Taivaalla on tähtiä. Paljon pieniä kristallisia tähtiä, mutta näin illallakin vielä tuulee. Lämpimästi tuulee. Ja päivällä paistoi aurinko, varjot olivat pitkiä, mutta niitä sentään oli. Suhtaudun taas hyvin tunteikkaasti ilmaan, säähän. Se määrittää olemistani, tekemistäni enemmän kuin marraskuussa yleensä. Marraskuussa en yleensä tiedä ympäröivästä maailmasta juurikaan mitään. Tai siis työhuoneiden ulkopuolisesta maailmasta. Mutta nyt on eri juttu. Ei niin, ettenkö tänäänkin olisi jo iloisesti päässyt luterilaisen työmoraalini mukaiseen elämänmenoon kiinni, mutta minulla on kuitenkin mahdollisuus katsoa ulos, mennä ja olla ulkona. Kaiketi Kiinan pariviikkoinen ”luonnoton” tai siis pääsiassa vain rakennettu maisema on kontrastina mielessä ja siksikin tämän pohjoisen maanäären marraskuinen maisema viehättää.
Paistaa se päivä risukasaankin.
Liekin photarilla pitkästä aikaa… ryhdyin kuin ryhdyinkin jo matkasivua kokoilemaan ja jäin sitten harjoittelemaan suotimien käyttöä…
