Siellon revontulet. Kaupungissa. Sinivihreät revontulet! Kaikki itseäänkunnioittavat valokuvaajat seisovat nyt pihalla pakkkasesssa jalustimet tanakasti hangessa ja kamerat suunnattuna kohti taivasta piiiiiitkällä valotusajalla ja ties millä konstein kuvaavat kauniita revontulia… , mutta minä en t-a-r-k-e-n-e. Ehdottomasti olen sitä mieltä, että sää on pukeutumiskysymys, mutta nyt pysyn sisällä. Piste.
Tulimme juuri Paistinkääntäjien juustomaistiaisista, siksi ylipäätään näin ne revontulet. Mutta en halua enää ulos. Värjöttely lyskan bussipysäkillä riitti tämän illan ulkoiluksi. Istanbulin viihtyisässä kabinetissa ja viihtyisässä seurassa vierähti tovi. Illan musiikkituokiot olivat liki ylivertaisia, mutta ei viinien ja juustojen yhdistelmissäkään ollut mitään vastenmielistä. Päinvastoin. Espanjalaisia viinejä ja juustoja oli tarjolla yllin kyllin, melkein liiankin kanssa. Mahonia en ollut muistanutkaan, nyt taas muistan. Oivallinen Coronasin kanssa, eikä niinkään rouva Waltraudin seurassa. … Hifistelyä? No joo, mutta mukavaa oli.
Entäs tänään päivällä? Joinakin päivinä voi töpätä enemmän kuin toisina. Minä olen töpeksinyt tänään enemmän kuin paljon, mutta ehkä voisi sanoa, että tekevälle sattuu.
Olin piipahtamassa Linnanmaalla, palaveeraamassa, herättämässä hilpeyttä vinkkeleissä, kahvilla yhden jo aika lailla korvaamattomaksi käyneen kanssa, kirjastossa etsimässä inspiraatiota seuraavaa kolumnia varten ja matkakirjaa La Gomerasta. Ja esimiestäkin kävin tervehtimässä, ja ilokseni sain tämän juuri ilmestyneen uusimman kirjan Suomen mäkihypyn historia. Urheiluhistoria on uusi aluevaltaus oppiaineessamme. Sotaa, liikennettä, sosiaalihistoriaa, nimistöä, koulutuksen ja seurakunnallisen elämän historiaa, politiikkaa ja saamelaisten elämänmenoa meidän porukalla on tutkittu, mutta nyt sitten urheilun historiaakin. Ei hassumpaa. Ja Veikko Kankkosesta oli monta kuvaa! Hyvä kirja! 🙂