Joulun lopulla

Miksei ne jo lähde? Joutsenet. Etelään.

Kuuluisihan niiden jo näin tapaninpäivänä  olla pois Möljän rannasta? Eikö kuuluisikin. Mutta eivät olleet.

Mutta on tänä jouluna ollut paljon muitakin poikkeamia perinteistä. Joulupuurossa ei ollut mantelia (pähkinä vältti ihan hyvin, ja tälläkin kertaa se meni Juniorille.  Hannu-Hanhi! as usually!), hautausmaalla ei ollut liukasta eikä kylmä, mummu ei jaksanut tulla jouluaatonviettoon, lahjoja oli tavallista vähemmän mikä ei tuntunut ketään haittaavan, jutut entistäkin syvällisemmistä entistäkin kevyempiin (aattoillallisella ehdimme vaatimattoman kuuden tunnin aikana käydä läpi maailmansyntyteoriat (kreationismista evoluutioteoriaan) sekä suhtautumisemme niihin ja keskusteluissamme päätyä kossuvichyyn (jota ei kylläkään nautittu/kärsitty), joulupäivänä pukeuduimme muutenkin kuin lenkillä käyntiä varten. Tänä jouluna (tänään) kuumeessa on pehtoori, en minä, kuten niin monina pahoina työstressivuosina.

Elämässäni on uusi tonttu. Sain joululahjaksi tontun, joka ei tunnu sohvannurkassa oikein levolliselta ja joka näyttäisi kaipaavan pohjoiseen. .. Aattoiltana pohdimme tonttuherralle nimeä. Minun tontuillani kun on oltava nimet. Tomafoin ja Iisakin kaikki blogini lukijat jo tuntevatkin, mutta entäs tämä arvokas, hieman unelias, vanha herra? Hän on Routalempi. Herra Routalempi on nyt osa elämääni.

Fragmentteja:

Metropoliitta Panteleimonin kirja Murha Kirkonkylässä oli varsin miellyttävä lukukokemus, ajankuva hyvin todellinen ja miksei juonirakennelmakin voisi olla todellinen? Hyvä kirja. Kiitos lahjanantajalle.

Yhtäpitävästi koko perhe, sisareni mukaanlukien, todistamme, että jouluruoka (myös lakkacharlotte) on ollut parempaa kuin ennen, ja mistä olen kovin iloinen, sitä ei ollut liikaa.  Sitä ei juurikaan jäänyt.

Poikamme on ihan tolkuttoman kova puhumaan, – kun sille päälle sattuu. Tälle joululle on sattunut. Isäänsä tullut?

Roomaakaan ei rakennettu päivässä: vuosia sitten lahjaksi saatu Colosseum-palapeli pistettiin aattona alulle, ja – tavoista poiketen – sitä ei ole vieläkään koottu.

Blogissani jouluviikko on ollut vilkkain koskaan! Tasaisesti nelisensataa kävijää päivittäin, ja lisäksi www-sivulla samanmoinen määrä. Siis liki 1000 kävijää päivässä. Huih!

Eilen illalla joulupäivällisen jälkeen nuorison pakattua kamansa ja lahjansa ja lähdettyä, oli järkyttävän hiljaista ja tyhjää. Ihan järkyttävän tyhjää. Kodissa oli kaksi valtavan isoa aukkoa. En sanonut mitään, en niiskuttanut, mutta iso kolo oli rinnassa. Nyt olen toipunut.

Ajatuksissani olen jo usein viivähtänyt Myötätuulessa, Lapissa. Merkillisen paljon olen miettinyt mitä otan mukaan, mitä ruokaa siellä laitan. Odotan jo kovin sinne lähtöä. Tämän vuodenajan juhlaan kuuluisi lähteä pohjoiseen, tänään tai viimeistään ylihuomenna kuuluisi lähteä. Kuuluisi, olisi ilo ja elämä,  viettää aikaa Kaunispään rinteillä ja VMP:n seurassa. Tänä vuonna niin ei tehdä. Ei ainakaan ihan vielä… loppiainen olkoon sitä varten, ehkä, toivottavasti. Tai ehkä ihan uusia asioita varten. Taas on siis mukavaa odotettavaa…

Täällä ei myrskyä. Vieläkään. Eikä kai myrskyä tulekaan. Lämpöasteita on, vieläkin. Liukasta, mutta kävellyt olen, aika paljonkin.  Käveleminen on hyväksi.

(Klikkaamalla kuva suurenee)