Itsenäisyyspäivä.
Kauan, kauan sitten olin kutsuttuna juhlapuhujana Keminmaan itsenäisyysjuhlassa. Tiedossa oli ehkä suurin yleisö, mitä minulla koskaan oli vielä ollut, enkä koskaan ennen ollut itsenäisyyspuhetta pitänyt. Niinpä valmistelin esitelmän huolella, mietin kohdeyleisön, halusin kuitenkin sanoa jotain ”uutta” (sillähän minua oli pyydettykin ”saataisiin uusia näkökulma kun on nuori puhuja, ja mukava kun saataisiin kerrankin nainen puhumaan itsenäisyysjuhlassa…”). Päätin suosiolla jättää Kannaksen ratkaisevat taistelut ja jääkäreiden osuuden itsenäistymiskehityksessä käsittelemättä. Päätin, että puhun kyllä vuoden 1918 tapahtumista sekä vähän viime sodistakin, mutta että hankinkin tietoa siitä, miten ne vaikuttivat kotirintamalla, miten arki Peräpohjolassa muuttui, miten naiset ja lapset pohjoisessa sodan aikana selvisivät, miltä äideistä ja vaimoista tuntui, miten he selvisivät kun pojat lähtivät sotaan ja miehet olivat rintamalla. Luin muistelmia ja sanomalehtiä, haastattelin paikallisia talonemäntiä ja kirjoitin koko puolen tunnin juhlapuheen sanasta sanaan paperille. Ajattelin että jos/kun jännittää, niin voin sitten turvata siihen.
Hyvä. Itsenäisyyspäivän aamuna ajelimme koko perhe Keminmaahan. Tarkoituksena mennä juhlan jälkeen Haaparantaan ostamaan joulukarkit, omenasoseet ja hyytelöt. Sekä Jalan kaupasta leluja pukinkonttiin. No pehtoori ja lapset tulivat myös juhlaan odottamaan, että pääsisin mukaan. Ennen juhlaa esittelin perheen mm. kirkkoherralle, joka oli silloin oikeastaan työnantajani (kirjoitin seurakuntahistoriaa) ja Juniori (silloin about 3 v.) katsoi pitkään pitkää kirkkoherraa (aika komeakin, tai noh, omalla tavallaan) joka oli ihan tumma ja hänellä oli pitkä papinpuku päällä .. poika tuijottaa ja pitkän pohdinnan jälkeen kysyy: ”Isi, miksi tuo pappi on noin musta?” Hetkeksi unohdan jännityksen, joka kyllä palasi aika pian. Juhla alkoi ja jäin perheen kanssa istumaan ison salin takaosaan.
Kun vuoroni tuli, menin puhujapönttöön, tuijotin vain papereitani ja aloitin: ”Itsenäisyysjuhla ei ole vain sotilaiden juhla. Haluaisinkin kysyä, miksi Suomessa itsenäisyysjuhlissa puhutaan vain taisteluista ja sodista? Puhutaan vain miehistä… Itsenäisyys on iso ja iloinen asia, se on tavattoman hieno asia ja olisi muistettava, etteivät vain sotilaat ole itsenäisyyttä meille hankkineet, vaan …. ” Ja siinä vaiheessa uskallan/muistan vihdoin nostaa katseeni: koko satapäisen yleisön ensimmäisessä rivissä ei ole muita kuin armeijan ihmisiä. En tunnistanut sotilasarvoja, mutta sanoisin, että kapiaisia. Ja he kyllä kuuntelivat ja katsoivat kiinnostuneena… ! Todellakin. AUTS !! Olin ainakin onnistunut kiinnittämään kuulijoiden huomion. Siinä vaiheessa olisin vain halunnut juosta ulos. Onneksi minulla oli ne paperit, että pystyin niistä jatkamaan.
Eikä minua lynkattu. Yksikään armeijapukuinen ei kylläkään puhutellut juhlan jälkeisessä kahvitilaisuudessa. Ruustinna puhutteli: kävi kädestä kiittämässä. Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja (nainen) kävi silmät kosteina kiittämässä ”kerrankin itsenäisyyspäivä -puhe, jossa ei oltu poteroissa”. Ja kirkkoherrakin sanoi lämpimästi, että hyvin se meni. En ollut itse niin varma. Niinpä kun muutama vuosi tuon jälkeen pyydettiin Iihin vastaavaan juhlaan puhumaan, lupauduin aika varauksellisesti ja olin vähän vähemmän räväkkä. Aloitin varovaisemmin, vaikka kyllä silloinkin olin samaa mieltä: että itsenäisyys on iloinen asia ja että se on joukkuepeliä (kuten tämän päivän Kalevassa luki). Iin itsenäisyysjuhlaa varten olin ottanut selvää siitä, miksi itsenäisyyspäivänä poltetaan kahta kynttilää. Puhuin sitten aika paljon siitä.
Se puheenpätkä on tuolla artikkelit sivulla, ja sen ovat tänään ja tällä viikolla googlettamalla löytäneet useammat kiinnostuneet kuin Keminmaan ja Iin juhlassa yhteensä oli porukkaa.
Levollista ja iloista itsenäisyyspäivää!
____________________________________________________
JOULUKALENTERI
Hyvää itsenäisyyspäivää systerille ja pehtoorille.
Kiitos samoin Iihin! Huomiseen, hope so!