Matka maailman laidalle

Ni hao! Tervehdys Suzhousta!

Eilen puolen päivän jälkeen tytär vei meidät Oulun lentokentälle, jonka terminaalin uuteen laajennusosaan päästiin eka kertaa. Hyvältä näytti. Helsingin kone ajallaan, samoin Helsinki – Shanghai -lento lähti ajallaan.

Ja yllättävän helposti lento sujui. Ehkä upouusi Airbus 340 oli yksi syy siihen. Siinä oli leveämmät penkkivälit kuin mannertenvälisillä lennoilla on totuttu, ja jokaisella oma kosketusnäytöllinen ruutu, josta saattoi valita elokuvia, uutisia, dokkareita, musiikkia, matkareittiä tai musiikkia. Reittikartassa myös osa ohjaamon mittaristosta, jota minusta oli merkillisen mukava seurata.

Siperian yli lennettiin, hyvässä tuulessa, sellainen limousine-meininki oli Finskin uudessa lenskarissa. Matka sujui lukien ja nukkuen. Melkein kolmen tunnin unen jälkeen heräsin huonoon oloon – taas. Suolatabletteja, heti perään suklaata ja vettä ja jalat pehtoorin syliin, – olo petraantui.

Aurinko nousi Itä Kiinan meren ylle juuri kun kapteeni aloitti laskeutumisen kohti Shanghain uutta uljasta lentokenttää. Tullimuodollisuudet sujuivat suht sutjakasti, Olympian opas keräsi meidän 18-hengen porukan kokoon ja paikallisopas ”Mister Jack” oli meitä vastassa ja pian jo bussikin. Parituntinen kului kiertäessä Shanghain noin (kukaan ei voi tietää todellista lukua) 20 miljoonan asukkaan kaupunki eteläpuolitse ja ajellessa aamuruuhkassa Suzhouhun.

Shanghain laitaosat täynnä kerrostaloja, vieri vieressä, kilometri kilometrin jälkeen, loputtomiin. Näytti vauraammalta kuin Guangzhou. Eikä saastepilvi ollut niin tiukka. Liikennettä niin paljon että sadan kilometrin matkaan meni hyvinkin reilut kaksi tuntia. (kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla)

Meidän kellon mukaan olimme Bamboo Grove -hotellissa aamukuuden jälkeen, mutta täällä ollaan viisi tuntia edellä Suomen aikaa, joten laukkujen hotellihuoneeseen toimittamisen jälkeen olikin aika ensimmäiselle lounaalle. Bussikyydillä sinnekin menimme. Kiinalaiseen tapaan pöytään tuotiin ruokalaji toisensa perään, pöydän keskellä oleva pyörivä lasilevy täyttyi liha-, kala-, kasvis-, broilerivadeista.

Shanghailainen keittiö poikkeaa pohjoisesta (Pekingin) tai kantonilaisesta keittiöstä. Se ei ole niin tulista kuin Sichuanin keittiön ruoat, siinä on enemmän mereneläviä, ehkä enemmän vihanneksi, hauduttamista ja voimakkaampia makuja kuin eteläisessä, kantonilaisessa keittiössä, jossa höyrytetyt ruoat, ja ah! minun niin kovasti pitämät dim sumit ovat tavallisempia. Ns. ”punainen ruoka” on täällä oma lajinsa; ruokaa haudutetaan pitkään soijapohjaisessa sokeroidussa kastikkeessa. Luulen että tänään tarjoilla ollut possunliha (jossa oli kamara vielä jäljellä, yh!) oli juuri sitä punaista ruokaa. Niin tai näin, nälkä lähti.

Lounaan jälkeen lähdimme kaksistaan kävelemään Suzhoun lämpimään iltapäivään. Ihmettelemään sähkömopojen ja skoottereiden paljoutta. Tässä ”pikkukaupungissa” on noin seitsemän miljoonaa kiinalaista, mutta merkillisen pikkukaupunkimainen fiilis ainakin tässä hotellin lähialueella oli. Löysimme pienen markkinakujankin, Maon punaista kirjaa oli vielä myynnissä. Maksoi kymmenestä yuanista kahteenkymmeneen, riippui koosta ja kunnosta. Samassa kojussa myös aitoja Lacosteja ja Bosseja. Ja kaupungin halvimmat hinnat.

Kesäkelissä (about +20C ja aurinkokin näkyi) tepastelimme puolitoista tuntia, ja sitten oli pakko luovuttaa ja lähteä unosille hotelliin.

Hotelli on kolmen tähden vähän kulahtunut paikka. Ei missään tapaukseesa huono, sijainti ymmärtääkseni varsin keskeinen ja ihan siisti. Tulee kovasti mieleen Pietarin matkamme hotelli (jonka nimeä en tietenkään muista), ehkä tässä on jotain ”yleisliittolaista” (ystävämme mainio adjektiivi jota on miltei mahdoton selittää).

Ensimmäinen päivä alkaa olla lopuillaan, mitä nyt illalliselle vielä menemme. Luonnollisesti. Tuntuu lomalta. Vuorotteluvapaalainen ja pehtoorinsa (joiden seurustelun aloittamisesta tulee tänään kuluneeksi 35 vuotta) ovat lomalla. 🙂