Aamulla lähdetttiin aikaisin, jotta ehdittiin nähdä kun pandavauvoilla (1 v.) oli ruokinta-aika. Pandavauvat ovat noin 40-kiloisia, ja niillä näytti olevan soveliaat olosuhteet. Ne olivat kovin hellyttäviä. Niitähän olisi voinut katsella kauemminkin.
Mutta matka jatkui. Kävimme katsomassa myös tiikereitä, leijonia, mutta tuli jotensakin ahdistava olo niitä katsellessa. Häkkiiin ahdetun oloisia. Eivätkä vain oloisia, vaan todellakin olivat häkkiin ahdettuja ja näyttivät ahdistuneilta. Mutta pandat olivat hellyttäviä.
No niinhän siinä sitten kävi, että osa meidän porukasta – me luonnollisesti mukana – oltiin hiukkasen myöhässä zoosta lähdössä pois, mutta nou hätä, meitä onneksi odotettiin.
Seuraavaksi keisarinnan kesäpalatsiin. Rauhan ja harmonian tyyssija, jossa ykkösjuttu oli sää. Tänään on ollut aurinkoista, ei ehkä ihan +20 C mutta lämpimäksi kävi ulkoilu. Ja sehän oli parasta. Kyllähän suomalaiset veden äärellä viihtyvät, joskin rauhan ja harmonian tyyssija on meidän mielestämme ehkä enemmän Inarinjärvellä kuin täällä yhtään missään. Mutta methän olemmakin melkein puoleksi lappilaisia.
Reissuporukkamme patikointiosasto (naantalilaiset, nousiaislaiset, myllypurolaiset ja me) päätti nousta kesäpalatsin pagodalle. Huiputimme taas yhden kohteen. Ja näkymät!! Paluupolku oli ainoa rauhan ja harmonian tyyssija … siellä oli tosi mukavaa käveleskellä.
Lounas oli poikkeuksellisen viehättävässä miljöössä ja tarjoilijattarien asut ja kengät herättivät keskustelua. …
Katsastettuamme keisarin laivaston lippulaivan (18o tonnia, 20000 miestä ja 1000 hevosta olleet sitä paikalleen asettamassa) Olympian matkajärjestäjä ilmoitti meille yllärin: pääsimme lohikäärmeveneen kyytiin. Olihan jälleen sellainen epätodellinen olo.
Koskapa suurin osa porukastamme halusi, menimme myös vuoden 2008 olympialaisten stadion-alueelle. Mehän tyttären kanssa näimme toukokuussa 2008 olympiatulen, joka oli matkalla juuri tänne (ja sitten tänään onkin merkillisesti ollut tyärtä ikävä)), joten oli mukava nähdä, mihin se tuli oikein kulki. Valtaisia kävelyväyliä, valtaisia mittasuhteita joka suuntaan. Ja edelleen sää suosi ulkoilua. Mehän nautimme.
Hotelliin saavuttua kaikille oli järjestettynä haluttua ohjelmaa: kuka lähti hierontoihin, kuka silmälasikauppoihin, kuka nukkumaan. Minä ja S. olimme ilmoittaneet halukkuutemme lähteä ostamaan silkkiä. Ja sehän järjestyi. Meitä oltiin mersulla (ei Audilla vaikka niin kovasti toivoimme :)) vastassa, ja pääsimme 10 minuutissa suoraan tehtaanmyymälään. Silkkiä, samettia, brokadia, puuvillaa, villaa, … Ostin reilusti kangasta iltapukua varten, ostin kasmirvilla-silkki-kangasta housuja varten ja silkkisen (burberry)kaulahuivin ja koko lysti maksoi 130 euroa. Ja kun meidän molempien (samanlaiset ;)) ostokset olivat kassissa ja maksettu, meitä odottti kuljettaja viemään meidät takaisin hotellille. Ylellistä oli.
Eikä siinä vielä kaikki. Ylellinen jatkui.
Meillä oli tapaaminen Sanilitu Villagessa kummityttären kanssa. Ja kummilapsihan on veljeni tyttäristä keskimmmäinen joka täällä opiskelee lakia, joten luonnollisesti myös veljeni – vaimonsa ja kuopuksensa kanssa, syysloman vuoksi/ansiosta – olivat kaupungissa tapaamassa tytärtään. Menimme siis kuudestaan syömään. Takyora on japanilainen ravintola, jonne kannatti ehdottomasti mennä. Ei ikinä ilman ”paikallisasukasta” olisi sinne löydetty. Kokit laittoivat ruoan pitkillä paistinpöydillä edessämme… Huippu ”show” ja ruoka oli äärimmäisen hyvää. Eikä todellakaan hintavaa. Ja saimmepa parasta sakea koskaan.
