Sitä ollaan niin valokuvaajaa

Sitä ollaan niin valokuvaajaa, niin valokuvaajaa.

Sähköpostissa tuli pyyntö saada käyttää blogissani olevia valkoisten kukkien kuvia erään yhdistyksen www-sivuston koristeluun. Lupasin. Ihan jalomielisesti vastasin: käyttäkää vain, mutta ei kaupallisiin tarkoituksiin. (hih!, oli saada pakko lisätä tuo…)

Joskus ennenkin on tullut vastaavia. Kerran yksi ihminen kysyi lupaa tehdä canvas-taulu eräästä tuntureilla ottamastani kuvasta. Yliopiston virallisellekin sivuille on kelpuutettu muutamia kuviani. Parhaillaan tekeillään olevaan Pohjanmaan (vai koko Pohjois-Suomen?) kulttuurinähtävyyksiä esittelevään kirjaan tulee kuvani Kiimingin kirkon alttaritaulun pienestä yksityiskohdasta. Ja tänään sain yhden lopuillaan olevan hankkeen kuvitukselleni hyväksynnän. YouTravel -matkatoimisto on pyytänyt luvan linkittää Kitzbühelin matkan koko kuvakertomukseni Facebook-sivulleen ja Kukkolan bussien wwww-sivuilta on linkki viime syksyiseen Jäämeren kierros -kuvastooni.

Luvan kanssa ovat kaiken nuo tehneet, ja jotain pientä taloudellista korvaustakin olen joistakin saanut.

Miehän saisin näistä ihan valokuvauksen portfolio-kansion kun rupeaisin kokoamaan. Vaan mitä moinen hyövää…  Onhan se vaan niin nohevaa (Juniorin armeijasta tuoma termi, jonka ihan tarkkaa sisältöä en edes tiedä, mutta tuntuu tähän sopivan) kun joku on kiinnostunut ja kysyy. Perhe ja lähipiirihän on joutunut kuvausvimmastani saamaan osansa jo vuosia: kalenteria, taulua, kuvakirjoja, jatkuvia linkkivinkkejä matkasivuille, CD:lle tai tikulle koottuja kuvakansioita on heidän näköpiiriinsä tullut jo pidemmän aikaa – halusivat tai eivät.

Väistämättä tästä Ainolan puiston puusta tulee mieleen yksi, jo eläköitynyt uutistenlukija. 🙂

Ja silti. On niin paljon tilanteita joissa en saa läheskään sellaisia kuvia kuin haluaisin. Tai EVO! En vain osaa muokata niitä tai joudun ottamaan – kokeillen – kymmenen, että saan yhden onnistumaan. Muistanetta joulun alla kun kerroin ottaneeni 142 otosta yhtä tarkoitusta varten, 142 otosta jotta yksi kuva kelpasi. No se oli Vuorotellen kirjan kansikuva (ks. täältä). Joka sitten kuitenkin meni painossa liian tummaksi.

Eräs Vuorotellen-kirjan tilannut kertoi seuranneensa blogiani ja erityisesti sen kuvia ja kehotti liittymään Pohjoisen luontokuvaajien yhdistykseen ”kuuluisit meidän porukkaan”. No olin ihan onnesta muikeana moisesta ja kävin sitten yhdistyksen sivuilla katsomassa ihan hurjan hienoja luontokuvia  ( http://www.polku.net/cms/default.asp?iId=GFEIJK  )  ja valokuvaajan egoni kutistui ihan muruseksi:  En ikinä opi ottamaan niin hienoja kuvia!

Erityisesti sisäkuvien ja henkilökuvien ottamisessa olen surkea. Kesällä, hyvässä valossa saatan onnistua makrokuvissa tai sitten laajoissa maisema- tai rakennuskuvissa on joskus onnistumisen makua, – osaan laittaa asetukset valmiiksi, ilman että täytyy ottaa kymmenen otosta kaikilla mahdollisilla arvoilla ja sitten valita paras. Saatan – joskus – osata luoda valotuksilla tunnelmaakin, käyttää valoja ja varjoja hyödyksi ja pelata säädöillä, tarkennukset ovat kohillaan, syväterävyyttäkin löytyy, mutta – – Mutta sisäkuvat! Uuh.

Siksi on sitäkin hulppeampaa että pääsin varasijalta valokuvauskurssille, joka on alkanut jo viime viikolla, mutta minä sain nyt tiedon ja menen mukaan vasta huomenna. Kurssi  kestää koko kevään, joka torstai-ilta. Sitten olen ilmoittautunut kahdelle muullekin valokuvauskurssille: toinen on Kesäyliopiston järjestämä, pitkä neljän opintopisteen verkkokurssi, jonka alkaminen on vielä epävarmaa ja toinen on intensiivikurssi Oulun seudun ammattiopistolla. Joskopa sitä taas oppisi uutta. Ei opi, jollei opettele…