Julkkarit. Tänään oli juhlakirjan julkistamistilaisuus. ”Historian selkosilla” on valmis.
Kun akateemisen oppituolin haltija täyttää tasavuosia, on tapana, että hänelle kirjoitetaan juhlakirja. Ainakin meillä humanisteilla on tämmöinen tapa. Minun esimieheni on täyttänyt tasavuosia jo jokunen vuosi sitten, mutta silloin hän tiukasti kielsi juhlakirjan tekemisen. Emme antaneet periksi, vaan päätimme oppiaineen piirissä, että juhlakirja tehdään myöhemmin, tehdään salassa, tehdään vaikkei tasavuosia olekaan. Ja minä mokoma sitten käynnistin projektin, joka on ulottunut pitkälle tähän vuorotteluvuoteeni asti.
Hyvät blogini lukijat, te olette seuranneet tämän(kin) juhlakirjan valmistumista kohta kaksi vuotta. Kesäkuussa 2010 tämä alkoi; palkkasin erinomaisen tutkimusapulaisen ja kahden kollegan kanssa pistimme hankkeen pystyyn.
Moni tuttu ja blogia seurannut on kummastellut, mitä ihmettä vuorotteluvapaallakin kuljen jatkuvasti yliopistolla palavereissa, miksi luettavaa ja kirjoitettavaa artikkelia riittää, mitä ihmeen postitustalkoita on koko ajan meneillään? Tätä yli 500-sivuista kirjaa tässä on tehty, on toimiteltu. Mikrohistoriallinen biografia esimiehestä kirjoitettu. Kannen ja monet muutkin kirjan kuvat olen käynyt ottamassa. Rahaa kerännyt, kirjeitä laatinut ja lähetellyt. Toimituskunnassa päällimmäisenä touhunnut.
Muutama viikko sitten kerroin, kuinka yhtenä aamuna sattui kamala järkytys. Sekin liittyi tähän projektiin: kirja oli menossa painoon. Olin juuri lähettämässä sähköpostilla viestiä, että ok, kirja on valmis painettavaksi, kunnes jostain tuli joku heureka! tarkasta vielä kerran. Tarkastin, ja yksi kokonainen artikkeli puuttui: keskeltä kirjaa parikymmentä sivua oli hukassa!
Ja sitten tämänpäiväisen kahvikestin rahoitus, järjestäminen ja puhe. Niissähän sitä on ennen ja jälkeen Kanarian matkaa mennyt aikaa. Mutta tänään liituraita yllä ja projektin myötä kaveriksi tullut tutkimusapulainen apuna, julkistamistilaisuus, jossa oli about 130 kutsuvierasta (ihan kuuluisuuksia ja yliopiston johtoakin, pehtoori takapenkissä tsemppaamassa) ja opiskelijaa, meni hyvin.
Esimies oli täysin yllättynyt, täysin hämmentynyt, liikuttunutkin. Ja minä en pitkäksi (yllättikö ketään?), mutta kiitellyksi (että sitä voi olla iloinen kun ei ole töpeksinyt), venähtäneen puheeni aikana vuodattanut kyyneltäkään. Nuha tosin vähän haittasi, mutta pikku juttu.
Tämän kirjan aika oli nyt, nyt se on tehty.
Nyt hiljalleen relaan, on hyvä mieli, kun on tehnyt töitä ja ennen kaikkea kun on tehnyt hyvän mielen.
Huomenna lähden pohjoiseen. Vuorottelemaan. 🙂
Vautsi, mikä juttu! Uskomatonta, että saitte pidettyä asian yllätyksenä. Uskon kyllä, että sait projektista itsellesikin hyvän mielen. Nyt voit ehkä oikeastikin vuorotella 😉 Hyvää matkaa pohjoiseen!
”…oppituolin haltija…tasavuosia…juhlakirja…meillä humanisteilla…”
Jo vain kantsii humanderiproffien tasavuosia täytellä, kun kollegat näin fiksusti muistavat!
Ei seinäntakaisessa tiedekunnassa. Kiitoksiin virittäydytään vasta työuran päätepysäkillä. Näköiskuva (öljyvärein) luentosalin seinälle, ylisanoja lähtevän ylivertaisesta pätevyydestä, kahvia ja pullaa.
That´s it.
Katri, vautsi tuntuu nyt minustakin. 🙂
Koivu, tein eilen puheessani kaikkeni etten olisi eilen ylisanoja esimiehen ylivertaisesta pätevyydestä lausunut. Pönötyksen ja pömpöösin vältteleminen oli ylivertaisen tärkeää, ja taisinpa siinä onnistua. Ja silti tehtyä selväksi ettei proffamme mikään turha tieteentekijä ole. That´s it, nyt kohti Hangasojaa!
Pidit kyllä erinomaisen puheen ja tilaisuus oli kokonaisuudessaan lämminhenkinen. Jouko on kyllä juhlakirjansa ansainnut.
Laura, kiitos! Jubilaarikin onneksi tykkäsi. Lämminhenkisyyttä tavoiteltiin ja kyllä sen saavuttamiseksi te kaikki läsnäolleet olitte osanne tekemässä. 🙂