Luento meni aamulla – hyvin? Luulisin niin. Minustahan on mukava luennoida. Sain aikaiseksi keskusteluakin. Se on minusta aina hyvä merkki.
Yhden halauksenkin esitykseni jälkeen sain. Ei, ei se halaus ollut varmaankaan kiitos luennosta, vaan menneen muistamisesta. Ihminen kaukaa menneestä yllättäen siellä… oli mukava nähdä, oikeastaan oli yllättävää kuulla, mitä hän minusta 20 vuoden jälkeen muisti. 🙂 No sen onnikkakortin – tietysti. Mutta muutenkin. Minä muistin, että hän oli hyvin sydämellinen, myötäelävä. Siltä hän kuulosti tänäänkin. Vaikka työnsä varmasti syö naista.
Iltapäivän vietin yliopistolla, palaveerauksessa, ja kesän kuulumisia kollegoilta kysellessä. Ja heips, sitten minä lähdin, muut jäi.
Sellaista se on vuorottelijan elämä. 🙂 Ja huomenna vuorottelijalla on kokous kotona… Nyt jo tuoksuu hyvälle. Meillä on lounaskokous: tein kollegoille keftedes (kreikkalaisia lihapullia, resepti molemmissa keittokirjoissani (s. 109)).
Laittelen tässä illan päälle vielä tenttipalautteeen eilisen postauksen kommentteihin. (No nyt on; samalla eilisen taulukon ja asetelman ”avausta”. (klik, klik)