Mutta huippuateriaakin parempaa oli nähdä ja kuulla kummityttären kokemuksia ja juttuja opiskelusta täällä. Eikä ollenkaan huono idea ollut mennä jalkahierontaan ja/tai manikyyriin ruoan jälkeen. Ylellliseltä sekin tuntui. Ja se kulttuuri: mennään porukalla ravintolasta vähän hemmottelemaan. Ja kuinka edullista sekin oli!
Kuvia olisi taas tältäkin päivältä gigakaupalla mutta ei ehdi purkaa, ei jaksa ladata. Kirjeenvaihtajanne käy yöpuulle: huomenna viimeinen päivä tätä reissua koettavana, joten nyt nukuttava.
Bravo rantapellonkujalaiset, naantalilaiset, nousiaislaiset ja myllypurolaiset! Danny lauloi taannoin (1997) kiinalaiset pyörryksiin, ja nyt ryhmänne lyö ällikällä Pekingin huiputtamalla kaiken, mikä Keltaisesta merestä päätään nostaa.
Treffit veljen perheen ja kummitytön kanssa Pekingissä, tätä sanoisin globaaliksi kanssakäymiseksi. Tuulisuvun näppituntuma Tellukseen on erinomainen.
Mutta voi Kiina, Kiina; miten on ympäristösi laita?
”Kiina on todennäköisin maa, josta voi tulla ensimmäinen ´vihreä supervalta´” (Jonathan Watts, Sami Sillanpään mukaan, HS 28.10.2011). ”Kuitenkin, monilla mittareilla mitaten Kiina on maailman likaisin ja saastunein maa: happosateista kärsii yli puolet suurkaupungeista, ilma on puhdasta hengittää vain prosentilla kaupunkilaisista, suurten jokien vesi on myrkyllistä talouskäyttöön” (Sami Sillanpää, op. cit.).
Jokimaisema keisarinnan palatsin rauhanpagodan taustalla vaikutti usvaiselta. Savua, sumua vai savusumua?
Koivu, nyt olemme huiputtaneet, käyneet Taivaallisen rauhan aukiolla, syöneet Pekingin ankkaa, .. tehneet kaikkemme. Hyvä reissu. Johon mielenkiintoisen lisän toi ”globaali kanssakäyminen”.
Kiinan ympäristö? täällä on savusumua. Varsinkin tänään sitä oli niin paljon, että kuvaaminen ja hengittäminen vaikeutuivat. Mutta kaupunkisuunnittelukeskuksessa näimme mihin kaikkeen täällä pyritään ympäristön ja Telluksen suojelemiseksi… Soisimme heidän pysyvän tavoitteesaan….
Kiinalainen kaupunkisuunnittelu on aika rajua, kun suunnattomia ihmismassoja siirretään alueilta toiselle. Tällaista sai kuulla huhtikuussa 2007, kun tutustuimme Shanghain tulevaan miljoonasatamakaupunkiin, jonne rakennettiin uusi 100 000 opiskelijan yliopisto (opiskelijat siirretään sinne Shanghaista), ynnä kaikkea muuta suurkaupunkiin liittyvää toimintaa. Alta pois paikalliset maanviljelijät. Kun kysyimme, mitä tapahtuu nykyisille asukkaille, virkamiehet kertoivat meille neutraaliisti, että alkuperäisasukkaat uudelleen koulutetaan puutarhoita, pensaita ja nurmikoita hoitamaan.
Sen oppi Kiinan reissulla, että siellä on kaikki suurta, saman kuin tekin olette tällä matkalla kokeneet ja todennet. Suomalaisen on monin paikoin vaikea sisäistää tuota suuruutta ja etenkin tarvetta osoittaa suuruus ja pyrkimystä olemaan suurin (Shanghaissa lienee nykyisin maailman korkein rakennus?)
Huolestuttavaa mielestäni on se, miten Kiina pystyy pitämään sisäisen yhteiskuntarauhansa, kun elintasoerot kasvavat ja ihmiset haluavat lisää vapautta.
Mikä nähtävyyksien, kokemusten, seikkailujen, ruoan, suvun, hemmottelun yliannostus! Hyvää mahan, silmien ja yhdessäolon herkkua!
Taije, kovin on sinulla samanlaiset kokemukset kuin meillä. ”suunnitelmatalous” vaikkka se ei täällä sillä nimellä kuljekaan, on Kiinalle varmasti ainoa mahdollisuus, mutta se on myös pelottavaa.
On Kiinassa samanlaista pömpöösi-pönkittämis-mentaliteettia kuin muissakin suurvalloissa. Dubaissa on se maailman suurin rakennus (Burj Kalifa, joka nähtiinkin puolitoista vuotta sitten), mutta kyllä melkein kaikki muu onkin Kiinassa suurempaa.
Irma, tuota kaikkea se oli. Ja nyt hyvä kotona.