Kun tänään oli luvassa saada tytär seuraksemme syömään, lähdin aamupäivän pikasiivouksemme jälkeen käymään hallissa. Ihana olla siellä ajan kanssa. Kauppahalleissa on jotain nostalgista, varsinkin suomalaisissa kauppahalleissa, varsinkin joulun alla. Siellä on ihana katsella, mitä kaikkea hyvää on tarjolla, nauttia tuoksuista, kiireettömästä tunnelmasta, istahtaa kahville, jäädä hetkeksi raataamaan kalakauppiaan kanssa. Kalakauppias kun ei olekaan ihan kuka tahansa: on pehtoorin veljen vaimo. 🙂 Ahvenfileitä sitten päätin ostaa torstain pienen ruokavieraan kunniaksi. Ja vähän lohtakin. Ostin lantut ja porkkanatkin jo, jos viikonloppuna tekisi laatikot. Ja sitten porolastuja…
Porolastuista saa vaikka mitä. Munakokkeliin ja salaattiin, piirakoihin ja sienikeittoihin olen niitä yleensä käyttänyt, mutta enpä ennen ole niistä joulutorttuja tehnyt. Tänään tein.
Savuporo-joulutortut
(mukaillen Hesarin vanhaa reseptiä)
Paketellinen (Myllyn Paras) lehtitaikinalevyjä
(voitaikinasta tulee varmasti ihan yhtä hyviä, jollei parempiakin)
ja täytteeseen
150 g kylmäsavuporolastuja
pienen purjon valkea osa
keltainen paprika
2 valkosipulin kynttä
1 tl riistamaustetta
mustapippuria
100 g savuporo Creme Bonjouria
Pilko kaikki ainekset mahdollisimman pieneksi silpuksi ja sekoita sitten keskenään.
Paina taikinalevyistä torttumuotilla pohjat, luumuhillon tilalle ruokalusikallinen täytettä. Painele tortut kiinni, voitele ja ripottele pinnalle unikonsiemeniä. Paista 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.
Me söimme tänään alkupalaksi tällaiset, mutta voisin kuvitella että pikkujoulukokkareilla tai vaikka glögin seuraan sopivat erinomaisesti. Ja kevyen punaviinin kanssa.
Siitäpä tulikin mieleeni viinisuositus, joka on pitänyt jakaa jo kauan sitten.
Meillä on vahva ennakkoluulo edullisia, ranskalaisia viinejä kohtaan. Kalliit ranskalaiset voivat olla taivaallisia, ja halvat etelä-afrikkalaiset erinomaisia, mutta että Ranskasta, hyvää ja edullista? Vaikea yhdistelmä. Ja jos viinin nimi vielä on Côtes du Rhone, josta tulee mieleen nuoruusvuosien ensimmäiset-ei-niin-sykähdyttävät-punaviini-kokemukset, niin ennakkoasetelma tämän viinin osalta ei ollut ihan paras mahdollinen. Näin ollen, jos kuitenkin sitä suosittelen, niin kannattaa uskoa, että se on sangen hyvää.
Siis Les Moniales Côtes du Rhône Villages (kuva Alkon sivulta).
Grenache ja Cinsault -rypleistä tehty kevyehkö, hennosti mausteinen viini kannattaa testata. Jos pikkujoulupöytä on punaviiniä vailla, niin tässä yksi harkitsemisenarvoinen hankittava. Eikä ole hinnalla tärvätty (9,38 €). Tämä sopii kyllä joulupöytäänkin. Kinkulle vallan hyvä, uskoisin.
Tänään olisi Tiiman pikkujoulut. Siis kolmannen vuosikurssin opiskelijoiden järkkäämät ohjelmalliset iltamat, mutta nyt ei jaksa. On sen verran tullut oltua irti opiskelijoista, etten ehkä osaisi olla. Enkä nyt kyllä oikein, en millään, viitsikään lähteä. Semminkin kun huomenna mennään systerin kans katsomaan Hectoria. Ja lauantaina on viinikerhon tapaaminen, joten onhan tässä taas menoa…
__________________________________________________
JOULUKALENTERI
Savuporotorttuja
Hector!
Nyt balladi- ja marssifanin mieltymykset tangeeraavat. Itselläni on syksyltä plakkarissa HectoRock -konsertti (Kemi 4.11.), jossa Maarit ja Pave Maijanen pureutuivat mestarin biiseihin Kemi Sinfonian ja Oulu Big Bandin säestyksellä. Not bad!
Mestarin pörröpäästä linnan juhlien kättelyjonossa voinee päätellä, että kalkkeutuminen ei vaivaa.
Koska Tuulestatemmattua on myös historiablogisto, en malta olla tuomatta julki erästä Hectoriin liittyvää, tutkivan mikrohistoriajounalismini tulosta.
Taiteilija Heikki Harman rva puolison (Satu Sarita Koskelin) isän (Jorma Koskelin) äidin (Veera Härkönen) isän (Vasili Härkönen) isän (Ivan Härkönen) äiti (PELAGIA SAHAREINTYTÄR SOTIKAINEN) on äitini äidin isä (NIKOLAI SAHAREINPOIKA LYTSY*).
*sukunimet olivat tuolloin väljän diffuuseja
KORJAUS! Lopussa po. ”äitini äidin isän (NIKOLAI…) sisko.”
Koivu! Kerronko sukulaisellesi terveisiä? Pelagia Sahareintytär Sotikainen! Kiitokset tästä mielenkiintoisesta kommentoinnista. Kerron huomenna miten HectoRock tänään kulki… Hectorin(kin) tuotannossa jota on teini-iässä kuunneltu eräskin viikonloppu ja alkuyöt ja … minua ovat aina miellyttäneet ne tarinat. Vaikkeivät mitään balladeja olisikaan.
Minulla on kuluneet vinyylit vieläkin tallella.
Ja minä kulutin lukioiässä Hectorin Linnut, linnut -albumin miltei reiäksi. Koivu: Hectorille sukua? Wau.
Hei Reija ja Raila,
tärkeä täsmennys: ei sukua itse mestarille, vaan – sangen kaukaista – hänen puolisolleen Saritalle.
Koivu, hyvä on … minun on siis myönnettävä, että en voikaan väittää että melkein tunnen Hectorin? 🙂 Tai edes että yksi minun hyvä ystäväni on H:n LÄHEINEN sukulainen. Ymmärrän.
Mutta kohta ”Kuunnellaan vaan taivasta … ”