On melkein pimeää, sataa, vähän ropisee kattoon välillä. Muutoin ihan hiljaista. Ja lämmin. Kesäpupu poukkoilee tuossa tuvan ikkunan lampun alla, käy vähän kauempana ja tulee taas takaisin.
Toisin kuin oli ajateltu, oltiin täällä Hangasojan varren mökissä, vai pitäisikö tässä elämäntilanteessa jo sanoa, että kakkosasunnossa, aika myöhään iltapäivällä. Erinäisiä starttivaikeuksia. Rinkelipussi kuitenkin pelasti tilanteen. Hih!
Vaikka kuinka olen hehkutellut, että syyskuun ekalla viikolla voin lähteä mökille, voin lähteä yliopistolukukauden aloitusviikolla patikoimaan, niin onhan tässä saanut yhdelle jos toiselle vastailla sposteihin, puheluihin, postitella vaikka ja mitä. Eikä se ole sittenkään ollut sellaista ”hoitakaa-hommat-minä-vuorottelen”-meininkiä. Melkein olen mustasukkainen, melkein haluaisin itse lähteä ”omiani” tapaamaan, enkä vain kehottaa ottamaan yhteyttä siihen tai tuohon kollegaan, sijaiseen. Melkein panttaan kaikkea, mitä olen pohjiksi tehnyt. Mutta en sitten kuitenkaan. Miksipä panttaisin?
Yritän opetella leppoistamista. Yritän. Opetella. Leppoistan jo. Ihan pian. Sitteku.