En ole tänään käynyt missään. Olen ollut koko päivän sisällä, kotona. Niin käy hyvin harvoin. Edes lenkille en lähtenyt, sillä eilisen illan pilateksen jälkeen tuntuu, että olen liikkunut tämänkin päivän edestä. Yksi historiaprojekti-tuttu sentään kävi palaveeraamassa, kuten eilen yksi toinen, mistä pehtoorilla on sitten riittänyt riemua huomautella vuorotteluvapaasta ja miesvieraista ja …
Siis tänään historiaa, www-sivustoa… Kiinan matkan kuvakertomuksen aloitussivu ja liikenteessä-sivu ovat jo kuosissa. Käy kurkkaamassa Kiinan menopelejä…
Kiinan matkalta jäi paljon makumuistoja, ja esimerkiksi hotellien aamiaisella tarjolla olleen – meikäläistä leipävanukasta muistuttavan – puddingin reseptin soisin löytäväni jostakin… Mutta paljon tuttuakin lukuisissa lounas- ja päivällispöydissä oli: esimerkiksi Setsuanin kurkut. Tai pitäisi varmaan nykyään sanoa Sichuanin kurkut. Kun reissussa ei paljon tuoresalaatteihin koskettu, ja kun rouskuteltavaa ”tuoreruokaa” teki kuitenkin mieli, oli tuo kurkkuruoka minulle usein mieluinen lisä kaikkien muiden kippojen välissä. Niinpä oli sitten tänään etsittävä vanha resepti (joka on vanhemmassa keittokirjassanikin) ja tehtävä Setsuanin kurkkuja lohimedaljonkien seuraksi. Tähän aikaan vuodesta kun kurkussa ei ole sitä vähäistäkään makua, mitä kesällä, niin kannattanee kokeilla.
Setsuanin kurkut
2 isoa kurkkua
½ tl suolaa
½ dl viinietikkaa
½ dl soijakastiketta
3 valkosipulinkynttä
½ dl öljyä
Kuori kurkut perunankuorimaveitsellä. Halkaise kurkut pituussuunnassa
ja koverra siemenet pois. Leikkaa sentin viipaleiksi. Ripottele suola
kurkuille.
Sekoita kastike ja kaada kurkuille. Maustuminen vie pari, kolme tuntia.
Kurkut säilyvät pari, kolme päivää. Sopivat hyvin paitsi kiinalaisen
ruuan kanssa, myös savukalan kumppaniksi. Ja sellaisenaankin niitä
on mukava napostella.
Liikenteessä -sivulla käyty.
”Pieniä ovat silakat joulukaloiksi.” (Kotiliesi 1929), ja – nyt sen myönnän – perin vaatimattomia myös Heinola-Lusin menoliikenteen juhannusruuhkat nelostiellä.
Kuvaamasi kiinalaisten menopelien kavalkadi oli mykistävä: Maglevista Audiin (A8?) ja rikšasta sähkömopon pick-up-versioon. Wau! Fillarointi Mao-sedän kuosissa lienee peruuttamattomasti passé.
Ja mikäli olen oikein ymmärtänyt, Hu Jintaon kassakaapit suorastaan vaikeroivat kultaharkkojen ja dollarinippujen tungosta! China rules.
Jyrääkö Kiina meitit eurooppalaiset?
Tsao (= huomenta kiinaksi) Koivu! Ehkäpä verenperintö on syy siihen, että liikenteeseen tuli kiinnitettyä enemmän huomiota kuin moneen muuhun asiaan. Jos kysyisit, näinkö lintuja, joutuisin toteamaan, että enpä juuri. Mitä nyt Suzhoun puutarhojen lammikoissa – ja silloinkin joku niistä erikseen sanoi.
Audi? Kuinkas sellainen sattuikaan kamerani linssin eteen? Kuvassa on (kai) uuden mallin A6 – vahinko, etten tullut kuvanneeksi yhtään A8 L -mallin kaunokaista. Siis Audin lippulaiva limousine-versiona. Ja niitä oli Shangahaissa paljon! Siellä on kaikkea paljon.
Liikennehän kyllä kertoo elinkeinoelämästä, infrastruktuurista, varallisuudesta… Ja näkemämme perusteella siinäkin asiassa Kiinassa ”vaihteluväli” on huikea. Keltainen vaara – vai pelastus? – voi olla totta.
Ja kun auton hankkiminen, hinta, rekisteröiminen, ylläpitäminen, ajaminen, on kiinalaisille huomattavan kallista, voi jälleen suomalaisena ihmetellä maan moninaisuutta, vaurauden jakautumista ja vauraiden ihmisten määrää, joka on pikkiriikkinen murto-osa koko kansan määrästä.
Kuinka katastrofaalista olisikaan liikenne, jos autoja olisi per capita saman verran kuin vaikkapa Suomessa.
Taije, autokannan kasvu todella ihmetyttää – ja kiinalaisiakin huolettaa. Yksityisautoilua yritetäänkiin kovasti hillitä: suhteutettuna muuhun hintatasoon (ja keskim. kuukausiansioon = 300 euroa kaupungeissa) bensan hinta on tosi korkea (yli euron litra). Toisaalta julkinen liikenne edullista. Saasteet ja tilaongelmat ovat jo nyt valtavia…