1500.

Tuhannesviidessadas!

Se on enemmän kuin yksi päivässä neljän vuoden ajan. Kerrassaan ”omituinen höpöttäjä”, – muistatteko sen Pirkka-Pekka Peteliuksen Bolttipois-tyypin ”omituinen höpöttäjä”? Noh, toivottavasti en ihan niin omituinen. Mutta 1500 juttua ja haastevastausta tänne on tullut blogattua. Pienen juhlan paikka siis!

Mitäpä sitä ei pieni bloggaaja lukijoidensa eteen tekisi? Söisi vaikka kakkua keskellä viikkoa.

Paitsi, ettei tämän konditoriasta ostetun kakkupalasen nauttiminen pehtoorin kanssa puokkiin taida paljon lukijoita ilahduttaa. 🙂 No kiva kuva kuitenkin, eikö?

Kuvista ja bloggaamisesta puheenollen: viime viikolla asettamani kysely joulukalenterista sai yhteensä 22 vastausta. Kiitos niistä. Vastanneista 20 antoi ymmärtää ilahtuvansa, jos tänne taas joulukalenterikuvia laittelen, ja vastaajista kaksi viestitti myös positiivista suhtautumista (”Miksi ei? ” ja ”Delad glädje är dubbel glädje.”) Ja eiliseen juttuuni kommentoidessaan ja kertoessaan ryppynahkasta ja muista vekkuleista orvakoista ja sen sellaisista, Koivukin rohkaisi kauniilla sanoillaan jatkamaan kuvajulkaisua täällä.  Siispä viikko enää ja alkaa olla ensimmäisen joulukalenterin luukun aika.

1500 blogitekstin tuottamiseen – ihan sama millaista hömppää ja tuulesta temmattuja juttuja ovatkaan – on mennyt aika lailla aikaa. Aionko siis jatkaa vielä joulukalenterin jälkeenkin? Enköhän.

Minullahan on aina ollut tapana ja tarve ja itsehoidon/terapian muoto kirjoittaa. Joskus vieläkin käy mielessä, että aloitan taas lisäksi paperille/päiväkirjoihin tai toiseen anonyymiin/salaiseen blogiin kirjoittaa sen, mitä oikeasti 😉 ajattelen. On välillä sellaisia hetkiä ja aikoja, on sellaisia asioita, joista haluaisi kirjoittaa, joita haluaisi jäsentää ja analysoida kirjoittamalla, joista haluaisi raivota ja riemuita, mutta ei oikein voi julkisesti. Ei voi niistä oikein kenellekään sanoa, ei niistä ainakaan täällä  kirjoittaa. Mutta toisaalta se, etten enää suolla  elämääni omiin mustakantisiin vihkoihin, on ehkä ollut enimmäkseen kuitenkin hyväksi. Ei tule vatvottua asioita turhan paljoa.

Joten eiköhän tämä – ainakin minulle, ainakin enimmäkseen kelpo – slogan jatkossakin pysy tämän blogini ”linjana”:  Arkea ja juhlaa. Ruokaa ja reissuja. Satunnaisessa sekamelskassa tuulestatemmattuja ja tosia juttuja.

Ajatella, että tuli oikein linjapuhe tässä juhlassa pidettyä!