittenkin väärän kirjan?
Ennen joulua aloin työstää (lukea) lahjaksi saamaani KW:n romskua ”Älä käy yöhön yksin”. Kirjanmerkin löysin tänään sivulta 125, työstettävää on vielä 479 s.
Härregyyd, enhän minä muutoin kuin maalaisuuteni torjuen ja fiksua näytellen voi väittää viihtyväni Kallion Linjoilla, Punavuoressa, Alppilassa, Eirassa; 1960 -luvun stadilaisen nuorison rokkiympyröissä. Uusi yritys?
Juhlitun proffanne kunniaksi lueskelin eilen, Kalevalan ym. ym. päivänä hänen artikkeliaan ”Vanhojen kansanrunojen nimistön ja todellisen nimistön välisistä yhteyksistä.” Sen mukaan ”henkilönimelle Ahti on esitetty myös luonteva germaaninen etymologiamahdollisuus.” Hmm.
Proffasta toiseen. HS 27.2. kertoi, että oman ”intokseni” (inttää = väittää, väitellä, väiteskellä) toinen esitarkastaja ”saneli pojalleen teoreettiseen biologiaan kuuluvan artikkelin valmiiksi kuolinvuoteellaan.”
Tempus fugit.
Huomenta hiljaiselta, utuiselta Hangasojalta.
En ole lukenut kuin tuon yhden KW:n kirjan ja sen kiehtovuus oli varmasti siinäkin, että juuri tuolloin tutkin ja tein luentosarjaa suomalaisen maalaisarjen historiasta ja Westön kirjan kuvaukset 1900-luvun alun helsinkiläisestä kaupunkiarjesta muodostivat hyvin erilaisen maailman.
“saneli pojalleen teoreettiseen biologiaan kuuluvan artikkelin valmiiksi kuolinvuoteellaan.”
– en oikein tiedä mitä tuohon sanoisin, hyvin ristiriitaisia ajatuksia herättää. Mutta ehkäpä minun ei tarvitsekaan. Lähden puskeutumaan hankien läpi saunalta purolle. 🙂
Toiveikasta torstaita sinnekin.